Tänään valtaosin lämmin poutapäivä – kuluvan kevään lämpöennätys uhattuna
STT
Sää poutaantuu tänään lähes koko maassa, ja päivästä tulee keväisen lämmin, kertoo Ilmatieteen laitos.
Yöllä muodostunut sumu voi kuitenkin hillitä lämpötilojen nousua etenkin rannikoilla vielä päivälläkin.
Ennusteen mukaan mittarien lukemat kohoavat tänään eteläisen Suomen sisämaassa enimmillään noin 15 asteeseen.
Sateita saataneen tänään vain Käsivarren Lapissa.
Huomenna 15 lämpöasteen raja saattaa ylittyä Etelä-Suomen sisämaassa sekä Kaakonkulmalla.
Huomenna kuitenkin saapuu sateita lounaan suunnalta, ja keskiviikkona iltapäivällä satelee osapuilleen Keski-Pohjanmaan korkeudella sekä alueilla siitä pohjoiseen. Käsivarren Lapissa voi sataa silloin lunta.
Kuluvan kevään toistaiseksi korkein lämpötila Suomessa on viime viikolla Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattu 17,7 astetta. Forecan ennusteen mukaan ennätys saattaa olla uhattuna sekä tänään että huomenna osissa Etelä- ja Kaakkois-Suomea.