Tui­ja Saa­ri­nen

Rau­ma­lai­set Ju­lia Läh­de­mä­ki, 27, ja Jami Ket­tu­nen, 34, edus­ta­vat nuo­rem­paa pol­vea Rau­man Kar­ja­lai­set ry:ssä. He mo­lem­mat kuu­lu­vat yh­dis­tyk­sen tu­le­vai­suus- ja nuo­ri­so­toi­mi­kun­taan, jon­ka pu­heen­joh­ta­ja­na Ju­lia toi­mii.

– Yh­dis­tyk­sen jä­sen­ten kes­ki-ikä tai­taa ol­la yli 65 vuot­ta, ja me kak­si olem­me nuo­rim­mat täl­lä het­kel­lä. Toi­mi­kun­nan ta­voit­tee­na on­kin saa­da nuo­rem­paa pol­vea mu­kaan toi­min­taan. Täl­lä het­kel­lä vä­keä pois­tuu enem­män kuin uu­sia tu­lee, to­te­aa Jami.

Ja­mil­la on juu­ret Kar­ja­las­sa: hä­nen äi­tin­sä isä eli uk­ki on ko­toi­sin Te­ri­jo­el­ta. Uk­ki jou­tui al­le kou­lui­käi­se­nä läh­te­mään ko­to­aan äi­tin­sä ja vel­jes­kat­raan­sa kans­sa, ja per­heen isä jäi suo­je­le­maan ta­loa.

– Uk­ki ei ole ha­lun­nut juu­ri­kaan pu­hua asi­as­ta, hän on enem­män­kin sul­keu­tu­nut sen suh­teen. Sen tie­dän, et­tä olem­me käy­neet Te­ri­jo­el­la ukin lap­suu­den­mai­se­mis­sa, kun minä olin niin pie­ni, et­ten muis­ta sii­tä mi­tään.

– Juu­ri en­nen ko­ro­naa suun­nit­te­lim­me mat­kaa Te­ri­jo­el­le, mut­ta se pe­ruun­tui epi­de­mi­an ta­kia. Toi­nen yri­tys oli vuon­na 2022, mut­ta sit­ten al­koi Uk­rai­nan sota.

Uk­ki pää­tyi eri­näis­ten vai­hei­den kaut­ta Poh­jois-Kar­ja­laan Jo­en­suu­hun, ja siel­tä Ja­mi­kin on läh­töi­sin.

Uk­rai­nan so­dan al­ka­mi­nen oli Ja­min ukil­le iso jär­ky­tys.

– Uk­ki ei ot­ta­nut sitä ko­vin hy­vin, se he­rät­te­li van­ho­ja muis­to­ja. Jo­en­suu on vie­lä heti sii­nä ra­jan tun­tu­mas­sa ja oli luon­nol­li­ses­ti pel­koa, et­tä kek­sii­kö Ve­nä­jä hyö­kä­tä Suo­meen. Al­ku­jär­ky­tys oli iso.

Ja­min lap­suu­den­ko­dis­sa kar­ja­lai­sis­ta juu­ris­ta muis­tut­ti­vat muun mu­as­sa Kar­ja­lan vä­reis­sä ole­vat ryi­jyt ja jot­kin muis­to­e­si­neet. Van­hem­mi­ten kar­ja­lai­suus on al­ka­nut kiin­nos­taa enem­män­kin. Rau­man Kar­ja­lais­ten yh­dis­tyk­seen hä­net toi vuo­si­sa­to­ja van­ha kar­ja­lai­nen peli ni­mel­tä kyyk­kä.

– Kyyk­kä on erit­täin suo­sit­tu laji yli­o­pis­tois­sa ai­na­kin teek­ka­rien kes­kuu­des­sa. Pe­la­sin sitä Lap­peen­ran­nan yli­o­pis­tos­sa koko opis­ke­lu­ai­ka­ni. Kun muu­tin seit­se­män vuot­ta sit­ten Rau­mal­le työn pe­räs­sä, näin sat­tu­mal­ta leh­ti-il­moi­tuk­sen Rau­man kyyk­kä­mes­ta­ruus­ki­sois­ta. Osal­lis­tuin ja voi­tin. Puo­len vuo­den pääs­tä tör­mä­sin kau­pun­gil­la Rau­man Kar­ja­lais­ten pu­heen­joh­ta­jaan An­te­ro Ma­tik­kaan, joka ky­syi, et­tä tu­len­ko tree­nai­le­maan. Sii­tä se läh­ti.

Isois­sa ”kyyk­kä­kau­pun­geis­sa” ku­ten Ou­lus­sa, Tam­pe­reel­la ja Lap­peen­ran­nas­sa jär­jes­tet­tä­viin kil­pai­lui­hin saat­taa osal­lis­tua jopa 3 000 pe­laa­jaa. Rau­mal­la la­jia pe­la­taan vain ke­säi­sin, sil­lä se vaa­tii ko­van hiek­ka- tai so­ra­ken­tän. Jot­ta sii­hen pääs­täi­siin tal­vel­la, pi­täi­si lun­ta ol­la niin pal­jon, et­tä pe­li­a­lu­een saa tam­pat­tua ko­vak­si.

Ju­lia on pal­jas­jal­kai­nen rau­ma­lai­nen, ja avo­puo­li­so Jami on hou­ku­tel­lut hä­net­kin mu­kaan yh­dis­tyk­seen. Tu­le­vai­suus- ja nuo­ri­so­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­jan roo­liin hän tuo vah­van jär­jes­tö­ko­ke­muk­sen opis­ke­lu­a­joil­ta ja var­hais­kas­va­tuk­sen eri­tyi­so­pet­ta­ja­na.

– Kyyk­kä on yk­si tapa saa­da nuo­ria mu­kaan. Käym­me ker­ran vuo­des­sa esit­te­le­mäs­sä kyyk­kää la­ji­na kou­lun lii­kun­ta­tun­neil­la, ja olem­me­kin saa­neet sitä kaut­ta mu­kaan muu­ta­man ju­ni­o­rin, to­te­aa Ju­lia.

Ke­sä­vii­kon­lop­pui­sin Ju­lia ja Jami kier­tä­vät kyyk­kä­ki­sois­sa ym­pä­ri Suo­mea. Rau­mal­la­kin jär­jes­te­tään 3‒5 ki­saa ke­säs­sä. Pa­rin olo­huo­neen vit­rii­nis­sä ko­mei­lee vai­kut­ta­va mää­rä po­kaa­lei­ta.

– Kyyk­kä on tie­tys­sä mie­les­sä kuin isom­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa pe­lat­tua mölk­kyä. Se on help­po ja mu­ka­va seu­ra­pe­li, jota voi pe­la­ta myös to­sis­saan. Kyyk­kä­vä­li­neet ovat edul­li­sia ja nii­tä on help­po kul­jet­taa ja säi­lyt­tää. Ha­lu­tes­saan la­jis­sa voi ke­hit­tyä to­del­la pal­jon.

Ja­min on vä­lil­lä vai­kea hah­mot­taa, mikä hä­nen ar­jes­saan on kar­ja­lai­suut­ta ja mikä itä­suo­ma­lai­suut­ta.

– Kar­ja­lai­suus mer­kit­see mi­nul­le en­nen kaik­kea su­ku­juu­ria, se on se iden­ti­teet­ti taus­tal­la. Ar­jes­sa kar­ja­lai­suus nä­kyy kan­sal­lis­pe­li kyy­kän li­säk­si lä­hin­nä eh­kä sii­nä, et­tä lant­tu- tai pe­ru­na­poh­jai­sia pa­ta­ruo­kia tu­lee teh­tyä usein. Kar­ja­lai­set pe­rin­ne­ruo­at ovat to­del­la hy­viä. Kun tu­lin Rau­mal­le, olin ihan pöy­ris­ty­nyt sii­tä, et­tei jou­lu­pöy­däs­sä ol­lut kar­ja­lan­pais­tia! Sitä olen miet­ti­nyt, et­tä tu­lee­ko kyl­män­sie­to­ky­ky­ni gee­neis­tä. Plus vii­si as­tet­ta on mie­les­tä­ni short­si­ke­li!

Rau­man Kar­ja­lai­set ry:n vä­keä pari ke­huu ak­tii­vi­sek­si.

– Mel­kein joka viik­ko on jo­tain oh­jel­maa. Kaik­ki ovat to­del­la ys­tä­väl­li­siä ja avu­li­ai­ta.

– Ää­nek­käi­tä mut­ta rau­hal­li­sia, täy­den­tää Jami.