Merirauman henkirikoksesta epäiltyä esitetään vangittavaksi – uhrilta anastettiin omaisuutta
Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Merirauman keskiviikkoisen henkirikoksen tutkinnassa. Poliisi esittää epäiltyä, vuonna 1996 syntynyttä miestä vangittavaksi.
Yksityisasunnossa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen yhteydessä uhrilta anastettiin omaisuutta.
– Esitutkinnassa käytössä olevien tietojen perusteella rikosnimikkeiksi on muutettu murha, törkeä ryöstö, törkeä ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisista.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi tarkemmin epäillyn ryöstön yhteydessä anastetun omaisuuden laatua tai määrää.
Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi. Vangitsemiskäsittely on perjantaina iltapäivällä Satakunnan käräjäoikeudessa.
Tapaus tuli poliisin tietoon keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, kun alueelta tehtiin useita ilmoituksia ammuskelusta. Poliisi otti ampumisesta epäillyn miehen kiinni nopeasti, ja myöhemmin yksityisasunnosta löytyi kuolleena noin 50-vuotias mies.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa muun muassa kuulusteluilla sekä suorittamalla teknistä tutkintaa.