Kaksi tarinaa siitä, mitä tapahtuu, kun mieli järkkyy ja työkyky menee
Suomessa yli 30 000 alle 35-vuotiaista on joko työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella. Tapasimme kaksi raumalaista, jotka ovat päässeet pahimman yli.
Pauli Uusi-Kilponen
Toimittajaa vastapäästä istuu nuori nainen, joka vaikuttaa iloiselta ja tasapainoiselta. Hänen tarinansa kuitenkin kertoo, että elämä on ollut kaikkea muuta.
– Kun pahin vaihe iski, en päässyt ylös sängystä. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Ensi alkuun piti pomolle valehdella migreenistä ja ties mistä. Eräänä päivänä sitten tuli täysi romahdus. Oli pakko kertoa työnantajalle totuus, sanoo Kerttu, joka ei ole hänen oikea nimensä.
Pienellä paikkakunnalla ei haluta tulla mielenterveysongelmista julkisuuteen omilla kasvoilla ja nimellä.
Sama tilanne on kolmekymppisellä raumalaismiehellä, joka tässä haastattelussa esiintyy Teppona. Hänelle korona-aika oli viimeinen niitti. Talous romahti, omaisuus meni, kun ahdistus ja loppuunpalaminen veivät miehen syviin vesiin. Päihteet auttoivat vain hetken.
Molempien kohdalla oli kyse siitä, että oireisiin olisi pitänyt tarttua jo paljon aikaisemmin. Kertulla havaittiin kymmenisen vuotta sitten epävaraa persoonallisuushäiriö. Tepolla diagnosoitiin tarkkaavaisuushäiriö ADHD jo nuorena.
ADHD vaikutti hänen käytökseensä koko kouluiän. Muun muassa siten, että omien tunteiden käsittely on Tepon omien sanojensa mukaan täysin retuperällä.
– Iän karttuessa minusta tuli todella vihainen nuorimies ja olin kaiken lisäksi hyvin jääräpäinen. En ymmärtänyt ollenkaan omaa käytöstäni. Toki sen tajusin, ettei kaikki ollut kunnossa ja olin erilainen kuin monet muut. En kuitenkaan osannut selittää itselle, miksi näin oli, Teppo kertoi.
Hänen mukaansa monista pienistä vastoinkäymisistä kasvoi iso ongelmien virta, joka vei mukanaan. Konkurssissa hän menetti kaiken omaisuutena. Hän sanoi eläneensä puoli vuotta täysin rahattomana.
– Korona-aika oli se viimeinen niitti, kun kaikki paikat, mistä apua olisi voinut hakea, olivat kiinni.
Lopulta hän sulkeutui asuntoonsa, eikä halunnut päästää sisälle ketään.
– Piti pelätä, että milloin ovikelloa soittaa poliisi, sosiaalitoimiston virkailija tai ulosottomies!
Kertun kohdalla pahan masennuksen ja ahdistuksen laukaisi vanhempien avioero ja talousvaikeudet sekä lopulta vanhempien konkurssi.
– En osannut käsitellä tunteitani, enkä ymmärtänyt, mistä mielialojen jyrkkä vaihtelu johtui. Olin myös todella vihainen ja välillä itkuinen. Opiskelu sujui kuitenkin jotenkin ja sain paperit ulos amiksesta.
Töiden alkaminen ei varsinaisesti helpottanut tilannetta. Pikemminkin kävi päinvastoin.
– Nyt kun mietin työelämää, niin kyllä oloani pahensi kolmivuorotyö ja huono johtaminen. Tukea en saanut, eikä vuorovaikutus pomon kanssa ollut sellaista, että olisin voinut kertoa omasta tilanteestani, Kerttu harmitteli.
Apu löytyi, kun elämä romahti, eikä hän päässyt enää sängystä ylös. Työterveyden kautta Kerttu sai passituksen Rauman psykiatrian poliklinikalle. Sieltä alkoi hänen asteittainen kuntoutumisensa.
Ongelmia tuotti aluksi hoitajien jatkuva vaihtuminen. Luottamuksellista suhdetta oli Kertun mukaan vaikea luoda ja turhautumista toi oman tilanteen ja historian toistuva kertaaminen.
– Luottamuksellisen suhteen syntyminen on tärkeää, koska omista ongelmista puhuminen on muutenkin vaikeaa. En etenkään alkuaikoina voinut edes ajatella puhuvani omista ongelmistani kavereille. Se tuntui mahdottomalta, Kerttu muistutti.
Molemmat haastateltavat ovat jo oman kokemuksensa kautta todenneet, että silloin kun tilanne olisi vielä helposti korjattavissa, apua on vaikea saada.
Lantilla on myös toinen puoli. Pienehköt oireet kuittaa helposti ajatuksella, että kyllä se tästä. Omaa henkistä kuntoa on vaikea arvioida. Tällaisesta syntyy helposti tilanne, että apu tulee liian myöhään; silloin, kun elämä romahtaa tai on romahtamassa.
– Olisi äärettömän tärkeää, että tällaiset matalan kynnykset paikat kuten Mieli ry pitävät ovensa auki ja tänne voi tulla, kun siltä tuntuu, sanoo Teppo.
Tärkeintä molempien toipumisen kannalta on ollut se, että osaa tunnistaa tunnetilansa ja niihin vaikuttavat tekijät. Silloin on paremmin itsensä kanssa sinut ja oppii hallitsemaan tunnetilansa.
Tänä päivänä Teppo opiskelee ja tekee keikkatöitä sen verran, että pärjää jotenkin. Pääpaino on omassa kokonaisvaltaisessa kuntoutumisessa.
Kerttu tekee niin ikään töitä tuetusti ja uskoo olevansa elämässään jo sillä paremmalla puolella. Usvan läpi paistaa valo.