Ky­sy­mys ai­tou­des­ta on toi­saal­ta kris­ti­nus­kon kes­kei­sin haas­te ja toi­saal­ta sen vai­kein on­gel­ma. Jos Ju­ma­la on ole­mas­sa, hä­nen läs­nä­o­los­taan joh­tu­van muu­tok­sen pi­täi­si ol­la ai­dos­ti ha­vait­ta­vis­sa jo­kai­sen kris­ti­tyn elä­mäs­sä. Jos us­ko on pelk­kää esi­tys­tä, olem­me pa­has­ti hu­kas­sa. Meil­le voi­daan an­taa an­teek­si mo­nia asi­oi­ta, mut­tei kos­kaan syyl­lis­ty­mis­tä te­ko­py­hyy­teen.

Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus haas­taa mei­tä ru­koi­le­maan omas­sa kam­mi­os­sam­me sul­je­tun oven ta­ka­na – pai­kas­sa, jos­sa ei ole häi­ri­ö­te­ki­jöi­tä ei­kä toi­sia kat­so­mas­sa. Sa­mas­sa pu­hees­sa Hän ke­hot­taa myös paas­to­a­maan ja an­ta­maan al­mu­ja niin, et­tei ku­kaan toi­nen näe. Jee­sus täh­tää sii­hen, et­tä koko mei­dän elä­mäm­me ja pal­ve­lum­me oli­si en­si­si­jai­ses­ti koh­dis­tet­tu Ju­ma­laan ei­kä tois­ten ih­mis­ten hy­väk­syn­nän ja ke­hu­jen ha­ke­mi­seen. Ja hän lu­paa, et­tä näin toi­mi­va kris­tit­ty saa vas­tauk­sia Ju­ma­lal­ta.

Kris­ti­nus­kon ai­tout­ta ei ole mah­dol­lis­ta ar­vi­oi­da eri­lais­ten te­ko­jen ul­ko­nai­sen me­nes­tyk­sen poh­jal­ta, vaan sen poh­jal­ta, mi­ten pal­jon kris­tit­ty hei­jas­taa Kris­tus­ta. Ai­tous nä­kyy ai­na kun ru­kouk­seen on käy­tet­ty sen ver­ran ai­kaa, et­tä kris­ti­tyn sy­dän on Ju­ma­lan kä­sit­te­lys­sä oi­ke­as­ti muut­tu­nut. Sil­loin ei tar­vit­se pon­nis­taa ol­lak­seen Ju­ma­lan läs­nä­o­lon vä­lit­tä­jä. Sil­loin se vain ta­pah­tuu, ja Kris­tuk­sen läs­nä­o­lon tuok­su pu­hut­te­lee kaik­kia ym­pä­ril­lä ole­via.

Me­his Met­sa­la

Pas­to­ri, Rau­man va­paa­seu­ra­kun­ta