Museovirasto antaa ensi viikolla esityksen Eduskuntatalon jatkopuhdistuksesta, väriä on jäänyt pylväisiin jonkin verran
Frida Ahonen, Minja Viitanen, Saara-Miira Kokkonen / STT
Museovirasto antaa eduskunnalle ensi viikolla esityksen Eduskuntatalon jatkopuhdistuksesta. Eduskuntatalon julkisivuun ja pylväisiin on jäänyt jonkin verran väriainetta eilisestä maali-iskusta, eduskunta tiedottaa.
Museovirasto tarkasti tänään Eduskuntatalon kunnon. Arvio jatkotoimenpiteistä annetaan ensi viikolla, minkä jälkeen puhdistuksen ajankohta tarkentuu. Museoviraston mukaan väri ei lähde täysin vesipesulla, sillä väriainehiukkasia on jäänyt seinien ja pilareiden huokoisiin kohtiin sekä elastisiin saumoihin. Väriä on Museoviraston mukaan myös metalliovissa.
– Väriaine on imeytynyt etenkin graniittisten pylväiden saumaosiin, ja haasteena voi olla puhdistaminen niin, että julkisivun yhtenäinen väritys säilyy, eduskunnan tiedotteessa sanotaan.
Maali-iskun tekijöiksi ilmoittautuivat aktivistiryhmät Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. Ne kertoivat tiedotteessa yhdistäneensä voimansa kiinnittääkseen huomiota turpeen nostoon.
Poliisi kertoi eilen tutkivansa tapahtunutta törkeänä vahingontekona.
Tutkinnanjohtaja Jari Korkalainen kertoo STT:lle, että eilen kiinni otetuista kymmenestä mielenosoittajasta vapautettiin eilen yksi. Vapautettu on alaikäinen Suomen kansalainen.
Muut kiinni otetut pidätettiin eilen. Korkalaisen mukaan pidätetyistä kuusi on Ruotsin ja kolme Suomen kansalaisia. He ovat iältään nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä.
– He ovat pidätettynä epäiltynä törkeästä vahingonteosta. Me arvioimme sitä, että mahdollisesti siivouskustannukset tulevat olemaan useita tuhansia euroja, Korkalainen sanoo.
Toinen arvioitavana oleva seikka on se, että kyseessä on historiallisesti arvokas kohde.
Lisäksi poliisi tutkii, onko tapauksessa rikottu kokoontumislakia.
– Poliisin tulkinnan mukaan kyseessä on mielenosoitus, josta ei ole tehty poliisille asianmukaista ilmoitusta.
Mielenosoituksesta pitää tehdä poliisille ilmoitus vähintään 24 tuntia ennen.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoi STT:lle jo aamulla, että Eduskuntatalon pylväiden puhdistaminen vaatinee jatkotoimia.
Töhrittyä aluetta puhdistettiin eilen vedellä ja painepesurilla. Rauhion mukaan väri on ehtinyt imeytyä huokoiseen materiaaliin, joten jatkotoimille on tarvetta.
– Silmämääräisesti arvioiden näyttää siltä, että pelkkä vesipesu ei siihen riitä, Rauhio totesi aamulla.
Rauhion mukaan pylväiden lisäpuhdistamiseen pitää tilata ulkopuolinen tekijä.
– Ei onnistu omalla työllä, koska meillä ei ole muuta kuin vettä ja painepesuri.
Puhdistettavaa alaa lasketaan ainakin kymmenissä neliömetreissä, Rauhio arvioi.
– Pylväidenkin osalla on kymmeniä neliömetrejä, ja sitten pitää katsoa näitä portaita ja muuta. Kyllä sitä (puhdistettavaa) riittää.
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Aleksi Hosioja kertoo STT:lle, että eduskunnassa jatketaan turvatoimien arviointia tavalliseen tapaan. Eilisen maali-iskun jälkipuinti on osa jatkuvaa yleisarviointia.
– Turvatoimien järjestelyt ovat kokonaisuus, jota arvioidaan normaalisti koko ajan. Se on tavallista turvallisuustyötä. Toimintaa arvioidaan, tehdään painopistemuutoksia, ja sillä tavalla toiminta voi muuttua, Hosioja sanoo.
Hänen mukaansa turvatoimissa ei tapahtunut mitään selkeää virhettä eilen.
Hosioja ei ota kantaa siihen, vaikuttaako maali-isku mahdollisesti eduskunnan turvatoimiin tai onko käytäntöjä tarve muuttaa. Turvallisuusjärjestelyt ovat hänen mukaansa salassa pidettävää tietoa.
Eduskuntatalon portaiden sulkemisesta yleisöltä ei Hosiojan mukaan ole käyty laajamittaista keskustelua. Jos turvallisuuskäytäntöihin tehtäisiin merkittäviä periaatteellisia muutoksia, niistä tehtäisiin poliittiset päätökset, hän lisää.