Heikolan tilamallilla voi menestyä ja saada leivän pöytään
Suomalaiset tilat ovat tiukilla kasvavien kustannusten ja alhaisten hintojen ristipaineessa. Pekka Heikolan perhetilalla Kodisjoella menee olosuhteisiin nähden hyvin.
Pauli Uusi-Kilponen
Pekka Heikola pitää 13 000 pään kanalaa, joka uusittiin viitisen vuotta sitten. Ideana oli kerroslattia, joka tuo tehokkuutta sen jälkeen, kun häkkikanalat keskusliikkeiden vaatimuksesta kiellettiin.
Heikolan tilan perusidea lähtee välikäsien karsimisesta. Pelloilla kasvaa rehuviljaa, kauraa ohraa ja vehnää, joka menee kokonaisuudessaan oman kanalan tarpeisiin. Kananlantaa voi taas käyttää hyödyksi lannoitteena. Lisäksi tilalla viljellään sokerijuurikasta 13 hehtaarilla. Juurikkaiden toimittamisesta on sopimus Sucroksen kanssa.
– Sopimus edellyttää viljeltävän hehtaarimäärän ja hinnan. Hintaan pitää olla tyytyväinen, vaikka ainahan sitä enemmän haluaisi, sanoo Pekka Heikola.
Kun viljellään vuorovuosin juurikasta ja viljaa, maan rakenne pysyy hyvänä. Siitä huolimatta peltoja pitää joka tapauksessa muokata. Hänen mukaansa nousseet kustannukset panevat miettimään, miten maata voidaan hoitaa niin, että se tuottaa mahdollisimman hyvin.
– Kustannukset ovat kovat, jos peltoja joutuu muokkaamaan koneellisesti ja käyttämään kemikaaleja. Nurmettaminen on yksi vaihtoehto, mutta silloinkin pitää huolehtia, etteivät rikkakasvit leviä, Heikola muistuttaa.
Hurja kustannusloikka tapahtui neljä vuotta sitten, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sen jälkeen polttoaineitten ja lannoitteitten hinta laski hiukan, mutta nyt ollaan uudelleen hintojen nousun kurimuksessa.
– Polttoöljy maksaa lähes kaksi euroa litra ja diesel nousi jo 2,4 euroa per litraan. Kyllä tässä on menty jo kipurajan yli.
Heikolan mukaan kasvaneita kustannuksia ei kyetä laittamaan hintoihin kuin korkeintaan marginaalisesti. Hänen mukaansa kaikessa pyritään säästämään, missä vain on mahdollista.
– Siihen ei saisi kuitenkaan mennä, ettei peltojen kasvun edellytyksistä huolehdita eli maa jätetään muokkaamatta tai nurmikkoisilta pelloilta ei niitetä rikkakasveja.
Se on kustannusten siirtämistä eteenpäin korkojen kanssa. Myös tukien saanti edellyttää viljelysmaiden kunnossa pitämistä.
Pekka Heikolan kanalasta lähtee munia kerran viikossa sopimuksen mukaan Munas Oy:lle joka hoitaa myynnin kauppoihin ja vientiin. Tilalla on myös oma kotimyyntipiste.
Kanavat maan rajojen ulkopuolelle ovat kunnossa ja hintakin kohtalainen. Se on kanalan pitäjän kannalta myönteinen asia, ettei hän ole yksin keskusliikkeiden armolla.
– Mutta toki viennistä syntyy myös kustannuksia, koska polttoaine on kallista ja pitäähän autoilijankin elää.
Suomessa tilanne on se, että niin kananmunista kuin viljastakin on kotimaan markkinoille ylitarjontaa. Vielä viime vuonna kauraa meni hyvin, mutta nyt tilanne on mutkistunut. Tämän vuoden viljasadosta ei vielä saa tarkkoja lukuja. Lähiviikot ratkaisevat.
– Minulla on se käsitys, että sadosta tulee keskimääräistä parempi määrällisesti. Laadusta eli valkuaismäärästä en osaa vielä sanoa meidän viljojen kohdalta.
Kanalat ovat Suomessa vähentyneet. Munia tuotetaan kuitenkin yli oman maan tarpeen, koska on siirrytty yhä suurempiin tuotantoyksiköihin.
– Trendi on ihan selkeä. Siirrytään 100 000 yksilön jättikanaloihin. Perheyritykset, kuten me, yritämme sitten roikkua kehityksen mukana, Heikola sanoo.
Isoissa yksiköissä tehokkuus kasvaa ja kannattavuus sitä kautta paranee. Ne toimivat paljolti myös yhtiömuotoisina.
– Isoilla keskittymilläkin on varjopuolensa. Jos tulee salmonellaa tai muuta, vanhinko muodostuu helposti isoksi. Jopa niin, että tilanne näkyy kaupan hyllyillä asti.
Pekka Heikolan mielestä suomalaiset tilat ovat tiukilla. Tiukimmilla hänen mielestään ovat puhtaat viljatilat, koska niille polttoaineiden ja lannoitteiden korkeat kustannukset korostuvat enemmän kuin esimerkiksi hänen tilallaan.


