Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Huh­dan ky­läs­sä, Toi­ve­lin­tien var­rel­la, ole­van oma­ko­ti­ta­lon pi­haan aje­lee trak­to­ril­laan vi­hai­nen mies, Esa Ka­res. Hän ter­veh­tii tu­li­jaa, pyyh­käi­see työn li­kaa­maa kou­raa haa­la­rin lah­kee­seen ja pu­ris­taa toi­mit­ta­jan kou­raa.

– Ei tämä ny­ky­ti­lan­ne juu­ri nau­ra­ta. Pis­tää oi­kein vi­hak­si, kun kuu­lee joka tuu­tis­ta pu­hei­ta sii­tä, mi­ten vil­je­li­jöi­den ah­din­koa ym­mär­re­tään. En­nen tuol­lai­set sa­no­mi­set otin vas­taan tyy­dy­tyk­sel­lä, mut­ta nyt tu­lee mie­leen, et­tä p-pu­heet riit­tä­vät, teh­kää jo­ta­kin, tä­räyt­tää Ka­res.

Hä­nel­lä on sa­ta­kun­ta heh­taa­ria vil­jel­tä­vää:

– Ke­vä­toh­raa, syys­veh­nää, so­ke­ri­juu­ri­kas­ta…

Lu­et­te­lon pe­rään hän sa­noo, et­tä pel­to­jen huo­noim­min tuot­ta­vat koh­dat hän jät­tää ke­san­nol­le. Sääs­tyy polt­to­ai­net­ta ja lan­noit­tei­ta.

– Olen las­ke­nut, et­tä täl­lai­sen sa­dan heh­taa­rin vil­je­lyyn me­nee yk­sin polt­to­öl­jyn hin­nan­ko­ro­tuk­seen kymp­pi­ton­ni, jopa yli, va­kuut­taa Ka­res.

En­nen Ira­nin so­taa polt­to­öl­jy­lit­ra mak­soi 1,30 eu­roa. Nyt saa­te­taan men­nä yli kah­den eu­ron. Kun tuon pääl­le sit­ten tu­le­vat lan­noit­tei­den hin­to­jen nou­su kym­me­nil­lä pro­sen­teil­la, niin kus­tan­nu­sah­din­gon on help­po ym­mär­tää.

Vil­je­li­jät ovat si­kä­li eri ti­lan­tees­sa, et­tä joil­le­kin on riit­tä­nyt lan­noit­tei­ta va­ras­toon vii­me sa­to­kau­des­ta. Nyt nous­sut hin­ta ei vie­lä vai­ku­ta.

– It­se jou­duin os­ta­maan lan­noit­teet vii­me ti­pas­sa ja mak­sa­maan ko­van hin­nan. Pak­ko­han se oli. Ei voi mi­tään, päi­vit­te­lee Ka­res.

Pi­tää muis­taa se­kin, et­tä nel­jä vuot­ta sit­ten Uk­rai­nan so­dan alet­tua hin­nat nou­si­vat pys­ty­suo­raan. Sen jäl­keen tul­tiin vä­hän alas, mut­ta hin­ta jäi pal­jon kor­ke­am­mal­le ta­sol­le kuin en­nen so­taa.

– Omal­ta koh­dal­ta­ni voin sa­noa, et­tä met­sän hak­kuil­la täs­sä on vii­me vuo­det elet­ty, tun­nus­taa Ka­res.

Kai­kil­la ei ole met­sää, mis­tä tu­lo­ja am­men­taa. Sit­ten sääs­te­tään.

– In­ves­toin­ti­vel­ka kas­vaa joka vuo­si, kun ra­ken­nuk­sia ei kun­nos­te­ta, ko­ne­kan­ta van­he­nee ja sen myö­tä taas kor­jaus­ku­lut kas­va­vat, las­kee Ka­res.

Se, mitä on pak­ko kor­ja­ta, pi­tää teh­dä it­se. Esi­mer­kik­si työ­ko­nei­den kor­jaus mak­saa mal­tai­ta.

– Se on ai­na muu­ta­ma ton­ni, kun täl­lai­sen trak­to­rin kor­jaa­mon oves­ta ajaa si­sään.

Ka­res tun­nus­taa kat­sel­leen­sa työ­paik­kail­moi­tuk­sia. Jos joi­tain li­sä­han­ket­ta oli­si mah­dol­li­suus saa­da. Ai­kai­sem­min hän on teh­nyt kuor­maa­ja­hom­mia ja huol­ta­nut lyp­sy­ko­nei­ta.

Vil­je­lys­tä luo­pu­mi­nen ei ole ihan yk­sin­ker­tai­nen asia. Ka­res luon­neh­tii ti­lan­net­ta niin, et­tä kun on ker­ran ora­van­pyö­rään hy­pän­nyt, niin sii­nä py­syt.

– Jos ja kun isot ve­lat pai­na­vat pääl­le, on pak­ko jat­kaa ja yrit­tää jo­ten­kin pär­jä­tä. Pie­net val­ti­on vas­taan­tu­lot ei­vät ti­lan­net­ta hel­po­ta.

Yk­si täl­lai­nen tuki on polt­to­ai­ne­kus­tan­nus­ten pa­lau­tus. Val­tio myön­si sii­hen kym­me­nen mil­joo­naa eu­roa. Sen te­kee nel­jä eu­roa sa­taa lit­raa koh­ti. Eli se on enem­män hy­vän tah­don ele kuin var­si­nai­nen tu­ki­toi­mi.

Ti­lan­teen va­ka­vuu­des­ta ei ole epä­sel­vyyt­tä MTK:n Sa­ta­kun­nan toi­mi­pis­tees­sä Toi­min­nan­joh­ta­ja Ter­hi Löfs­tedt vaa­tii toi­mia maa­ta­lous­tuot­ta­jien ah­din­gon hel­pot­ta­mi­sek­si.

– Tuo polt­to­ai­neen tuki nel­jä eu­roa lit­ral­ta ei rii­tä mi­hin­kään. Tar­vi­taan mui­ta toi­mia. Yk­si täl­lai­nen oli­si tuot­ta­jien, kau­pan ja alan elin­tar­vi­ke­te­ol­li­suu­den vä­lis­ten so­pi­mus­ten avaa­mi­nen, toi­min­nan­joh­ta­ja eh­dot­taa.

Läh­tö­koh­ta­na tu­li­si ol­la ny­kyis­tä ta­sai­sem­pi ja oi­keu­den­mu­kai­sem­pi kus­tan­nus­ten jako.

– Kyse on myös sii­tä, et­tä rei­lum­mal­la ja­ol­la voi­daan tur­va­ta al­ku­tuo­tan­non jat­ku­mi­nen edes jo­ten­kin ny­kyi­ses­sä laa­juu­des­saan.

Ter­hi Löfs­ted­tin mu­kaan tuot­ta­jien ti­lan­ne on vai­keu­tu­nut jo use­am­man vuo­den ajan. Käy­tän­nös­sä se on mer­kin­nyt muun mu­as­sa ta­lou­del­lis­ten pus­ku­rien hii­pu­mis­ta mi­ni­miin.

– Nii­den, jot­ka ovat sel­vin­neet tä­hän as­ti, ti­lan­ne voi en­si vuon­na ol­la en­tis­tä­kin pa­hem­pi ja vai­kut­taa vil­je­ly­pää­tök­siin.

Mo­nel­la vil­je­li­jäl­lä on kui­ten­kin pit­kä so­pi­mus te­ol­li­suu­den tai kau­pan kans­sa. Se si­too muun mu­as­sa sii­hen, et­tei kas­vi­va­li­koi­maa voi niin vain vaih­taa, vaik­ka se oli­si ta­lou­den nä­kö­kul­mas­ta kan­nat­ta­vaa.

– Ai­noa vaih­to­eh­to on hin­nan nos­ta­mi­nen, sa­noo Löfs­tedt.

Hän myös muis­tut­taa, et­tä eläin­tuo­tan­nos­sa on pak­ko os­taa re­hu­ja, kos­ka eläi­met pi­tää ruok­kia, vaik­ka sit­ten tap­pi­ol­la.