Raumalla ei nähdä Porin suhmurointia
Porissa porvaripuolueet tekivät teknisen vaaliliiton, jolla vaalivoittaja SDP syrjäytettiin esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta. Sen ottaa nyt kokoomus ja demarit saa tyytyä valtuuston puheenjohtajuuteen.
Raumalla ei vastaavaa todennäköisesti nähdä, kun puolueet päättävät, miten tärkeimmät paikan jaetaan puolueiden kesken.
Kovempi vääntö todennäköisesti käydään puolueiden sisällä, kun päätetään henkilöistä. Etenkin SDP:n kohdalla tilanne on kiinnostavaa, sillä kaksi naista Heidi Hiljanen ja Sari Seimelä kiilasivat äänimäärissä selvästi ohi kh:n nykyisen puheenjohtajan Kalle Leppikorven. Muutenkin paineita kh:n puheenjohtajan vaihtamiseen on.
Raumalla on tehty jo hyvissä ajoin ennen vaaleja sopimus, miten paikat jaetaan pisteytysjärjestelyllä. Pisteitä saa sen mukaan, miten puolue menestyy. Luottamusmiespaikat taas on pisteytetty. Mitä arvokkaampi luottamusmiespaikka, sen enemmän se nielee pisteitä.
Tätä ovat kannattaneet kaikki puolueet, eikä ole suurta uhkaa, että mallia ryhdyttäisiin sotkemaan. Porissa vaaliliittojärjestely toi pahaa verta, ja se aiheutti koston kierteen.
Porissa vuoden 2017 vaaleissa kokoomus syrjäytettiin teknisellä vaaliliitolla tärkeiltä paikoilta ja puolue toimii tavallaan oppositiona koko vaalikauden. Tällaisesta tyylistä kärsii yhteisten asioiden hoito ja kaupungin etu.
Rauman kunnalliselämässä on eletty seesteistä aikaa. Sekin kielii yhteistyöstä ja toisaalta asioiden huolellisesta valmistelusta, että äänestämään on päädytty paljon Poria vähemmän.
Rauman valtuusto uudistuu nyt voimakkaasti. Uusia valtuutettuja on peräti 15. Valtuustossa on kaikkiaan 43 paikkaa.
Pääasiassa uudistuminen koetaan myönteiseksi. Asialla on myös kääntöpuolensa. Onko uusilla valtuutetuilla käsitystä valtuustotyön vaativuudesta? Asioihin perehtyminen ja niiden sisäistäminen vaativat kovaa työtä ja paljon aikaa.
Kun päätettäväksi tulee seuraavan neljän vuoden isoja ja kaupungin kannalta jopa ratkaisevia asioita, valtuutettujen pitäisi muodostaa oma käsityksensä päätettävistä asioita ja tuoda mielipiteensä rohkeasti esiin. Demokratia vaatii keskustelua, mutta myös näkemysten yhteensovittamista.
Valtuutetut käyttävät kaupungissa ylintä valtaa. Se tulee näkyä myös päätöksenteossa. Demokratiassa ei saa käydä niin, että tuota valtaa horjuttavat virkamiehet.
Pauli Uusi-Kilponen