Kypsyykö metsissä seuraava matkailuvalttimme?
Suomalaisissa metsissä kypsyy uudenlainen mahdollisuus – sienimatkailu.
Matkailun kehittämiskeskus, SAMK
Kun kiinnostus merkityksellisiin, luontoon ja paikalliseen kulttuuriin kytkeytyviin matkailuelämyksiin kasvaa, tarjoavat sienet ainutlaatuisen portin metsän rauhaan, makuihin ja tarinoihin. Sienimatkailu yhdistää luonnonvaraisuuden viehätyksen, oppimisen ja elämyksellisyyden ja voi samalla tuoda elinvoimaa paikallisille yhteisöille.
Harva meistä tulee ajatelleeksi, kuinka syvälle luonnonvaraiset ruokasienet ulottuvat kulttuuriimme ja identiteettiimme. Sieniperinteissä on kuitenkin selviä alueellisia eroja, jotka johtuvat historiallisista ja maantieteellisistä tekijöistä. Itä-Suomessa, erityisesti Pohjois-Karjalassa, on sieniä totuttu keräämään, säilömään ja käyttämään ravinnoksi mitä moninaisimmin tavoin. Länsi-Suomessa suhtautuminen luonnontuotteisiin on ollut varovaisempaa, ja monille paikkakunnille sienten hyödyntämisen taito vakiintui siirtokarjalaisten tuomana 1940-luvulta lähtien.
– Vasta viime vuosikymmeninä sienet ovat alkaneet saada laajempaa arvostusta koko maassa, ja ne ovatkin nykyään kysyttyjä raaka-aineita ravintoloissa, lähiruokatoreilla ja kauppojen valikoimissa, toteaa projektipäällikkö Terja Wahlberg Satakunnan ammattikorkeakoulun Matkailun kehittämiskeskuksesta.
Kotimaista satokautta pidentää kasvatettujen sienien ja erilaisten säilykkeiden parempi saatavuus. Sienten monipuolisempi käyttö on yleistynyt talouskoulujen ja neuvontajärjestöjen myötä, ja erilaisia kursseja ja sieniaiheista reseptiikkaa on hyvin saatavilla.
– Sienitietouden kasvaessa on sienestyksestä tullut monille intohimoinen harrastus – sienihulluudestakin puhutaan, jatkaa Wahlberg.
Esimerkit maailmalta kertovat, että näissä metsän hiljaisissa aarteissa on potentiaalia myös matkailun vetonauloiksi. Luonnonvaraisuus ja satokausien vaihtelut tekevät sienestämisestä jännittävän kokemuksen. Usein puhutaankin mushroom huntingista eli sienten metsästyksestä, jossa luonto päättää tuleeko saalista (asiantunteva opas osaa tähän toki varautua). Jokainen löydetty sieni on kuin pieni aarre, ja juuri se tekee niistä matkailun kannalta niin kiehtovia.
Vaikka suomalaisille metsä on tuttu ja useimmiten turvalliseksi koettu ympäristö, ei se matkailijalle ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Uudenlaista ympäristöä ja tuntemattomia luonnonvaraisia sieniä kohtaan voi tuntea epävarmuutta ja jopa pelkoa, jolloin ammattitaitoisen oppaan mukana olo madaltaa kynnystä osallistua. Onnistuneen sienimatkailutuotteen asiakaspalautteissa toistuvatkin samat asiat: oppaan intohimo ja asiantuntemus, metsässä koettu rauha, sekä mahdollisuus tehdä jotain itse ja oppia uutta.
Sienestys paikallisoppaan kanssa tarjoaa matkailijalle moniaistillisia elämyksiä ja mahdollisuuden syventyä paikalliseen kulttuuriin sisältäpäin. Samalla voi lisätä matkailijan tietoisuutta metsän hyvinvointivaikutuksista tai sienten merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle.
– Sieniin ja muihin luonnontuotteisiin liittyvät palvelut houkuttelevat uusia matkailijoita alueelle ja luovat kysyntää ja lisätuloja myös alueen muille palveluntarjoajille, kuten sienten kerääjille, kasvattajille, jatkojalostajille ja ravintoloille, toteaa Terja Wahlberg.
Sieniretkiin voidaankin yhdistää erilaisia teemoja, kuten valokuvausta tai hyvinvointipalveluita. Sienten ympärille voi rakentaa tapahtumia, jossa jaetaan sienitietoutta, ravintolat tarjoavat satokauden herkkuja yhdistäviä annoksia ja pientuottajat myyvät kauniisti pakattuja ruokamatkamuistoja. Hyviä käytänteitä löytyy erityisesti Italiasta ja Ranskasta, joissa sienet ja niihin liittyvät elämykset ovat jo pitkään olleet osa paikallista ruokamatkailun tarjontaa. Lähempääkin löytyy esimerkkejä, kuten Ruotsin Gotlannissa vuosittain pidettävät tryffelifestivaalit.
Sienestys paikallisoppaan kanssa tarjoaa matkailijalle moniaistillisia elämyksiä. Kuva: Saila Valkeaniemi
Miksi nyt on otollinen aika kehittää sienimatkailua?
Maailmalla kasvaa kiinnostus merkitykselliseen matkailuun, jossa matkailija pyrkii luomaan aitoja yhteyksiä matkailukohteen ihmisiin, kulttuuriin ja ympäristöön osallistuen, oppien ja itseään kehittäen.
– Matkoilla etsitään elämyksiä, jotka puhuttelevat, koskettavat ja jäävät mieleen, kertoo Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten matkailuasiantuntija Anna Rinteinen.
Sienimatkailu voi vastata tähän tarpeeseen, mutta sen kehittäminen vaatii yhteistyötä, koulutusta ja ennen kaikkea tarinankerrontaa. Usein meille arkipäiväiset asiat voivat olla matkailijalle elämyksiä. Meidän pitää osata kertoa, miksi juuri tämä sieni tässä ympäristössä on niin ainutlaatuinen. Suomalaisen luonnon hiljaisuus, puhtaus, vuodenaikojen ja valoisuuden vaihtelut luovat erityisen ympäristön. Kun mukaan tuodaan paikallista historiaa ja kulttuuriperintöä, luonnon monimuotoisuuden ymmärtämistä tai vaikkapa sienien merkitystä suomalaisten ruokaturvalle, antaa kokemus vierailijalle syvemmän kosketuksen paikalliseen elämäntapaan ja ympäröivään luontoon.
– Kuvittele ulkomainen matkailija ensimmäistä kertaa suomalaisessa syysmetsässä, astellen rauhallisesti kori kädessään alkavan syksyn merkkejä huomioiden. Vieras tapailee paikan ominaistuoksuja nenäänsä ja hengähtää syvään. Hän on jo maistellut mustikoita, oli siellä muutama kypsä puolukkakin. Pian matkailijan silmä erottaa jotain keltaista koivun juurelta, kumartuu tarkastelemaan lähemmin ja hymyilee, kun oppaan mukaan löydetyt kanttarellit ovat juuri täydellisiä poimittavaksi. Myöhemmin hän istuu nuotion ääressä paistaen itsepoimimiaan sieniä, ja asettelee ne hartaasti aiemmin aamulla yhdessä leivotun ruisleivän siivulle. Maisteltuaan herkullista annostaan, hän hörppää kuksastaan kuumaa juomaa ja uppoutuu kuuntelemaan oppaan kertomia kiinnostavia tarinoita. Retken päätteeksi matkailija ostaa vielä kuivattua leipäjuurta ja sienisuolaa ystäville vietäväksi. Päivä tallentuu muistiin ainutlaatuiseksi elämykseksi, josta riittää kerrottavaa kotipuolessa, Rinteinen maalailee.
Nyt on erinomainen aika kehittää tuotteita ja palveluita sienisesongin ympärille, yhtä lailla matkailijan elämykseksi kuin paikallisten hyödyksi. Mushroom Boost – Sienimatkailusta uutta elinvoimaa Pohjois-Karjalaan ja Satakuntaan -hanke tukee sienimatkailun kehittämistä tarjoamalla asiantuntija-apua ja verkostoja sekä konkreettisia työkaluja vetovoimaisten, vastuullisten ja elämyksellisten palveluiden tuotteistamiseen.


