Länsirannikon LähiTapiolat ulkoistavat korvauskäsittelynsä – painopiste siirtyy ennaltaehkäisyyn
LähiTapiola Länsi-Suomi ja LähiTapiola Pohjanmaa siirtävät liikkeenluovutuksella korvauskäsittelynsä LähiTapiola Palvelut Oy:lle. Muutoksella pyritään suuntaamaan resursseja entistä vahvemmin muun muassa vaikuttavaan alueelliseen vahinkojen ennaltaehkäisytyöhön.
LähiTapiola Länsi-Suomen ja LähiTapiola Pohjanmaan korvauskäsittely siirtyy eri puolilla Suomea toimivalle LähiTapiola Palvelut Oy:lle liikkeenluovutuksella marraskuun alusta alkaen.
Liikkeenluovutuksen myötä LähiTapiola Palveluiden toiminta länsirannikolla laajenee entisestään. Tällä hetkellä Länsi-Suomen ja Pohjanmaan korvauskäsittelyssä työskentelevät henkilöt siirtyvät LähiTapiola Palveluihin vanhoina työntekijöinä.
Muutoksen myötä molemmat länsirannikon LähiTapiolat ostavat korvauskäsittelyn yhdessä muiden LähiTapiola-ryhmän yhtiöiden kanssa omistamaltaan LähiTapiola Palvelut Oy:ltä. Tämä mahdollistaa keskittymisen paikalliseen omistaja-asiakkaiden palveluiden kehittämiseen, kun LähiTapiola Länsi-Suomi ja LähiTapiola Pohjanmaa fuusioituvat vuodenvaihteessa yhdeksi Suomen suurimmista vakuutusyhtiöistä.
– Valtaosa asiakkaistamme arvostaa korvauspalvelussa erityisesti nopeutta ja helppoutta, joiden tarjoamiseen Palveluyhtiön laajalla organisaatiolla on loistavat edellytykset. Tällöin me voimme käyttää aikamme kehitystyöhön, jonka tulokset tuottavat länsisuomalaisille aitoa paikallista lisäarvoa. Tästä hyvä esimerkki on vaikuttava vahinkojen ennaltaehkäisytyö, kertoo 1.1.2027 toimintansa aloittavan uuden yhtiön toimitusjohtaja Joel Sunabacka tiedotteessa.
Sunabackan mukaan uudenlainen toimintamalli myös haastaa uutta yhtiötä tuottamaan palvelunsa mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.
– Olemme kaikesta tekemisestämme tilivelvollisia omistajille eli asiakkaillemme, mikä koskee myös palveluiden tuottamisen kustannuksia. Ostamalla korvauskäsittelyn voimme kirittää sekä itseämme että Palveluyhtiötä toimimaan tehokkaammin. Mitä enemmän ajallisia ja rahallisia resursseja säästyy, sitä enemmän niitä on käytettävissä länsisuomalaisten hyväksi koituvaan kehitystyöhön. Samalla Palveluyhtiö pystyy virittämään palveluaan entistä nopeammaksi ja helpommaksi. Yhteistyöstä hyötyvät siis kaikki.


