Lindberg arvioi, että Venäjän hyökkäykseen ei uskottu
Kansanedustaja Jarmo Lindbergin kirja on laaja katsaus turvallisuuspolitiikan kehitykseemme kylmän sodan jälkeen.
Pauli Uusi-Kilponen
Jarmo Lindberg nousi hävittäjälentäjästä Ilmavoimien ja lopulta Puolustusvoimiemme komentajaksi ennen kansanedustajan uraa. Hänellä jos kenellä on hyvä näkemys turvallisuuspolitiikkamme kehityksestä ja käänteistä kylmän sodan ajalta nykypäivään. Noista näkemyksistä syntyi 536-sivuinen kirja ”Silloin emme vielä tienneet”.
Kirjan toinen kirjoittaja on porilaistaustainen Hannu Laakso. Hänen kirjojaan on aikaisemmin julkaistu 11 kappaletta, ja hän on ansioistaan saanut muun muassa Suomen tiedonjulkistamispalkinnon.
Ajatus kirjasta syntyi kaksi vuotta sitten. Teos tuli markkinoille viime toukokuussa.
– Totesin Hannu Laaksolle, että mites olisi kirjaprojekti, kertoo Lindberg.
Laakso innostui heti asiasta ja jo seuraavana aamuna alkoi kustantajan etsintä.
Alkujaan oli ajatuksena Lindbergin muistelmateos. Lopulta sisältö kypsyi laajemmaksi, eli käsittelemään 30 haastateltavan näkemysten kautta tuvallisuuspolitiikkaamme historiallisissa käänteissä.
– Minä-kirjasta tuli me-kirja, Lindberg muistuttaa.
Huikeista käänteistä antaa hyvän kuvan se, kun Lindberg käänsi MiG-hävittäjän ylösalaisin Moskovan taivaalla ja katseli Neuvostoliiton ohjuspuolustusjärjestelmän tutkaa.
– Vuodenvaihteessa 1991 ei sitten enää ollut koko Neuvostoliittoa, kuvaa Jarmo Lindberg maailmanhistoriallisia mullistuksia.
Samalla se tiesi Suomen YYA-sopimuksen romuttumista ja matkaa kohti Naton jäsenyyttä. Juuri tätä matkaa ja matkan dramaattisia käänteitä Lindberg kirjassaan onnistuneesti haastatteluin kuvaa.
Kirjassa haastatellaan muun muassa silloista pääministeriä Esko Ahoa, joka vei Hornetien hankinnat maaliin, Petteri Orpon sisäministerikautta vuonna 2016 ja ulkoministeri Pekka Haaviston näkemyksiä Natoon liittymisestä.
Vuonna 2015 ja 2016 pohjoisille raja-asemille alkoi Venäjän puolelta tulla turvapaikanhakijoita. Kirjassa tätä käsitellään hybridioperaatioina, joka oli merkittävä ennakkotapauksen luonut painostustoimi Suomea kohtaan.
Puolustusministerin Jussi Niinistö taas kertoo näkemyksiään Venäjän vallattua Krimin. Kuusi vuotta myöhemmin oli vuorossa Ukraina. Hyökkäys alkoi aamuyöllä laajalla rintamalla. Kirjassa käsitellään aihetta sekä ennakkovaroitusten että sodankäynnin analyysin kautta. Lindberg nostaa esiin niitä konkreettisia merkkejä, joita lännessä havaittiin. Muun muassa verivarastojen tuominen rajalla olleille joukoille kertoi selkeää kieltä sodan alkamisesta. Nämä tiedot välitettiin Naton jäsenmaille.
– Silti jotenkin ajateltiin, ettei täysimittaista sotaa tule. Suomessa tiedot veritoimituksista venäläisjoukoille tiedettiin, mutta sitä pidettiin jonkinlaisena harhautuksena.
Lindberg kertoo kirjassa ihmetelleensä sitä, miten venäläiset maavoimien kolonnat lähtivät samaan aikaan ajamaan valtateitä pitkin Ukrainaan.
– Operaatiota leimasi keskitetyn johdon puute, kirjoittaja arvioi.
Lindbergin mukaan Ukrainan johdossa oli naiiviutta suhtautumisessa Venäjän aikeisiin. Operaatiota ei otettu tarpeeksi vakavasti.
Lindberg pohti lehtemme haastattelussa venäläisen ja länsimaisen ajattelun eroja.
– Länsimainen ajatus kulkee niin, että ajatellaan hyötyjen ja riskien suhdetta. Venäläinen ajattelu pohjaa jonkinlaiseen historialliseen jatkumoon.
Kirjan viimeisessä osassa keskitytään Suomen ja Euroopan tilanteeseen sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Lindberg tekee analyysin myös siitä, miten eri maat reagoivat, kun Venäjä valmisteli hyökkäystä.
Luento Porissa
Jarmo Lindberg ja Hannu Laakso luennoivat Porissa Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen tilaisuudessa Porin Mies-Laulun talolla maanantaina 16.11.2026 kello 18.00. Aihe on kaksikon kirjoittaman kirja "Silloin emme vielä tienneet". Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen 13.11. mennessä sähköpostilla hannu.kyrovaara@gmail.com


