Eurajoen runsas raakkukanta tuhottiin vuosikymmeniä sitten
Jokihelmisimpukoiden palauttamista istuttamalla on pohdittu.
Pauli Uusi-Kilponen
Eurajoessa eli runsas raakkukanta sata vuotta sitten. Sen jälkeen kanta alkoi supistua ja hävisi lopulta kokonaan.
Kaksi vuotta sitten tehtiin joessa tutkimus kymmenestä eri kohdasta. Raakkuja ei enää löytynyt.
– Myös Ely-keskus on teettänyt vastaavia tutkimuksia, samoin tuloksin, sanoo Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Varjonen.
Raakut eli jokihelmisimpukat nousivat otsikoihin, kun Stora Enson tilaamien metsäurakoitsijoiden koneet ajoivat toistuvasti raakkujoen yli ja tuhosivat tuhansia simpukoita Suomussalmen Hukkajoella.
Jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen laji. Niitä esiintyy enää Suomessa 120–150 joessa, joista 90 prosenttia sijaitsee Koillismaalla ja Lapissa. Raakkujen määräksi lasketaan 2,2 miljoonaa yksilöä.
Raakku elää virtaavissa, puhtaissa joissa ja puroissa, joissa on puhdas ja runsashappinen vesi.
Eurajoen jokihelmisimpukan kannan häviäminen oli monen toimen yhteistulos.
Yksi merkittävä syy oli joen ruoppaus. Uomaa syvennettiin tukinuittoon. Merkitystä oli myös joen patoamisella useasta kohdasta voimalaitoksia varten. Patoaminen vaikutti erityisesti joen lohikantojen supistumiseen.
Raakut tarvitsevat lohia, joiden kiduksissa raakun toukat elävät.
– Vähätellä ei voi myöskään veden saastumista, sanoo Eurajoelle koko ikänsä asunut ja kunnan historiaan perehtynyt Pirjo Jaakkola.
Hän muistelee miten kotitalouksien jätevedet johdettiin suoraan Eurajokeen. Kuormitus lisääntyi, kun viemärit ja vesivessat lisääntyivät.
– Käsitykseni on, että kunnankin likavesiä pääsettiin suoraan jokeen.
Nykyisten asenteitten valossa toiminta vaikuttaa käsittämättömältä. Hän kuitenkin muistuttaa, että vesien ja yleisesti luonnon suojelemiseen herättiin vasta 1970-luvulla. Sitä ennen elettiin kuin pellossa.
Eurajoesta sukellettiin yli sata vuotta sitten raakkuja. Vuojoen kartanolla oli yksinoikeus joen antimiin ja kartano palkkasi torpparien poikia sukeltamaan simpukoita. Syynä olivat simpukan sisältä mahdollisesti löytyvät helmet.
Jaakkolan arvio on, että tarvittiin puolisen tuhatta raakkua, ennen kuin yksi helmi löytyi. Rannoille kertyikin aikamoisia röykkiöitä raakun kuoria.
– Itse en osaa arvioida, miten paljon raakkujen sukeltaminen ja helmien etsiminen kantaan vaikutti. Kyllä sillä varmasti jotain vaikutusta oli, Jaakkola pohti.
Hän muistelee, että vielä 1960-luvulla Eurajoessa käytiin uimassa alajuoksulla ja vesi vaikutti puhtaalta.
– Ehkä puhtauteen vaikutti sekin, että likaiset ainekset painuivat syvissä kohdassa pohjaan. Raakut taas elävät matalissa jokivesissä, Jaakkola muistuttaa.
Seppo Varjonen ei pidä mahdottomana, etteikö Eurajokeen voisi palauttaa raakkukantaa. Hänen mukaansa Konnevedeltä voitaisiin tuoda raakkuja ja istuttaa ne Eurajokeen otollisiin paikkoihin.
Varjonen luettelee pitkän listan sopivia istutuspaikkoja.
– Eurajoen veden laatukin on parantunut ja lohikanta elpynyt. Olosuhteiden puolesta ajatus ei ole ihan mahdoton.
Hänen mukaansa raakkujen palauttamista Eurajokeen on pohdittu. Pohdinnat ovat kuitenkin olleet epävirallisia, eikä mitään prosesseja asian suhteen ole käynnistetty.
– Hienointa tietysti olisi, jos omasta kannasta tehtäisiin joku päivä löydös. Se on kuitenkin epätodennäköistä, sanoo Varjonen ja pitää hyvinkin mahdollisena, että joskus tulevaisuudessa Konnevedeltä tuodut raakut rikastuttavat Eurajoen elämää.
Raakuilla on myös veden puhdistuksen kannalta merkitystä. Raakku ottaa ravintoa vedestä ja suodattaa jopa 50 litraa vettä vuorokaudessa.