Krannila johtaa liigan liukkainta ketjua
Pauli Uusi-Kilponen
Lukon kakkosketjun sentterillä Jami Krannilalla on kunnia johtaa yhtä SM-liigan liukkainta ketjua.
Mies itsekin liikkuu viime kautta paremmin. Hänen sanoo tehneensä sen eteen koko kesän töitä.
– Pääpaino kesällä oli räjähtävän voiman lisääminen. Ehkäpä se näkyy nyt, sanoo Jami Krannila vaatimattomasti.
Krannilan laidoillaan viilettävät ulkomaanvahvistukset Steven Jandric ja Karson Kuhlman.
Jamilla on harras toive ketjukavereilleen:
– Pysykää myös jatkossa laidoillani!
Viesti on selvästi suunnattu myös päävalmentaja Tomi Lämsän suuntaan.
Krannillan puheesta kuultaa läpi onnistumisten tuoma innostuminen.
– On todella kiva pelata näiden kavereiden kanssa. Homma käy, hän hehkuttaa.
Yhtenä syynä on hyvä yhteishenki ja avoin vuorovaikutus. Kolmikko puhuu paljon keskenään ja käy läpi, miten he missäkin tilanteessa pelaavat.
– Pyrimme kovalla prässillä panemaan vastustajan ahtaalle ja hakeutumaan ahnaasti tekopaikoille. Niitä onkin tullut ihan kiitettävästi. Nyt on alkanut myös syntyä tulosta.
Kärppiä vastaan Jandric iski kaksi osumaa ja Kuhlman yhden. Kahdessa ensimmäisessä pelissä Krannila iski itse neljä osumaa, kun koko viime kauden saalis oli yhdeksän maalia.
Jääkiekossa tapahtuu yllättäviä asioita. Esimerkiksi loukkaantumisia. Viime kaudella Krannila teloi itsensä ottelussa Tepsiä vastaan. Sairausloma kesti kuusi viikkoa.
Paluukaan ei ollut helppo. Tehot olivat kadoksissa. Kaiken lisäksi hän joutui pelaamaan laidassa, vaikka keskushyökkääjän paikka on hänelle ehdottomasti tutuin.
– Pelaaminen oli kieltämättä nahkeaa. Mikään ei tahtonut onnistua, harmittelee Krannila.
Tuon kokemuksen jälkeen nuori pelaaja osaa antaa arvoa sille, että peli sujuu ja fiilis on kaikella tapaa positiivinen.
Jääkiekossa henkisillä asioilla on onnistumiseen iso vaikutus. Onnistumiset kasvattavat itseluottamusta. Itseluottamus taas tuo rohkeutta ja varmuutta omaan tekemiseen.
Paljon Krannilan itseluottamuksen kasvusta kertovat läpiajot, joista hän on viimeistellyt isolla prosentilla.
Lukko teki Kärppiä vastaan kuusi osumaa. Itse asiassa oululaisia vastaan kulminoitui tilasto maaliodottamasta. Lukko oli jo ennen lauantaita luonut sarjassa eniten potentiaalisia maalipaikkoja.
Osumat vaan olivat ennen lauantaita jääneet tekemättä maaliodottaman mukaisesti.
Lukko osoitti Kärppiä vastaan potentiaalinsa. Raumalla on kasassa tasokas kokonaisuus.
Kun se vielä löytää kullekin viisikolle sopivan tavan pelata ja esitysten ailahtelut saadaan minimoitua, ovat kaikki menestyksen ainekset kasassa.
Lukon joukkue on yksi liigan luisteluvoimaisimmista. Paljon kertoo se, että Kärpät jäi luistelunopeudessa ja liikkuvuudessa raumalaisten kantapäille.
Hyvä liike ei olekaan vain Krannilan kolmikon varassa, vaan koko joukkue liikkuu hyvin.
Jo 0-4 voitossa Pelicansista Lukossa kiintyi huomio myös hyvään puolustamiseen. Keskialue tukittiin kiitettävästi, vastustajaa prässättiin aktiivisesti sen puolustusalueella ja blokkaukset onnistuivat sekä oman maalin edustaa putsattiin hyvin.
Uhrautuva puolustaminen auttaa myös maalivahteja. John Lethemon piti Lahdessa maaliansa puhtaana. Lauantaina Daniel Lebedeff sai torjua pääasiassa kaukaa ja hätäisesti ammuttuja laukauksia.
Lukon puolustuksessa pistää esiin Niclas Almarin kehitys. Vahvan puolustamisen lisäksi kiekolliseen peliin on tullut parannusta. Omaan kieltään kertoo sekin, että hän on iskenyt jo kolme osumaa, kun niitä koko viime kaudella tuli neljä.
Lukon kotiottelut jatkuvat perjantaina, kun vastaan tulee SaiPa:n nöyryyttämä Helsingin IFK.