Tuttu mies ohjaa Rauman teatteriin hulvattoman farssikomedian
Ohjaaja Petri Jäärni: ”Kun oikein ensin sotketaan, niin kyllä sieltä jotain punaistakin lankaa löytyy.”
Ari Anteroinen
Rauman teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta on Sandy Rustinin kirjoittama farssikomedia Hulvaton huvila. Ohjaajana vierailee Petri Jäärni, jonka edelliset Rauman vierailut ovat olleet ohjaukset draamaan Aina joku eksyy (2015), jännitysnäytelmään Hiirenloukku (2016) sekä farssiin Koukussa (2017).
– Onhan täällä vielä paljon tuttua porukkaa, kuten tekniikan väkeä ja näyttelijät Timo Julkunen, Raisa Sorri ja Mona Lehtola, Jäärni toteaa.
– Hulvattomassa huvilassa on mukana myös kolme vierailijaa, eli näyttelijät Samu Loijas, Teemu Aromaa ja Jane Kääriäinen. Hyvä ensemble on kasassa.
Jäärni on kiertänyt monessa teatterissa ohjaajana ja ollut välillä niin sanotusti toimistohommissakin.
– Hallinnollisissa tehtävissä on tullut tehtyä kaikenlaista. Taloushallinnosta markkinointiin. On lobattu ja edustettu, Jäärni avaa.
– Esimerkiksi Kemissä olin ensin ohjaaja ja sitten teatterinjohtaja.
Mikä tekee nyt esitettävästä Hulvattomasta huvilasta hulvattoman?
– Tässä on sekä farssia että komediaa. On hahmokomediaa ja kreisikomediaa, mutta myös stoori. Teksti on runsas ja siinä on pähkähullua menoa, mutta löytyy myös tarinaa ja romantiikkaa. Tätä on ollut tosi kiva työstää, Jäärni toteaa.
– Kaikki näytelmän hahmot ovat aktiivisia ja niillä kaikilla on omat juttunsa. Katsojat varmaan löytävät tästä jotain hyvinkin tunnistettavaa. Kun oikein ensin sotketaan, niin kyllä sieltä jotain punaistakin lankaa löytyy.
Muuttuuko ohjaajan työ genren mukaan? Onko erilaista tehdä draamaa kuin komediaa?
– Muuttuu, ja se tosi piristävää, että saa tehdä eri tyylilajeja, vastaa Jäärni.
– Pohjatyö on aina samantyyppistä. Mutta esimerkiksi komediaa tehtäessä itse lavatyöskentely on paljon intensiivisempää. Draamassa taas pitää tavallaan jo syvätä ajatuksissa se, mistä tämä tarina kertoo ja mitä halutaan sanoa. Molemmat ovat kyllä yhtä haastavia lajeja, lisää Jäärni.
Jännäreissä pitää hänen mukaansa miettiä, missä ovat tavallaan ne jännityksen paikat.
Petri Jäärnin mielestä näytelmän saattaminen esityskuntoon on yhdessä tekemistä.
– Tykkään siitä, että näyttelijät saavat tehdä oman työn ja minä sitten ohjaajana ruokin ja ennen kaikkea poimin, mikä on hauskaa ja mihin suuntaan mennään, Jäärni tarkentaa.
– Saadaan se liha sinne luiden ja tekstin ympärille. Ja totta kai tehdään myös ennakkosuunnittelua puvustajien ja lavastajien kanssa, sekä mietitään äänet ja valot ja kaikki. Mietitään, mitkä ne meidän pelivälineet ovat.
Farsseissa on tavallaan kahta eri koulukuntaa. Toiset haluavat, että tapahtumat sijoittuvat sinne, minne kirjoittaja on ne kirjoittanut ja henkilötkin pysyvät saman nimisinä. Toiset taas tykkäävät niin sanotusti paikallistaa tarinan esitysmaahan tai jopa esityspaikkakunnalle.
Miten on amerikkalaiskirjailija Rustinin, jonka Hulvaton huvila sijoittuu Lontooseen, kanssa tehty?
– Tässä on tärkeää se, että mennään sen ajan Englannissa ja ollaan vähän parempaa sakkia. Päästään vähän leikkimään jollakin turhamaisuudella ja muilla asioilla, Jäärni toteaa.
– Paikallistaminen on kyllä ihan ok, jos se tuo näytelmään jotain lisää tai jos paikoilla on jotain merkitystä. Toisaalta se, minne farssi on sijoitettu, antaa tietynlaisen mielikuvan. Minulle paikallistaminen ei ole se juttu. Tarina toimii jopa paremmin ilman sitä, Jäärni näkee.
Haluaisiko ohjaaja Jäärni vielä tehdä jonkun näytelmän, mistä on haaveillut?
– Paljonkin. Mutta ehkä haluaisin ohjata tuoreita ja uusia tekstejä.
