Liiketiloissa vuokraajan markkinat Satakunnassa
Raumalla tilanne on jopa hieman kohentunut liiketilojen vuokraamisessa. Porissa tilanne jatkuu vaimeana etenkin kivijalkamyymälöiden kohdalla.
Pauli Uusi-Kilponen
Porissa on tällä hetkellä liiketoiminnalle vuokrattavia tiloja vapaana satoja, kun Raumalla jäädään noin puoleen sataan. Etenkin Porin keskustassa kivijalkamyymälöiden tiloja on tyhjinä.
Raumalla keskustan liiketilojen tyhjenemisestä käytiin julkista keskustelua vajaa kymmenen vuotta sitten. Tuolloin arvioitiin tilanteen yhä heikkenevän. Vuoden alussa tehdyn arvion mukaan Raumalla ei ole havaittavissa samanlaista kivijalassa olevien liiketilojen tyhjenemistä kuin Porissa. Keskustan ja Vanhan Rauman myymälöiden on koettu olevan melko elinvoimaisia.
– Se on kuitenkin tosiasia, että vähittäiskaupan murros on iso. Kaupanteko keskittyy kauppakeskuksiin ja marketteihin. Verkkokauppa vähentää niin ikään kivijalkaliikkeiden tilatarpeita, sanoo raumalainen kiinteistönvälittäjä Jukka Saarinen.
Hänen mukaansa etenkin nuorison suosituin ostopaikka on netti. Sieltä ostetaan lähes mitä tahansa vaatteista lähtien.
– Kyllä tällä ilmiössä on iso vaikutus, Saarinen arvioi.
Saarinen on pitkän linjan kiinteistönvälittäjä.
– Kun aloitin näissä hommissa pari vuosikymmentä sitten, Vanhassa Raumassa ei ollut yhtään tyhjää liiketilaa. Kysyntää oli paljon tarjontaa enemmän.
– Piti oikein mennä lakki kourassa kyselemään, että eikö mitään löytyisi. Yleensä vastauksena oli pelkkää pään pudistelua, naurahtaa Saarinen.
Vanhassa Raumassa on toki imua. Etenkin turistien virta kasvaa vuosittain. Kahviloita ja ravintoloita onkin tullut jatkuvasti lisää, eikä luukkuja ole juuri lyöty kiinni.
Raumalla keskustassa ja Vanhassa Raumassa vuokrapyynnöt liikkuvat noin 10–15 euron haarukassa neliöltä. Vuokrissa on tinkivaraa, jopa reippaasti. Halvimmillaan hinnat ovat voineet puolittua yllä mainitusta.
Rauman Isoraastuvankadulla 100 neliön liikehuoneiston vuokrapyynti on 1 100 euroa kuukaudessa. Kortelassa 400 neliön liiketilan vuokra on 6,9 euroa neliöltä.
Kauppalehden toimitilapalvelussa Rauman Lakarin alueen uusien tilojen vuokrat alkavat yhdeksällä eurolla per neliö.
Porissa ja Raumalla toimivan Klik-yhtiön Niklas Vikkula luonnehtii markkinoita kaksijakoisiksi.
– Kysyntää on kohtalaisen hyvin esimerkiksi 100–300 neliön halleista ja hyvin pienistä tiloista, lähinnä yhden henkilön konttoreista, Vikkula sanoo.
300 neliötä suuremmat tuotantotilat ovat haasteellisempia vuokrattavia ihan samoin kuin keskustan kivijalkamyymälät etenkin Porissa. Tarjontaa kun on paljon. Vuokraneliöiden hinnat vaihtelevat paljon juuri sijainnin, koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Haluttujen tilojen vuokrista ei tarvitse paljon neuvotella. Muiden kohdalla tilanne on toinen.
Porissa katutason myymälöiden vuokrapyynnit vaihtelevat 4,8–13,5 eurovälillä. Esimerkiksi Itsenäisyydenkadulla 270 neliön liiketila on tarjolla 4,81 euroa neliöltä. Mikonkadulla pienempi liiketila on hinnoiteltu 13,5 euroon per neliö.
Kaiken kaikkiaan monia keskustan liiketiloja on tarjolla melko edullisesti. Esimerkiksi 105 neliön liiketilasta isolinnankadulla pyydetään 595 euroa kuukaudessa eli noin 5,7 euroa neliötä kohden.
Porissa nähdään myös valoa tunnelin päässä. Porin kaupunki on aktivoitunut elävöittämään keskustaa. Käynnissä on pilottihanke, jossa tyhjiä liiketiloja muutetaan asunnoiksi ja työtiloiksi. Lisäksi on ehdotettu verokannustimia liiketilojen omistajille tyhjien tilojen aktivoimiseksi.
Yksi selkeä positiivinen signaalia Porissa on kauppahallin henkiin herääminen. Joulukuussa 2025 avattu ja uudistettu Porin kappahalli on onnistuttu vuokraamaan täyteen. Porilaiset ovat löytäneet kauppahallin eri ravintolat ja erikoisliikkeet. Kauppahallin omistajataho suunnittelee myös markkinoinnin tehostamista ja eri tapahtumien järjestämistä.


