Erityisopettaja Saarivirta: Lasten pahoinvoinnille ei voi hakea yksittäisiä selityksiä
Pauli Uusi-Kilponen
Tuija Saarivirta on opettanut viidellä vuosikymmenellä.
Kokemus antaa perspektiiviä oppilaiden pahoinvoinnin syiden ja koulun nykyisten haasteiden pohtimiseen.
– Ei lasten pahoinvoinnille pidä tarjota yksittäisiä selityksiä. Kyse on kokonaisuudesta, siitä miten ihmisten, perheiden ja lasten elämä ja ympäristö ovat muuttuneet, sanoo Tuija Saarivirta, joka toimii Normaalikoulun lehtorina ja erityisopettajana.
Vanhempien ja lasten yhteiset hetket jäävät monesti liian vähälle, koska elämä on muuttunut hektiseksi.
Kiireisyys on vähentänyt lasten ja vanhempien vuorovaikutusta ja aitoa kuulemista.
– Puhun tavallisesta arkisesta yhteisestä ajasta, jossa tärkeää on välittävä läsnäolo, sanoo Saarivirta.
Hän muistuttaa tutkimuksesta, jonka mukaan lapset ja nuoret arvostivat turvallista vanhempien kanssa oleilua enemmän kuin yksittäisiä superlomia.
Hän korostaa, että suuri osa lapsiperheistä voi hyvin. Heille on kotona annettu rakkautta, opetettu tunne- ja vuorovaikutustaitoja, ja he tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin.
Saarivirta kuitenkin muistuttaa, että kaikkien vanhempien voimavarat eivät riitä.
– Ongelmat ja haasteet näkyvät sitten koulussa.
Saarivirta puhuu siitä, miten somen maailma on muuttanut arvoja. Kun aikaisemmin ahkeruus ja opiskelu antoivat eväät elämään, niin nyt saatetaan ajatella toisin.
– Oppilas voi todeta, että miksi hän puurtaisi opiskelun parissa. Hänestä tulee Tik-tokkaaja. Ne tienaavat paljon rahaa.
Saarivirran mukaan ihan liikaa ovat vallalla sellaiset vaatimukset, että pitää olla kaunis, menestyvä, rikas ja kuuluisa. Se lisää nuorten ahdistuneisuutta.
– Kaikki tämä vielä mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla. Pitäisi ymmärtää, että pieni tavallinen elämä on riittävä. Muihin vertaaminen on turhaa.
Aiemmin koti ja koulu vahvistivat yhdessä samansuuntaisia arvoja ohjaamalla ja opettamalla vastuuseen omasta elämästä.
Nykyisin netti on paitsi aikavaras, myös arvostusten muokkaaja.
Saarivirran mukaan ahkeran opiskelun arvostus on vähentynyt. Liika ruutuaika näkyy keskittymiskyvyttömyytenä ja kärsimättömyytenä.
Suomen Pisa-tulokset ovat jo pitkään laskeneet. Saarivirta pitää tuloksia ihan loogisena seurauksena siitä, mitä ympäröivässä maailmassa ja koulussa tapahtuu.
– Kun oppilas ei jaksa keskittyä tarpeeksi, on rauhaton ja häiriöherkkä, kärsii oppiminen. Kun tuohon lisätään vastuullisuuden, sinnikkyyden ja yrittämisen väheneminen, ei tuloksien laskua pidä ihmetellä.
Erityisesti matematiikka vaatii Saarivirran mainitsemia ominaisuuksia.
Hän haluaa muistuttaa, ettei opiskelu aina ole kivaa. Pitää puurtaa: muistaa, korjata ja kerrata.
– Se on ehkä tylsää, mutta kehittävää ja työn tekemisestä syntyy onnistumisen ilo, hän muistuttaa.
Saarivirta pohtii myös itseohjautuvan opiskelun mielekkyyttä.
– On motivoituneita ja osaavia oppilaita, joille itsenäinen tiedonhankinta saattaa sopia. Paljon on kuitenkin niitä, joiden taidot eivät ole riittävät. Opettajan tehtävänä on opettaa perustaidot ja peruskäsitteet, joiden varassa oppiminen etenee, Saarivirta painottaa.
Avoimiksi oppimisympäristöiksi rakennetut koulut on todettu haasteellisiksi turvallisuuden, keskittymisen ja työrauhan kannalta. Muun muassa pääkaupunkiseudulla avoimien tilojen muutosta harkitaan.
– Koulu ei voi yksin ratkaista lasten hyvinvoinnin haasteita. Kaikkien on huolehdittava lapsista ja rajoitettava heidän elämäänsä haitallisesti vaikuttavia asioita. On annettava turvaa ja luottamusta tulevaisuuteen, Saarivirta toteaa.
