Viikon sana: Kristuksen kutsu
Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava.” (Luuk. 9:23-24)
Jeesuksen kutsu opetuslapseuteen on ehdottomuudessaan sekä kiehtova että ärsyttävä. Se loukkaa ihmisen pyrkimystä itseriittoisuuteen ja pakottaa pois mukavuusvyöhykkeeltä. Se tarjoaa vapautta ja itsensä löytämistä ehdottoman antautumisen kautta. Se on paradoksaalinen, ja sitä on vaikea sulattaa.
Kristillisen uskon parhaimmat hedelmät syntyvät kuitenkin juuri silloin, kun vastaamme Jeesuksen kutsuun heittäytymällä täysillä hänen vietävikseen. Juuri silloin, kun meistä on tullut niin köyhiä, että vain hän on meidän rikkautemme, hänen kaikkea muuttava vaikutuksensa alkaa näkyä aivan erityisellä tavalla. Mutta juuri tässä kohdin on vaikea kynnys: me emme halua tulla tarvitseviksi. Monet kysymykset ja pelot nousevat heti pintaan: Mitä jos Jumala pakottaa minut luopumaan mukavuuksistani ja ohjaa minut sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa en haluaisi olla tekemisissä? Mitä, jos se hyvä, mitä Jumala tavoittelee, tarkoittaa minun hallintavaltani päättymistä? Mitä, jos Jumalan suunnitelmien menestyminen ei tarkoitakaan minun henkilökohtaista menestymistäni sellaisena kuin olen sitä aina halunnut? Kun kuuntelemme omia vaistojamme, joudumme toteamaan, ettemme halua yhdenkään Jeesuksen seuraamisen hintana olevista asioista toteutuvan.
Näin ollen joudumme yhä uudelleen pohtimaan, haluammeko oikeasti sitä muutosta, jota Kristus tarjoaa, vai tyydymmekö johonkin vähäisempään ja jäämme vaille sitä, mikä on uskossa oikeasti arvokasta.
Mehis Metsala
Pastori, Rauman vapaaseurakunta
