Yhteiskunnan muutos vie mitalit
Pauli Uusi-Kilponen
Mitalittomuus Pariisin olympiakisoissa aiheutti urheilupiireissä maansurun.
Vimmaisesti etsitään syyllisiä ja syitä. Mikä meni vikaan: valmentautuminen, vammat, väärä ajoitus vai mikä. Ylin johtokin saa rapaa niskaansa.
Juurisyyt löytyvät kuitenkin pintaa syvemmältä. Urheilu ei ole irrallaan muun yhteiskunnan kehityksestä. Sillä on merkittävä vaikutus kokonaisuuteen.
Globaali megatrendi on kaupungistuminen. Suomessa se näkyy siinä, että suuret kaupunkikeskukset kasvavat ja väki maaseudulta vähenee.
Kaupunkilaistuminen suosii joukkuelajeja. Ensinnäkin nuoria on tarpeeksi joukkueisiin ja kaupungeilla resursseja luoda otollisia olosuhteita pallopelien harrastamiseen.
Myös joukkulajien kirjo kasvaa koko ajan. Esimerkiksi salibandy on noussut merkittäväksi lajiksi muutamassa vuosikymmenessä.
Etenkin opiskelijoiden keskuudessa laji on tavattoman suosittu. Kaiken lisäksi salibandyssä on tullut kansainvälistä emenestystä.
Jalkapallo vetää joukkuelajeista eniten harrastajia. Kansainvälistä menestystä ei ole tullut, mutta kansallinen pääsarja Veikkausliiga kasvattaa yleisömääriään jatkuvasti ja saa lisää mediahuomiota.
Suomen ylivoimaisesti suosituin laji yleisöllä, mediahuomiolla ja menestyksellä mitaten on jääkiekko. Kaupungistuminen ja yleisön mielenkiinnon kasvu ovat luoneet lajille otollisen kasvualustan. Toki se on vaatinut jääkiekon napamiehiltä kaukonäköistä ajattelua.
Mutta ilman lajin imua ja kasvavaa yleisön suosiota ei julkista eikä yksityistä rahaa olisi saatu olosuhteiuden kohentamiseen. Myös talkoohengellä oli merkitystä.
Jotain kertoo se, että 1960-luvun lopulla meillä oli kolme jäähallia (Rauma, Tampere, Helsinki), kun niitä on nyt yli 200!
Vastaavasti monet maaseudun urheilupaikat nurmettuvat käyttämättömänä.
Mediahuomio, kansanväliset menestykset ja NHL:ssä pelaavat, kymmeniä miljoonia ansaitsevat tähdet vetoavat nuoriin. Jääkiekko on siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa merkittävän osan urheilullisesti lahjakkaista nuorista lajin pariin.
Jääkiekon imua heikentää harrastamisen kalleus. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa maksaa esimerkiksi rippikouluikäisen pojan kiekkoilua. Kuukausimaksut liikkuvat jo useissa sadoissa euroissa.
Ne nuoret, jotka valitsevat muun lajin, valitsevat useimmissa tapauksissa toisen joukkuelajin, joko salibandyn, jalkapallon tai koripallon. On tullut myös monia muita nuoria kiinnostavia harrastuksia perinteisen urheilun lisäksi.
Yksi tällainen on elektroninen urheilu (eng. Esports). Sitä voidaan pelata joukkueena tai yksilönä. Laji ei vedä kilpailutasolle massoja, mutta kotiharrastuksena se alkaa olla todella yleistä.
Urheilun vetovoima vaatii esikuvia. Jääkiekossa heitä riittää ja jalkapallossakin heitä on tai on ainakin ollut, kuten kuningas Jari Litmanen, yksi maailman parhaista omana aikanaan.
Yleisurheilun suuret nimet löytyvät historian lehdiltä. Viren, Vasala,Väätäinen, Nikula Lillak, Nevala, Kinnunen...
Jokainen heistä synnytti lajibuumin. 60-luvulla ei sellaista poikaa ollut, joka ei bambuseivästä omistanut ja Pentti Nikulaa matkinut.
Myös Tiina Lillak sai valtavan määrän tyttöjä innostumaan keihäänheitosta. Lasse Viren kumppaneineen taas loi Suomeen juoksubuumin, joka sai valtaavat mittasuhteet.
Nyt ei ole lassevirenejä, eikä tiinalillakeja.
Pahalta näyttää, ettei tulekaan.
Suomen kansa harmaantuu Euroopan nopeinta tahtia. Urheilevat ikäluokat pienenevät nopeasti. Kun vielä joukkuelajit vievät parhaat kyvyt, ei tulevaisuus näytä yksilölajien kannalta kovin lupaavalta.
Mitalittomuutta päivittelevien pitäisi muistaa sekin, että esimerkiksi olympialaisiin on tullut uusia menestyviä urheilumaita Neuvostoliiton, Jugoslavian ja muun itäblokin hajottua. Kiina taas on panostanut valtavasti urheiluun ja oli Pariisissa Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi kovin mitalimaa.
Uusi-Seelanti saalisti Pariisissa 20 mitalia. Väkeä on 5,1 miljoonaa. Menestystä maa saalistaa olympiakisoissa panostamalla vähemmän maailmalla kilpailtuihin lajeihin.
Tällaista on väläytelty myös Suomen malliksi. Kuulostaa oudolta. Mihin tarvitsemme tällaista urheilumenestystä?
Räikeimmillään sosialistiset maat alistivat koko urheilujärjestelmänsä palvelemaan poliittisia päämääriä, eli urheilumenestyksellä pyrittiin näyttämään järjestelmän paremmuutta.
Olisi hyvin kyseenalaista Suomen kaltaisessa vapaassa maassa, ettei lajien annettaisi kasvaa vetovoimansa mukaan.
Uuden-Seelannin kaltainen urheilun suunnitelmatalous ei kuulu Suomeen.
Urheilun pitää olla markkinaehtoista; lajien pitää kehittyä vapaasti niiden omista lähtökohdista.