Satakunnan sote-keskuksiin voi ottaa yhteyttä digitaalisesti – Raumalla palvelu käyttöön kevään aikana
Suureen osan Satakunnan hyvinvointialueen sote-keskuksia on nyt mahdollista ottaa yhteyttä digitaalisesti Minun asiointini -palvelussa. Digitaalinen yhteydenotto tuli mahdolliseksi ensimmäisissä sote-keskuksissa viime vuoden syyskuussa. Nyt se on mahdollista kaikissa muissa Satakunnan sote-keskuksissa paitsi Raumalla, jossa palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön kevään 2024 aikana.
Palvelun käyttö on kasvanut nopeasti. Syyskuussa 2023 yhteydenottoja tehtiin vain 58, mutta joulukuussa 2023 luku oli jo 1749. Kaiken kaikkiaan digitaalisten yhteydenottojen osuus on nyt noin 20 prosenttia ja kasvaa koko ajan.
Digitaalinen yhteydenotto parantaa asiakkaan saamaan palvelua ja tehostaa sote-keskusten toimintaa, sillä asiakkaalla on aikaa kirjoittaa asiansa rauhassa.
– Kokemuksemme on, että asiakkaat kertovat yhteydenottolomakkeella asiansa ja palveluntarpeensa todella hyvin, kertoo ylilääkäri Ulla Ylläsjärvi.
Myös ammattilaisella on Ylläsjärven mukaan aikaa perehtyä yhteydenottoon paremmin kuin puhelimessa.
– Digitaalisen yhteydenoton tapauksessa on paremmin aikaa esimerkiksi konsultoida toista ammattilaista palveluntarpeen arvioinnissa ja palveluunohjauksessa.
Palvelu edellyttää vahvaa tunnistautumista, joten asiakkaan tiedot ovat heti ammattilaisen saatavilla, eikä asiakkaan tai ammattilaisen aikaa kulu henkilötietojen kertaamiseen. Palvelulupaus on, että sähköisiin yhteydenottoihin vastataan sote-keskusten aukioloaikana kahden tunnin sisällä.
- Palvelulupaus on pitänyt todella hyvin, Ylläsjärvi toteaa.
Digitaalinen palvelu löytyy Satakunnan hyvinvointialueen nettisivuilta, vasemmalta puolelta, kohdasta Oikopolut > Ota yhteyttä terveysasemalle digitaalisesti.
Sähköisen asioinnin käyttöönotto on osa Kestävän kasvun Satakunta 2 -hanketta, jonka rahoitus tulee EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU).