Jar­mo Vack­lin

Am­pi­ais­ten yk­si­vuo­ti­ses­ta yh­dys­kun­nas­ta vain ku­nin­ga­tar sel­vi­ää tal­ven yli. Näi­tä tal­veh­ti­via ku­nin­gat­ta­ria voi toi­si­naan löy­tää eri­lai­sis­ta pai­kois­ta. Ku­nin­ga­tar ha­keu­tuu suo­jai­seen ja kui­vaan paik­kaan tal­veh­ti­maan, ku­ten va­ras­toi­hin ja lii­te­rei­hin.

Toi­si­naan voi polt­to­pui­den mu­ka­na tul­la am­pi­ai­sia si­sä­ti­loi­hin. Am­pi­ai­nen tart­tuu polt­to­puu­hun leu­oil­laan tiu­kas­ti kiin­ni. Mi­kä­li tal­vi­le­vol­laan ole­va am­pi­ai­nen tu­lee si­säl­le, se vir­ko­aa hor­rok­ses­ta var­sin no­pe­as­ti läm­pöi­ses­sä.

Lop­pu­ke­säl­lä am­pi­ais­pe­sään syn­tyy uu­si ku­nin­gat­ta­rien su­ku­pol­vi, joka jat­kaa yk­si­nään su­kua seu­raa­va­na ke­sä­nä. Pak­kas­ten myö­tä kuo­le­vat niin van­ha ku­nin­ga­tar, työ­läi­set kuin koi­raat­kin.

He­del­möit­ty­neet ja pa­ri­tel­leet ku­nin­gat­ta­ret jat­ka­vat su­kua tal­vi­le­von jäl­keen. Ku­nin­ga­tar ra­ken­taa yk­sin ken­no­mai­sen pe­sän. Ra­ken­ta­mi­nen al­kaa mel­kein heti he­rää­mi­sen jäl­keen, kun­han so­pi­va ja suo­jai­nen paik­ka löy­tyy. Ku­nin­ga­tar syn­nyt­tää mu­nia, jois­ta ke­hit­tyy touk­kia. Ku­nin­ga­tar hoi­taa tou­kat ai­kui­sik­si yk­si­nään.

Kun tämä en­sim­mäi­nen työ­läis­ten su­ku­pol­vi on ai­kuis­tu­nut, ot­ta­vat työ­läi­set pe­sän kun­nos­tuk­sen hoi­taak­seen. Työ­läis­ten teh­tä­vä­nä on myös hoi­taa seu­raa­va su­ku­pol­vi, mikä hel­pot­taa ku­nin­gat­ta­ren teh­tä­viä. Ku­nin­ga­tar kes­kit­tyy sit­ten vain tuot­ta­maan uu­sia mu­nia ja su­ku­pol­via.

Mi­kä­li kesä on suo­tui­sa ja säät läm­pöi­siä, niin ku­nin­ga­tar eh­tii te­ke­mään use­am­man uu­den su­ku­pol­ven ke­sän ai­ka­na. Sää­o­loil­la on suu­ri vai­ku­tus am­pi­ais­ten run­sau­den vaih­te­lui­hin.

Pal­lo­mai­sen am­pi­ais­pe­sän raa­ka-ai­ne on pa­pe­ri, jota am­pi­ai­nen osaa val­mis­taa la­ho­puus­ta. Ne pu­re­vat pa­la­sia la­hon­nees­ta kui­vas­ta puus­ta ja jau­ha­vat mas­san hie­nok­si leu­ois­saan.

Vaik­ka am­pi­ai­sen pis­to­ja on hyvä va­roa, on am­pi­ai­sis­ta hyö­tyä myös ih­mi­sel­le. Pe­to­na am­pi­ai­nen käyt­tää ra­vin­to­na mui­ta hyön­tei­siä ja näin hä­vit­tää myös mo­nia tu­ho­lais­hyön­tei­siä. Hyön­tei­siä ja muu­ta li­ha­ra­vin­toa am­pi­ai­nen kul­jet­taa poi­ka­sil­leen. Ai­kui­set käyt­tä­vät ra­vin­nok­seen enim­mäk­seen kas­vis­ra­vin­toa ja eri­lai­sia nes­tei­tä.

Myös kas­vien pö­lyt­tä­jä­nä am­pi­ai­set ovat me­hi­läis­ten ohel­la tär­kei­tä mui­den me­si­pis­ti­äis­ten ohel­la. To­sin am­pi­ai­nen ei ole ai­van me­hi­läis­ten ve­roi­nen pö­lyt­tä­jä. Tuu­he­an kar­vai­seen ja pör­röi­seen me­hi­läi­seen tart­tu­vat sii­te­pö­lyt pa­rem­min kuin kar­vat­to­maan am­pi­ai­seen.

Am­pi­ai­set ei­vät toki käy kuk­kia pö­lyt­tä­mäs­sä työk­seen, vaan met­tä ha­kies­saan pö­lyt­tä­vät kuk­kia sii­nä ohes­sa. Vaik­ka am­pi­ai­nen ja me­hi­läi­nen ovat pis­ti­äi­siä, ne ei­vät ole ko­vin lä­heis­tä su­kua toi­sil­leen.

Usein ullakoilta ja vastaavista paikoista löytyneet suuret suomupintaiset pesät ovat yleisen ampiaisen tekemiä. Yleinen ampiainen on yksi Suomen kymmenistä ampiaislajeista. Pallomaisia pesiä tekevätmyös erakkoina elävät muurariampiaiset. Kuva: Jarmo Vacklin

Ra­ken­nus­ten räys­täis­tä ja ok­sis­ta roik­ku­vat pal­lo­mai­set pe­sät kuu­lu­vat juu­ri yh­dys­kun­ta-am­pi­ai­sil­le. Sil­ti suu­rin osa am­pi­ai­sis­ta on yk­si­ne­lä­viä era­koi­ta, jot­ka pe­si­vät pui­den ra­ko­sis­sa ja ko­lois­sa tai pui­den juu­ra­kois­sa. Näi­tä am­pi­ai­sia kut­su­taan erak­ko­am­pi­ai­sik­si.

Osa la­jeis­ta pe­sii myös maa­pe­sis­sä. Nämä la­jit re­a­goi­vat var­sin är­hä­käs­ti häi­rin­tään, ku­ten maan tä­räh­te­lyyn ja voi­vat her­käs­ti hyö­kä­tä myös ih­mi­sen pääl­le. Jo­ten täl­läi­set pe­sät kan­nat­taa jät­tää rau­haan jos koh­dal­le sat­tuu. It­se­ään tai pe­sää puo­lus­ta­vat naa­raat käyt­tä­vät hy­vin­kin her­käs­ti voi­ma­kas­ta myrk­ky­pis­tin­tään ih­mis­tä vas­taan.

Am­pi­ai­nen voi pis­tää use­am­man­kin ker­ran ja var­sin­kin al­ler­gi­koil­le pis­to saat­taa ol­la hen­gen­vaa­ral­li­nen. Vain naa­rail­la on myrk­ky­pis­tin.

Yk­si laji on ylit­se mui­den eli her­hi­läi­nen, joka on suu­rin am­pi­ais­la­jim­me. Her­hi­läis­tä ei kan­na­ta tur­haan häi­ri­tä ja vim­mas­tut­taa, sil­lä pis­toa voi ver­ra­ta kyyn pu­re­maan.

Her­hi­läi­set oli­vat Suo­mes­ta pois­sa use­am­man vuo­si­kym­me­nen. Il­mei­ses­ti il­mas­ton muut­tu­es­sa vii­le­äm­mäk­si her­hi­läi­set ka­to­si­vat maas­ta. Kun il­mas­to pa­la­si läm­pi­mäm­mäk­si, pa­la­si­vat myös 3-4-sent­ti­set her­hi­läi­set ta­kai­sin.

Mo­nel­le on var­maan tut­tu her­hi­läi­sen eng­lan­nin­kie­li­nen nimi, vaik­ka sitä ei juu­ri am­pi­ai­siin ai­na yh­dis­te­tä. Ni­mit­täin ame­rik­ka­lai­set hä­vit­tä­jät Hor­ne­tit ovat eng­lan­nin­kie­li­nen vas­ti­ne Suo­men her­hi­läi­sel­le.

Her­hi­läi­nen voi hyö­kä­tä min­kä ta­han­sa hyön­teis­la­jin kimp­puun. Toi­si­naan se saat­taa vie­rail­la me­hi­läis­pe­sis­sä mais­ta­mas­sa hu­na­jaa tai ha­ke­mas­sa pais­tin tou­kil­leen. Am­pi­ai­nen pu­rek­sii saa­liin­sa pie­nek­si li­ha­pul­lak­si ja kan­taa sen pe­sään.

Ke­vät on am­pi­ais­ku­nin­gat­ta­rel­le kii­reis­tä ai­kaa. Mi­kä­li ku­nin­ga­tar sat­tuu kuo­le­maan, on se sa­mal­la koko yh­dys­kun­nan tuho. Syk­syl­lä am­pi­ais­pe­sät hil­je­ne­vät, kun työ­läi­set ja kuh­nu­rit ovat työn­sä teh­neet. En­nen kuin yö­pak­ka­set saa­pu­vat ja tu­ho­a­vat yh­dys­kun­nan ku­nin­ga­tar­ta lu­kuu­not­ta­mat­ta, eh­ti­vät am­pi­ai­set her­ku­tel­la puu­tar­ho­jen ma­keil­la, jo hie­man käyn­neil­lä ome­noil­la pit­käl­le syk­syyn. Kyp­sät pu­don­neet he­del­mät al­ka­vat käy­dä ja hou­kut­tel­vat myös muun mu­as­sa per­ho­sia niil­lä her­kut­te­le­maan. Am­pi­ai­set et­si­vät lin­tu­jen nok­ki­mia ome­noi­ta ja suu­ren­ta­vat sit­ten rei­kiä pääs­täk­seen naut­ti­maan her­kul­li­sel­la he­del­mä­li­hal­la.