Hallituksen Ukraina-tukiohjelma kohdistaa 660 miljoonan euron tilaukset Suomen puolustusteollisuudelle
Liisa Kujala / STT
Puolustusministeriö kertoo käynnistävänsä Ukrainalle uuden tukiohjelman, jolla kohdistetaan tilaukset Suomen puolustusteollisuudelle. Puolustusministeriön esitys uudesta 660 miljoonan euron rahoituskokonaisuudesta käsitellään hallituksen ensimmäisessä lisätalousarviossa.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan uudella tukiohjelmalla nostetaan Suomen yritykset ja osaaminen keskeiseen rooliin Ukrainan tuessa.
– Olemme tähän saakka tukeneet Ukrainaa pääosin varastoluovutuksilla, mutta jatkossa tuotteita tilataan merkittävästi kotimaamme yrityksiltä. Näillä ratkaisuilla vahvistamme sekä Ukrainan mahdollisuuksia oikeudenmukaisiin rauhanehtoihin että suomalaista turvallisuusalan yritystoimintaa ja huoltovarmuutta pitkälle tulevaisuuteen, Häkkänen sanoo tiedotteessa.
Ministeriö kertoo, että uutta tukiohjelmaa on valmisteltu puolustusministeriön johdolla viime syksystä lähtien. Valmistelussa on pidetty tiivistä yhteyttä elinkeinoelämään, kansainvälisiin kumppaneihin sekä Ukrainaan.
Hankinnat toteuttaa Puolustusvoimien logistiikkalaitos. Ministeriön mukaan lähtökohtana materiaalihankinnoille ovat Ukrainan kriittiset tarpeet, tuotteen soveltuvuus luovutettavaksi sekä yritysten tuotanto- ja toimituskyky. Tuotteet luovutetaan Ukrainalle osana tulevia materiaaliapupaketteja.
Puolustusministerin johdolla on lähiviikkoina määrä kutsua koolle pyöreän pöydän tilaisuus, jossa rahoituskokonaisuutta käydään tarkemmin läpi puolustusteollisuuden yritysten kanssa.
Häkkänen kertoi Suomen Kuvalehdelle Suomen Ukrainalle myöntämän puolustusavun muutoksesta jo viime viikolla.