Luottamuspula sinetöi Lämsän kohtalon
Kun kevät etenee ja jääkiekkosarjojen ratkaisut lähenevät, some täytyy rajuista tunteenpurkauksista, jos oman joukkueen esitys ei tyydytä. Etenkin tappioiden tullessa tai kauden päättyessä ryhdytään syyllisten tai syyllisen etsintään. Joukkueurheilussa syyllinen on aina päävalmentaja, joka viime kädessä vastaa tuloksesta.
Rauman ja Lukon tapauksessa kyse on lähes ainutlaatuisen kovasta kritiikistä päävalmentaja Tomi Lämsää kohtaan. Poikkeuksellista on se, että Suomen ehdoton valmentaja-auktoriteetti Jukka Jalonen otti kantaa Lukon valmennukseen ja ihmetteli etenkin Arttu Välilän pudottamista kokoonpanosta pudotuspeleissä. Yleensä valmentajat eivät arvioi julkisesti kollegojensa tekemisiä.
Tällaisista ulostuloista kannattajat saavat someraivoilleen lisäpontta. Jo Jalosen ulostuloa ennen kannattajat ovat vaatineet Lämsälle potkuja. Kirjoittelut ovat täyttyneet toinen toistaan törkeimmistä ylilyönneistä.
Kirjoittelijoilta unohtuu liian usein, että kyseessä on ihminen, joka yrittää parhaan kykynsä mukaan harjoittaa ammattiaan. Toki kiekkovalmentajan työ on julkista ja julkista työtä tulee voida arvioida. Kuitenkin nimenomaan tehtyä työtä, eikä henkilökohtaisuuksiin meneviä törkeyksiä.
Valmentajalegendan Hannu Jortikan heitto siitä, että ”tämä on vain jääkiekkoa, ei se ole niin vakavaa”, kannattaisi painaa vihaisimmankin kommentoijan mieliin.
Tapaus Tomi Lämsä ja Lukon putoaminen heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella saa runsaasti julkisuutta myös valtakunnallisissa ja oman maakunnan julkaisuissa.
Kirjoitukset ovat olleet tiukan kriittisiä, mutta asiallisia. Hyvät, monipuoliset ja syvältä asioita luotaavat analyysit kertovat myös hyvästä ammattitaidosta ja lajiosaamisesta. Tässä on menty paljon takavuosista eteenpäin.
Perinteisen median ja somen tuoma julkisuus vaikuttaa osaltaan siihen, että Tomi Lämsän on lähes mahdoton jatkaa ammattinsa harjoittamista Raumalla Lukon päävalmentajana.
Kun lisäksi uskottavuus on kannattajien ja yhteistyökumppanien silmissä mennyt, voi rahallinen tappio sopimuksen jatkamisesta tulla kalliimmaksi kuin palkan maksaminen vuoden 2028 kevääseen.
Kaikki tähän asti tullut julkisuus kertoo myös lajin mediaseksikkyydestä. Jokaisesta kiinnostavasta asiasta halutaan kaikki irti ja lukijoita riittää. Tunteikas seuran kannattajien suhtautuminen Lämsän tapaukseen kertoo myös siitä vahvasta tunnesiteestä, joka vallitsee seuran ja kannattajien välillä. Joskus vain voisi toivoa, että menestyshulluus ei menisi terveen kannatuksen yli.
Lukko liigan pienimmän paikkakunnan seurana ansaitsee aina tunnustuksen siitä, että se on kyennyt rakentamaan toimintamallin, joka luo peruslähtökohdat menestyä Suomen suosituimmassa joukkuelajissa.
Pauli Uusi-Kilponen
Päätoimittaja


