Jos joku väit­tää, et­tei pit­kä­ai­kai­sia ja toi­mi­via suh­tei­ta enää ole, hän ei sel­väs­ti ole seu­ran­nut Win­No­van ja Rus­ka­ta­lo­jen yh­teis­tä mat­kaa.

Täs­sä suh­tees­sa ei ni­mit­täin tin­gi­tä pe­ru­sa­si­ois­ta: pi­de­tään yh­teyt­tä, kuun­nel­laan tois­ta ja us­kal­le­taan myös ke­hit­tyä yh­des­sä. Ar­ki ei pe­rus­tu ole­tuk­siin vaan jat­ku­vaan vuo­ro­pu­he­luun, ja eh­kä juu­ri sik­si tämä kump­pa­nuus on kes­tä­nyt ai­kaa pa­rem­min kuin moni kii­rees­sä sol­mit­tu liit­to. Vä­lil­lä ope­tel­laan uut­ta yh­des­sä, vä­lil­lä tu­e­taan tois­ta muu­tok­ses­sa, ja toi­si­naan taas ol­laan se luo­tet­ta­va kump­pa­ni, joka tie­tää jo puo­les­ta sa­nas­ta, mitä toi­nen tar­vit­see.

Win­No­van ja Rus­ka­ta­lo­jen yh­teis­työ on kes­tä­nyt vuo­sia ja on näi­den vuo­sien var­rel­la kas­va­nut mo­ni­puo­li­sek­si ko­ko­nai­suu­dek­si, jos­sa koh­taa­vat kou­lu­tus, työ­e­lä­mä ja yh­tei­nen halu teh­dä asi­oi­ta pa­rem­min. Mu­ka­na pit­kä­jän­tei­ses­sä työs­sä on ol­lut muun mu­as­sa Win­No­van työ­e­lä­mä­pal­ve­lui­den joh­ta­ja Tei­ja Har­ju sekä Rus­ka­ta­lo­jen toi­min­nan­joh­ta­ja Han­na-Lee­na Oja­lai­nen.

Win­No­van työ­e­lä­mä­pal­ve­lui­ta on hyö­dyn­net­ty Rus­ka­ta­lois­sa lu­kui­sin eri ta­voin ja eri hen­ki­lös­tö­ryh­mien kans­sa, muun mu­as­sa ruo­ka­pal­ve­lui­den puo­lel­la, kiin­teis­tön­huol­los­sa sekä joh­don ja esi­hen­ki­löi­den kou­lu­tuk­ses­sa.

Yk­si konk­reet­ti­sim­mis­ta esi­mer­keis­tä löy­tyy op­pi­so­pi­muk­ses­ta. Vuo­sien ai­ka­na op­pi­so­pi­muk­sel­la on kou­lu­tet­tu sa­to­ja työn­te­ki­jöi­tä. Eri­tyi­sen mer­kit­tä­vä roo­li on ol­lut lä­hi­hoi­ta­ja­kou­lu­tuk­sel­la, jota Win­No­va on to­teut­ta­nut tii­viis­sä yh­teis­työs­sä Rus­ka­ta­lo­jen kans­sa. Täs­sä­kin koh­taa ko­ros­tuu toi­mi­van kump­pa­nuu­den ydin: Opis­ke­li­joi­ta ei näh­dä ir­ral­li­si­na har­joit­te­li­joi­na, vaan tu­le­vi­na kol­le­goi­na, joi­den oh­jauk­seen pa­nos­te­taan suun­ni­tel­mal­li­ses­ti ja ta­sa­puo­li­ses­ti. Oh­jaus on laa­du­kas­ta, yh­den­ver­tais­ta ja ta­voit­teel­lis­ta, eli juu­ri sel­lais­ta, joka ra­ken­taa luot­ta­mus­ta ja si­tout­taa te­ki­jät osak­si työ­yh­tei­söä.

– Työ­e­lä­mä­kou­lu­tus on meil­le ää­ret­tö­män tär­ke­ä­tä. Il­man sitä em­me voi­si ke­hit­tyä ja op­pia uut­ta sii­nä mää­rin, kuin mitä olem­me op­pi­neet Win­No­van avul­la, Han­na-Lee­na sum­maa.

Yh­teis­työ­tä yl­lä­pi­de­tään sään­nöl­li­sin ta­paa­mi­sin työ­e­lä­mä­pal­ve­lui­den tii­min kans­sa.

– He ker­to­vat, mitä heil­lä on sil­lä het­kel­lä tar­jol­la ja minä puo­les­ta­ni ker­ron jos­tain pil­viu­nel­mis­ta­ni kä­sin mitä ha­lu­ai­sin ja ai­na he vas­taa­vat sii­hen, Han­na-Lee­na nau­raa ja jat­kaa:

– Olen läh­te­nyt tä­hän vä­hän sel­lai­sel­la vain tai­vas on ra­ja­na -men­ta­li­tee­til­la, et­tä ide­a­ni kyl­lä am­mu­taan alas jos me­ne­vät lii­an vil­leik­si, mut­ta vie­lä ei ole luo­tia tul­lut, vaan kaik­ki on to­teu­tet­tu.

Ison or­ga­ni­saa­ti­on toi­min­nan­joh­ta­ja­na Han­na-Lee­na on myös tyy­ty­väi­nen kom­mu­ni­kaa­ti­on no­peu­teen, vai­ke­as­ti ta­voi­tel­ta­vaa ei täs­sä suh­tees­sa lei­ki­tä.

– Tii­mi vas­taa no­pe­as­ti tar­pee­seen. Jos tä­nään lai­tan vies­tiä, niin mel­kein­pä seu­raa­va­na päi­vä­nä asi­aan jo pa­la­taan. Sitä ar­vos­tan.

Yh­teis­työ on jat­ku­nut niin pit­kään, et­tä sen kan­ta­mat he­del­mät ovat in­teg­roi­tu­neet sy­väl­le Rus­ka­ta­lo­jen toi­min­taan. Enää ei voi sa­noa mitä se oli­si il­man sitä, mut­ta sitä ei tar­vit­se­kaan ar­vuu­tel­la, sil­lä suh­de on ja py­syy.

– Ta­sa­laa­tui­suus on sa­na­na hie­man tyl­sä, mut­ta sitä tämä mo­ni­nai­nen yh­teis­työ on meil­le tuo­nut. Te­ke­mi­sen laa­tu ja tapa toi­mia on ta­sais­ta kai­kis­sa mei­dän yk­si­köis­sä ja se tu­lee pit­käl­ti sitä kaut­ta, et­tä kou­lut­ta­mi­nen on ol­lut mei­dän nä­köis­tä ja yh­den­mu­kais­ta ja sitä on sel­lai­se­na saa­tu myös jal­kau­tet­tua mei­dän ar­keem­me.

On­nis­tu­mi­sia on yh­teis­työ­vuo­sien var­rel­ta mo­nia. Esi­mer­kik­si Tei­ja nos­taa tii­min­ve­tä­jien kou­lu­tu­soh­jel­man, jon­ka avul­la Rus­ka­ta­lo­jen or­ga­ni­saa­ti­os­ta on vuo­sien ai­ka­na muo­dos­tu­nut tii­mi­or­ga­ni­saa­tio.

– On ol­lut hie­noa ol­la täl­lai­ses­sa or­ga­ni­saa­ti­o­ta­son ra­ken­tei­ta uu­dis­ta­vas­sa pro­ses­sis­sa mu­ka­na toi­mi­ja­na ja näh­dä, mi­ten or­ga­ni­saa­tio op­pii ja ke­hit­tyy, Tei­ja ker­too.

Han­na-Lee­na kan­nus­taa yri­tyk­siä roh­ke­as­ti hyö­dyn­tä­mään työ­e­lä­mä­pal­ve­lui­den tar­jon­taa.

– Ja eh­dot­to­mas­ti kan­nat­taa muis­taa, et­tä kou­lu­tus­tar­jon­ta on rää­tä­löi­tä­vis­sä juu­ri oman työ­pai­kan tar­pei­siin vas­taa­vak­si. Sitä voi muo­ka­ta oman­nä­köi­sek­si.

Eh­kä siis juu­ri sik­si tämä suh­de toi­mii – se ei pe­rus­tu pi­ka­rat­kai­sui­hin, vaan pit­kä­jän­tei­seen yh­des­sä te­ke­mi­seen, jos­sa mo­lem­mat osa­puo­let ha­lu­a­vat näh­dä toi­sen on­nis­tu­van.