Satakuntalaiset makustelivat keväistä Kreetaa
Toukokuun alun lento Porista Kreetan saarelle Kreikkaan kesti nelisen tuntia. Ei matkustamista Helsinkiin, ei parkkeerauksia, eikä yöpymisiä. Muutamassa tunnissa siirryttiin vuodenajasta toiseen.
Seija Väre
Laaja Kreetan saari on jo monelle matkaajalle tuttu, mutta siellä riittää aina ennen näkemättömiä ja kokemattomia käyntikohteita. Aluksi turisti tuntee olevansa kuin talven jälkeen kuin Liisa ihmemaassa. Sitten aistit hoksaavat kukkivat puut ja pensaat, lintujen liverryksen ja lukuisten kissojen mouruamisen.
Majoituspaikoissa on varaa valita; esimerkiksi pieni Tavronitisin kylä kirkkoineen henkii menneitten aikojen kreikkalaista tunnelmaa. Kuva: Seija Väre
Tällä Välimeren saarella on paljon tekemistä, mutta tällä kertaa ohjelmaan valikoituivat vuoristoretket. Tiistain makumatkalla matkattiin lähikylissä ja torstain maaseuturetki vei jo kilometrin korkeudelle. Retkillä nähtiin lukemattomia oliivilehtoja ja viiniköynnöksiä. Värikkäät oleanteripensaat kukkivat siellä täällä, sitruunapuissa oli jo hedelmiä ja tienvarsilla saatiin ihailla kevään kukkien värikirjoa. Ylemmäs kivuttaessa maisema muuttui, ja jopa mäntyjä ilmestyi tienvarsille. Oliivit eivät viihdy yli 600 metrin korkeudessa.
Miriokefalan suljettu luostari. Kuva: Seija Väre
Alkumatkasta nähtiin vielä lunta Valkoisten vuorten huipuilla. Vuorten edessä leijaili aivan kuin usvaa, mutta se oli kuitenkin Saharasta kulkeutunutta hienoa hiekkaa, mistä Kreetalla on riesaa keväisin. Näkymät korkeimmalta paikalta olivat uskomattomat. Ihmettelyä riitti bussikuskin taidoissa, sillä ihan jokainen kuski ei isoilla busseilla kapeille vuoristoteille lähtisi, mutta maltti oli valttia. Välillä ohi vilahteli suloisia vuohia kileineen liki tietä, mutta silmänräpäyksessä ne poistuivat sivummalle.
Vuoristo houkuttelee myös vaeltajia ja Kreetalla onkin noin 400 rotkoa. Niistä Samaria on syvin, pisin ja tunnetuin patikoijien keskuudessa.
Kolmatta kertaa Kreetalle tulleet porilaiset Terttu ja Kalervo Törmänen osallistuivat makukierrokselle. Kuva: Seija Väre
Makumatkan ensimmäinen pysähdyspaikka oli Vouvesin kylä. Siellä sijaitsee ehkä maailman vanhin oliivipuu. Kuultiin myös tarinaa mehiläistarhauksesta sekä hunajan ja oliiviöljyn tuotannosta.
– Kuningatarmehiläinen voi elää viisi vuotta, mutta 2,5–3 vuoden jälkeen sen taidot heikkenevät.
”A bee drone” mehiläistarhoilla ei tarkoita mitään pelottavaa, vaan on englantilainen käännös sanasta kuhnuri eli urospuolinen mehiläinen. Tarhan opas kertoi, että hunajaa valmistavat ainoastaan työläismehiläiset eli naaraat ja kuhnurien työ on ainoastaan lisääntyä kuningattaren kanssa.
– Hunajan eri maut tulevat luonnostaan siitepölyn mukana, riippuen siitä mistä mehiläiset siitepölyä ja mettä hakevat. Koska pesiä siirretään 2–3 kertaa vuodessa, tulee eri alueilta ja eri vuodenaikoina hunajaan eri vivahteita. Kesähunaja timjami on maailman parasta hunajaa. Lusikallinen sitä päivässä pitää ihmisen terveenä.
Porilaisten Salme Mäntylän ja Johan Klåvuksen kuvaustauko Neitsyt Marian kirkon edessä. Se sijaitsee suljetun luostarin yhteydessä. Kuva: Seija Väre
Hunajaa maisteltiin muun muassa Idiosmos-tilalla Pervolakia-kylässä. Siellä kuultiin erikoinen tarina.
– Täällä asui aikoinaan vain yhden perheen jäseniä. Kylä tunnetaan myös nimellä Papagiannakides eli käytännössä Papagiannakikset. Tilan omistaa edelleen sama perhe, retken opas Jutta Evokari kertoi.
Oliivitiloilla saatiin tietoja kasvukaudesta. Turistisesongin jälkeen eivät paikalliset jää lonkkaa vetämään, sillä syksyn tullen alkaa kiihkein työrupeama. Ulkopuolista työvoimaa tarvitaan eritoten oliivien sadonkorjuuaikaan, joka kestää 3–4 kuukautta alueesta ja lajikkeesta riippuen. Se alkaa yleensä lokakuussa jatkuen jopa tammikuulle. Oliivit kerätään manuaalisesti ja hellävaraisesti apuvälineitä käyttäen. Ne pakataan juuttisäkkeihin ennen hedelmien puristamista öljyksi.
Ulvilalaiset Päivi ja Manu Malmi herkuttelivat pitalla maailman parhaan hunajan kera Imbroksen kylässä. Kuva: Seija Väre
Ulvilalaiset Päivi ja Manu Malmi olivat valinneet lomakeitaakseen rauhallisen Malemen kylän. Seniorien loma kului nautiskellen ja retkeillen.
– Ensimmäiset pari päivää tutustuimme lähiympäristöön kävellen ja nautimme paikallisissa tavernoissa hyvästä paikallisesta ruoasta, Päivi Malmi kertoi.
Polkupyörillä he kävivät myös Malemessa sijaitsevalla saksalaisten toisen maailmansodan aikaisella sotilashautausmaalla, mikä sijaitsee korkealla kukkulan rinteessä.
– Se oli aika pysäyttävä kokemus. Pyöräilimme myös Plataniaksessa, missä oli jo vähän vilkkaampaa.
Malmit osallistuivat myös maaseuturetkelle.
– Paikallisessa tavernassa nautimme muun muassa misithra-tuorejuustolla täytettyä Skafian pitaa timjamihunajan kera.
Retken paluumatkalla lounastettiin vesiputousten ja vanhojen puiden ympäröimässä ravintolassa.
Viikon matkalla Malmit olivat ehtineet käydä myös Hanian maalaismarkkinoilla. Pariskunta ihmetteli, miten ruuhkaista ja paljon liikennettä saarella oli, vaikka elettiin vasta toukokuun alkua.
Kylillä voi aistia vielä vanhanaikaista tavernatunnelmaa. Kuva: Seija Väre


