Nordea, OP Uusimaa ja Danske Bank tyrmäävät kiinteistönvälittäjien väitteet asuntolainojen ruuhkautuneista käsittelyajoista
Frida Ahonen / STT
STT:n haastattelemat Nordean, OP-ryhmän suurimman osuuspankin OP Uusimaan ja Danske Bankin edustajat eivät tunnista Suomen kiinteistönvälittäjien (SKVL) toimitusjohtajan Jussi Mannerbergin esittämää väitettä siitä, että asuntokauppojen esteenä olisi tällä hetkellä kolmen suurimman pankin hitaus.
Asuntolainojen käsittelyajat eivät ole merkittävästi pidentyneet eikä käsittely ole erityisesti ruuhkautunut, pankeista sanotaan STT:lle.
Mannerberg katsoo SKVL:n tiedotteessa, että ruuhkat asuntolainojen käsittelyssä ovat kasvaneet kesästä merkittävästi. Lisäksi tiedotteessa sanotaan, että säännöllisesti nähdään yli kuukauden viiveitä asioiden käsittelyssä, ja jopa 2–3 kuukautta menee siinä, että kaupat on tehty tarjouksen jälkeen.
– Ei pidä paikkaansa ainakaan Nordeassa. Me toimimme valtakunnan verkostona, joten jonkin yksittäisen paikkakunnan ruuhkat tai pullonkaulat eivät näy meillä, Nordean Suomen henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta sanoo STT:lle.
OP Uusimaasta sanotaan, että tarjouksen lähettämisestä lainan nostamiseen menee keskimäärin kolme viikkoa siitä hetkestä, kun asiakas on löytänyt asunnon.
– Emme tunnista tällaista kuukausissa mitattavaa aikaa, OP Uusimaan henkilöasiakasrahoituksesta vastaava liiketoimintajohtaja Riikka Kangas kertoo.
Kangas korostaa kommentoivansa tilannetta ainoastaan OP Uusimaan ja sen toimialueen Uudenmaan osalta.
Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala toteaa, että variaatiota on ollut hakemuksen käsittelyajassa korkeintaan päivän verran puoleen ja toiseen. Tämä on kuitenkin Takalan mukaan tyypillistä kysynnän vaihtelun vuoksi.
Takala painottaa, että käsittelyaikoihin vaikuttaa kuluttajien yksilöllinen käyttäytyminen.– On hyvä huomioida, että on hyvin erilaisia, kotitalous- ja kuluttajakohtaisia tarpeita. Kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavat monet asiat. Toisille ei työpäivinä sovi, toiset haluavat ilta-aikoja, jotkut haluavat vain viikonloppuja. Sen takia tällainen yleistys on ehkä hieman vaarallinen.
Viivettä voi tulla Takalan mukaan myös vaikkapa siitä, että velalliset allekirjoittavat esimerkiksi velkakirjan eri aikoina.
– Se ajatus, että pankit viivästyttäisivät asuntokauppoja, niin se ei ole kenenkään intressi, ei myöskään meidän intressi, Takala toteaa.
Takala huomauttaa, että on myös muita pankeista riippumattomia asioita, jotka saattavat vaikuttaa käsittelyajan pituuteen, mutta jotka eivät näy välittäjille.
– Kaikki asuntolainan hakijan ja pankin väliset keskustelut eivät näyttäydy välittäjälle siitä syystä, että meitä velvoittaa vahvasti pankkisalaisuus ja Suomen lainsäädäntö sekä vastuullinen rahoittaminen.
Tällä Takala viittaa esimerkiksi siihen, että kauppaa saattavat hidastuttaa esimerkiksi kuluttajien vaikeat elämäntilanteet, kuten avioero, joista kuluttajat eivät välttämättä välittäjän kanssa keskustele.
Kaikista kolmesta pankista kerrotaan, että asuntolainahakemusten määrät ovat kasvussa muun muassa korkojen laskun ja asuntomarkkinoiden hienoisen piristymisen seurauksena.
– Viimeiset 9 viikkoa meillä ovat hakemusmäärät nousseet. Hakemusten määrä ei kuitenkaan ole vielä meidän kapasiteetin ylärajoissa, Takala kertoo Danske Bankin osalta.
Nordeasta kerrotaan, että kesäloman jälkeen elokuussa oli noin 30 prosenttia enemmän hakemuksia kuin alkuvuonna keskimäärin.
Suomen kiinteistövälittäjien tiedotteessa todetaan myös, että uudet sähköiset kaupankäyntijärjestelmät eivät kiinteistönvälittäjien mukaan ole tuoneet merkittävästi helpotusta asiaan, sillä niidenkin käsittelijänä on pankki.
– Pankeilta toivotaan nyt paljon lisää joustavaa yhteistyötä ja kouluttautumista uusiin toimintatapoihin, jotka välittäjillä on jo hyvin hallussa, Mannerberg sanoo tiedotteessa.
Kukaan STT:n haastattelemista pankkien edustajista ei tunnista ongelmaa.
Nordean Eloranta kertoo, että pankki on saanut toiminnastaan pikemminkin kiitosta.
– Saamme paljon kiitosta siitä, että prosessi toimii ja asiantuntemusta on. Mehän olemme olleet mukana rakentamassa Diasia.
Digitaalinen asuntokauppa (Dias) on Suomessa kehitetty digitaalisen asuntokaupan alusta.