Suo­mes­sa luo­te­taan yhä po­liit­ti­seen jär­jes­tel­mään pa­rem­min kuin OECD -mais­sa kes­ki­mää­rin. Ke­hi­tys kui­ten­kin kään­tyi sel­ke­äs­ti huo­nom­paan suun­taan vuo­des­ta 2020 läh­tien. Po­liit­ti­siin puo­lu­ei­siin suo­ma­lai­sis­ta luot­taa 42 pro­sent­tia. Mää­rä on hie­man OECD:n kes­ki­ar­voa kor­ke­am­pi.

Kun men­nään po­lii­tik­koi­hin hen­ki­löi­nä, luot­ta­mus ro­mah­taa. Nord­sa­tin ky­se­lyn mu­kaan vain yk­si pro­sent­ti ky­se­lyyn vas­tan­neis­ta luot­taa po­lii­tik­koi­hin erit­täin pal­jon ja kym­me­nen pro­sent­tia pal­jon, kun taas lä­hes puo­let luot­taa vain vä­hän tai ei lain­kaan.

Mikä sit­ten on syy­nä ne­ga­tii­vi­seen ke­hi­tyk­seen?

Syi­tä on mo­nia. Mer­kit­tä­vin liit­tyy ta­lou­del­li­sen epä­var­muu­teen ja huo­leen hy­vin­voin­ti­pal­ve­lui­den säi­ly­mi­ses­tä. Kan­sa­lai­set ko­ke­vat, et­tei­vät po­lii­ti­kot ja puo­lu­eet vas­taa hei­dän huo­liin­sa. Kar­ke­as­ti ar­vi­oi­den ti­lan­ne on se, mitä nuo­rem­pi olet, sen skep­ti­sem­min po­liit­ti­seen pää­tök­sen­te­koon suh­tau­du­taan. Nuo­ret ko­ke­vat, et­tei­vät tule edes kuul­luk­si.

Suo­mes­sa mur­heet ovat hy­vin sa­man­kal­tai­set kuin mitä esi­mer­kik­si Rans­kas­sa ja Sak­sas­sa on nyt näh­ty. Re­ak­ti­ot vain ovat meil­lä mal­til­li­sem­mat. Kun Rans­kas­sa au­tot pa­la­vat ja nuo­ret ot­ta­vat po­lii­sien kans­sa ka­duil­la yh­teen, meil­lä so­mes­sa pu­re­taan omaan tyy­ty­mät­tö­myyt­tä.

Pi­tää muis­taa se­kin, et­tä meil­lä oman asun­non hank­ki­mi­nen ja opis­ke­lun tu­ke­mi­nen ovat yhä pal­jon pa­rem­mal­la ta­sol­la kuin edel­lä mai­ni­tuis­sa mais­sa.

Po­liit­tis­ta pää­tök­sen­te­on ja po­lii­tik­ko­jen us­kot­ta­vuut­ta ei ole omi­aan li­sää­mään joi­den­kin po­lii­tik­ko­jen käy­tös. Men­nään hen­ki­lö­koh­tai­suuk­siin ja käyt­täy­dy­tään kuin pa­hai­set tei­nit. Enää ei niin­kään ko­ros­te­ta omia te­ke­mi­siä ja puo­lu­een ta­voit­tei­ta, vaan kes­ki­ty­tään po­liit­tis­ten vas­tus­ta­jien moit­ti­mi­sen ta­val­la, joka jois­sa­kin ta­pauk­sis­sa rik­koo kai­kil­ta osin so­pi­vuu­den ra­jat.

Kun mi­nis­te­ri­ta­son ih­mi­set pa­ne­vat pää­hän­sä lip­pa­la­kin, jos­sa ke­ho­te­taan lä­het­tä­mään ”hei­dät” ta­kai­sin (Send them back) tai kun po­lii­ti­kot ve­nyt­te­le­vät sil­mi­ään ja jul­kai­se­vat näi­tä ku­via so­mes­sa, ei voi pu­hua ar­vok­kuu­des­ta, jota kan­sa­ne­dus­ta­jil­ta edel­ly­te­tään.

Jo­kai­nen po­lii­tik­ko puo­lu­ee­seen kat­so­mat­ta on vas­tuus­sa sii­tä, mi­ten kan­sa­lai­set de­mok­raat­ti­seen jär­jes­tel­määm­me luot­ta­vat. Se tu­li­si po­lii­ti­kon joka het­ki muis­taa, kun jul­ki­suu­des­sa esiin­tyy tai so­meen kir­joit­taa.

Suo­mes­sa luot­ta­mus po­lii­tik­koi­hin on ro­mah­ta­nut ver­rat­tu­na Ruot­siin ja Tans­kaan, jois­sa luot­ta­mus on tup­las­ti suu­rem­paa kuin meil­lä.

Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Pää­toi­mit­ta­ja