Viikon sana: Mitä hengen pitimiksi?
Olen joskus leikitellyt ajatuksella, miltä tuntuisi elää jonain toisena aikakautena. Olisiko ollut helpompaa elää vaikka suurina nälkävuosina 1860-luvulla? Tuskin vaan – silloin olisin hyvinkin saattanut kuolla nälkään. Tai viime sotien aikaan? Tai sortokausina. Vaikea on löytää mitään helpompaa ajanjaksoa historiastamme.
Kaikkina aikoina on ollut omat vaikeutensa ja ilonaiheensa. Niin on varmasti jokaisen omassakin elämässä. Kun ikää karttuu, huomaa että elämä on pian eletty. Tulee kaikenlaista kremppaa ja maa alkaa väistämättä vetää puoleensa. Monet unelmat jäävät toteutumatta. Siksi kannatta olla kiitollinen siitä hyvästä, mitä on saanut – esimerkiksi tästä pitkästä rauhan ajasta, minkä on saanut elää.
Eräs henkilö valitteli kerran, että hän ei muista hengellisistä puheista enää mitään. Seuroissa on olennaista veisaamisen lisäksi seurapuheet: niissä jaetaan sanaa, evästä matkalle iankaikkiseen elämään. Toinen kysyi: no muistatkos mitä söit kaksi viikkoa sitten tiistaina lounaaksi – eipä hän tietenkään muistanut – ”mutta syönyt olet kuitenkin!”
Niinpä, elossa säilyy syömällä. Niin on ruumiin laita – mutta myös hengen. Raamatun sana on annettu meille kartaksi ja kompassiksi. Samoin ehtoollinen hengen ravinnoksi. Armonvälineiden kautta Jumalan armo tulee luoksemme, meihin. Tietysti jokainen ihminen kaipaa myös hengellisiä kokemuksia, rukousvastauksia ja Jumalan läsnäoloa. Mutta vaikkei mitään erikoista tuntisikaan tai kokisikaan, riittää, että on syönyt – ikävöivä uskokin riittää.
Ensi sunnuntain (4.5.) kirkkovuoden aihe on hyvä paimen. Jeesus on hyvä paimenemme, joka kulkee meidän edellämme avaten tien, kulkee myös vierellämme tukien ja rohkaisten ja tuleepa vielä jäljessämmekin auttaen eteenpäin. Psalmissa 23 on ihana lupaus: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niitylle, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.” Näihin lupauksiin saamme kaikki – minä ja sinä – uskolla tarttua.
Asko Riihimäki
Kirkkoherra, Eurajoen seurakunta