Tacotehdas aukesi uudelleen palon ja monen sattuman jälkeen
Grillikiinteistö tuhoutui palossa pahasti kaksi vuotta sitten.
UutisRauma
Raumalla Satamakadun varrella ollut grillikiinteistö tuhoutui palossa pahasti kaksi vuotta sitten. Tänä vappuna se avattiin uudelleen. Väliaikana bisnes toimi pyörillä eri tapahtumissa.
Tacotehtaalla oli käytössä kaksi vaunua. Toinen liikkui keväästä syksyyn saakka viikoittaisilla katuruokafestareilla ympäri Suomea. Näyttävä Airstream-vaunu nähtiin pääasiassa isoilla festareilla kuten Porin Jazzeilla.
– Vaunukeikkojen ansiosta kyettiin pitämään väkeä edes jotenkin töissä ja huolehtimaan laskuista, sanoo Tacotehtaan toimintaa pyrittävä Tommi Uusi-Kilponen.
Hänen mukaansa palo oli harmillinen juttu ja vei pitkään päästä siitä yli. Kauppa kun kävi hyvin, asiakaspalaute oli pääosin kiittävää ja ruoan laatua kehuttiin.
– Kun sitten toiminta loppui runsaan kuukauden aukiolon jälkeen kuin seinään, putosin niin sanotusti tyhjän päälle. No, onneksi tuli hankittua tuo Airstream-vaunu ja kunnostuksen jälkeen saatiin toinenkin vaunu Suomea kiertämään.
Kaikesta huolimatta palo vei talouden kireälle. Palkkaa Tommi ei pystynyt juurikaan nostamaan ja laskuista yritys selvisi juuri ja juuri.
– Oma terveyskin reistaili kovan stressin takia. Sydän ei pelittänyt kunnolla, ja minulle jouduttiin tekemään kaksi pallolaajennusta. Onneksi kohenin työkuntoon, Tommi avautuu.
Henkisesti otti lujille myös se, että Tacotehtaan IT-puolesta ja somemarkkinoinnista vastannut henkilö menehtyi yllättäen 46-vuotiaana. Hän oli Tommin hyvä työkaveri jo mainostoimistoajoilta. Viime talvena myös lähisukulainen menehtyi. Iloa Tommin elämään toi se, että hän sai vajaan kuukauden kuluttua palosta esikoispojan, joka nyt on kaksivuotias.
Tacotehtaan toiminta muuttuu siinä mielessä, että pääpaino on nyt Satamakadun ravintolassa. Festarikeikkoja tehdään puolet vähemmän kuin viime kesänä. Toki toinen vaunu kiertää tiiviisti katufestareita entisen tapaan.
Kahden vuoden aikana paikallinen kilpailu on kiristynyt ja kustannukset nousseet.
– Tilanteeseen pitää vastata kustannustehokkaalla toiminnalla ja tiukasti hyvästä laadusta kiinni pitämällä. Asiakkaat ovat entistä laatutietoisempia ja siihen haasteeseen pitää olla valmis vastaamaan, sanoo Tommi.
Myös markkinointia pitää Tommin mukaan koko ajan tehostaa ja monipuolistaa. Kun vielä vuosikymmen sitten saattoi riittää yksi somekanava ja paikallislehti, pitää nyt näkyä ja kuulua useammissa kanavissa.
– Radio, paikalliset lehdet, Facebook, Instagram jne. Myös katukuvassa olisi hyvä näkyä, hän sanoo.
Tommi toimi pitkään mainosalalla oman yrityksensä kautta. Siksi hän puhuu paljon markkinoinnista. Ruoka tuli kuvioihin kauan sitten. Tacoista hän innostui Indonesiassa, jossa Michelin-tason kokki opetti kädestä pitäen, miten hyvää ruokaa tehdään.
Tommi toimi kuusi vuotta Indonesiassa boutique-hotellin isäntänä. Hänellä oli kahdessa villassa toistakymmentä vuodepaikkaa. Hänen työntekijänsä lunasti paikan itselleen, kun Tommi päätti palata Suomeen pääasiassa mainosvideoita tekemään.
Tacotehtaalla on viritteillä myös uusia hankkeita. Niistä ei hän halua kuitenkaan kertoa vielä sen enempää.
– Nyt on tärkeintä saada entiset ja uudet asiakkaat Satamakadun Tacotehtaaseen syömään ja nauttimaan esimerkiksi uudesta tuotteestamme jääkahvista, Uusi-Kilponen päättelee.


