Uu­tis­Rau­ma

Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa si­jait­se­van Hi­la­ka­rin hu­vi­la oli tal­ven ajan tyh­jil­lään. Il­man­vaih­to oli var­mis­tet­tu räys­tään al­la ole­vil­la il­ma-au­koil­la. Tal­vel­la hu­vi­laa ei läm­mi­tet­ty.

– Nää­tä­pa­ris­kun­ta oli tul­lut si­säl­le näi­den luuk­ku­jen kaut­ta. Mi­nul­le ei mis­sään vai­hees­sa ole tul­lut mie­leen, et­tä näin­kin voi­si käy­dä, päi­vit­te­lee Las­se Hi­la­ka­ri.

Hän os­ti hu­vi­lan 28 vuot­ta sit­ten. Ker­taa­kaan ai­kai­sem­min ei ole ta­pah­tu­nut edes mi­tään tä­män suun­tais­ta.

– Ai­no­as­taan hii­riä on jos­kus tul­lut si­sä­ti­loi­hin kyl­mää ul­koil­maa pa­koon.

Kun Las­se Hi­la­ka­ri kuu­li va­hin­gois­ta, hä­nen en­sim­mäi­nen re­ak­ti­on­sa oli se, mil­lai­nen va­kuu­tus hu­vi­laan on. Kor­vaa­ko se va­hin­got? Epä­var­muus joh­tui sii­tä, et­tä hän teki va­kuu­tuk­sen heti hu­vi­lan os­ton jäl­keen, ei­kä ole sen jäl­keen suu­rem­min eh­to­ja tar­kis­tel­lut.

– No­pe­as­ti va­kuu­tu­syh­ti­ös­tä sel­vi­tet­tiin, et­tä ky­sees­sä on laa­ja ko­ti­va­kuu­tus. Otin tie­don huo­jen­tu­nee­na vas­taan, Hi­la­ka­ri sa­noo.

Kun va­hin­ko­tar­kas­ta­jat kä­vi­vät to­te­a­mas­sa ta­pah­tu­neen ja kir­ja­si­vat alus­ta­van ra­hal­li­sen va­hin­gon ar­von, niin kymp­pi­ton­neis­ta on kyse.

– Jopa tup­peen sa­hat­tu­ja kat­to­lau­to­ja jou­du­taan uu­si­maan pu­hu­mat­ta­kaan vuo­de­vaat­teis­ta ja sen kal­tai­sis­ta ta­va­rois­ta. Nää­dät olei­li­vat pal­jon vä­li­ka­tol­la ja ulos­ti­vat sin­ne, jol­loin virt­san haju jäi lau­toi­hin.

– Ei­kä ha­jun pois­ta­mi­nen ole ihan yk­sin­ker­tai­nen toi­men­pi­de, Las­se Hi­la­ka­ri har­mit­te­lee.

Voi­ma­kas erit­tei­den haju tart­tuu myös huo­ne­ka­lui­hin ja mui­hin teks­tii­lei­hin. Usein ha­ju­hai­tat saa­daan pois vain uu­si­mal­la ka­lus­teet ja ot­so­noi­mal­la koko ra­ken­nus. Va­kuu­tus­tar­kas­ta­jat muis­tut­ti­vat, et­tei va­kuu­tus enää kor­vaa uu­del­leen vas­taa­va va­hin­koa, vaan eläin­ten pää­sy ra­ken­nuk­seen pi­tää es­tää asen­ta­mal­la tar­peek­si jä­re­ät ver­kot il­man­vaih­to­ka­na­viin.

– Oli­si kai pai­kal­laan in­for­moi­da asi­as­ta. Ai­na­kaan mi­nul­la ei ol­lut mi­tään tie­toa täl­lai­ses­ta käy­tän­nös­tä, en­nen kuin sii­tä nyt erik­seen mai­nit­tiin, Hi­la­ka­ri poh­tii ja sa­noi, et­tä toki nyt ver­kot asen­ne­taan.

Kun sit­ten Las­sen ty­tär ja hä­nen puo­li­son­sa me­ni­vät val­mis­te­le­maan hu­vi­laa ju­han­nuk­sen­viet­toa var­ten, oli näky to­del­la tyr­mis­tyt­tä­vä. Ulos­tet­ta oli pit­kin hu­vi­lan si­sä­ti­lo­ja, sa­moin ruu­an täh­tei­tä. Haju oli niin voi­ma­kas, et­tä jopa hen­keä oli vai­kea saa­da. Si­säl­lä asus­ti nää­tä­pa­ris­kun­ta, jol­la oli kak­si poi­kas­ta. Kun nää­dät oli saa­tu kiin­ni ja nos­tet­tu kan­nel­li­siin laa­ti­koin, ne kul­je­tet­tiin met­sän lai­taan ja pääs­tet­tiin va­paak­si. Hi­la­ka­rin ko­mea hu­vi­la sei­soo nyt tyh­jän pant­ti­na re­mon­tin ajan.