Timo Sa­vu­nen

Me sa­ta­kun­ta­lai­set­han olem­me nöy­riä kyl­vä­jiä, joi­ta jos­kus vä­hän hä­vet­tää. Sel­lai­nen pie­ni hä­pe­än tun­ne is­kee sie­luun myös Er­ku-Aree­nan li­pun­myyn­nin edes­sä. Ei sik­si, et­tä olen me­nos­sa pe­sä­pal­lo­mat­siin, vaan sik­si, et­ten ole teh­nyt sitä kos­kaan ai­kai­sem­min. On­han Po­rin Pe­sä­kar­hut Su­per­pe­sik­sen eh­do­ton kruu­nun­ja­lo­ki­vi. Ve­to­voi­mai­nen, me­nes­ty­vä ja me­di­a­sek­si­käs jouk­kue – hal­lit­se­va Suo­men mes­ta­ri! Se ve­tää tu­hat kat­so­jaa lau­teil­le, oli­pa sau­na­päi­vä tai ei.

Tuija Muurasniemi ja Taina Juvén arvostavat pelaajien urheilullisuuden lisäksi pelin älyllisyyttä.

Ke­säi­se­nä lau­an­tai­na näyt­tää juu­ri sil­tä. Vä­keä va­el­taa aree­nal­le sol­ke­naan huo­li­mat­ta sii­tä, et­tä kiek­ko­lei­jo­nat tah­ko­a­vat Ka­na­daa vas­taan sa­moi­hin ai­koi­hin. Ur­hei­lu on pa­ras­ta li­ve­nä, ja pe­sä­pal­lo­vä­ki­kin sen tie­tää.

Kat­so­mon ala­o­sas­sa Tai­na Juvén odot­te­lee ys­tä­vä­tär­tään Tui­ja Muu­ras­nie­meä, joka saa­puu­kin tuo­ta pi­kaa. Käy il­mi, et­tä he ovat en­ti­siä pe­sä­pal­loi­li­jat­ta­ria. Mo­lem­mat ovat ai­ka­naan pe­lan­neet ko­ti­kon­nuil­laan Ul­vi­las­sa, ja Tui­ja myös Kan­kaan­pääs­sä. Nai­set ke­hu­vat nyky-pe­laa­jien ur­hei­lul­li­suut­ta

– Pe­laa­jat ovat to­del­la tai­ta­via. Heil­lä on no­peut­ta, ja mikä pis­tää eri­tyi­ses­ti sil­mään, heit­to­voi­maa, ihas­te­le­vat Tai­na ja Tui­ja.

Ex-pe­laa­jien in­to­hi­mo la­jia koh­taan ei ole hii­pu­nut, ja vaik­ka Tai­na asuu Tu­rus­sa ja Tui­ja Tam­pe­reel­la, kau­si­kor­tit löy­ty­vät mo­lem­mil­ta.

– Joka pe­liin tul­laan, jopa ar­ki­sin. On tämä niin hie­noa, nai­set va­kuut­ta­vat.

Peli al­kaa, ja Tai­na ja Tui­ja ki­pu­a­vat kat­so­moon va­ki­pai­koil­leen. Jouk­ku­eet juok­se­vat ener­gi­si­nä ja sil­min­näh­den hy­vän­tuu­li­si­na ken­täl­le. Vaik­ka pe­sä­pal­los­sa riit­tää myös ko­vuut­ta, asi­at näy­te­tään te­ke­vän po­si­tii­vi­suu­den kaut­ta, ja on­nis­tu­mi­sis­ta iloi­taan. Pois­sa on vaik­ka­pa mies­ten kiek­ko­kau­ka­lois­ta tut­tu il­meet­tö­myys ja jäy­hyys. Li­säk­si mai­nio kuu­lut­ta­ja Kari Tuo­mi­nen aut­taa maal­lik­ko­a­kin py­sy­mään tak­ti­ses­ta pe­lis­tä tu­ke­vas­ti kär­ryil­lä.

Kat­so­mos­sa sen si­jaan ol­laan vie­lä koh­mees­sa, vaik­ka ke­sä­au­rin­ko läm­mit­tää­kin iha­nas­ti. Se joh­tu­nee sii­tä, et­tä ko­ti­jouk­ku­e­kin ha­kee hie­man pe­li­ään, sa­mal­la kun poh­jan­maa­lai­set vie­raat saa­vat on­nis­tu­mi­sia. En­sim­mäi­nen jak­so päät­tyy­kin ta­sa­tu­lok­seen.

Petri Tuomainen pysähtyi morjestamaan kioskihommissa häärännyttä Antti Heinikalliota.

Lie­kö Suo­mes­sa ur­hei­lu­ta­pah­tu­maa, jos­sa ei myy­täi­si kah­via ja mak­ka­raa. Nii­tä löy­tyy myös jois­ta­kin Er­ku-Aree­nan lu­kui­sis­ta myyn­ti­pis­teis­tä, mut­ta tar­jol­la on har­vi­nai­sem­pi­a­kin herk­ku­ja: wrap­pe­ja, pa­ton­kia, sa­laat­tia ja sus­hia. Yh­des­sä pis­tees­sä Ant­ti Hei­ni­kal­lio myy mais­tu­van­nä­köi­siä piz­zo­ja. Vaik­ka ei van­ha mies ole­kaan, hän ker­too ol­leen­sa va­paa­eh­toi­se­na jo 26 vuot­ta.

– Oli­sin kai saa­nut jo an­si­o­mer­kin­kin, mut­ta kun kuu­lin et­tä seu­ra jou­tuu mak­sa­maan sii­tä, niin sa­noin et­tä äl­kää mun ta­kia hank­ki­ko, Ant­ti hö­räh­tää.

Sa­mal­la hän tu­lee ki­teyt­tä­neek­si jo­tain hy­vin olen­nais­ta, mikä avau­tuu mo­nin ta­voin eri puo­lil­la aree­naa. Pyy­teet­tö­miä va­paa­eh­toi­sia on pal­jon, ja yh­tei­söl­li­syys on kä­sin kos­ke­tel­ta­vaa.

Se tun­tuu myös heti ot­te­lun alus­sa, kun me­neh­ty­nyt­tä tal­koo­ak­tii­via muis­te­taan hil­jai­sel­la het­kel­lä.

Matias ja Klaus Nordman juhlistivat asuvalinnoillaan 90-vuotiasta Ahlaisten Urheilijoita.

Tau­on jäl­keen ka­ri­see en­sin ko­ti­jouk­ku­een vie­ras­ko­reus ja sen jäl­keen kan­nus­tus­jouk­ko­jen kai­nous. Sa­mal­la sitä läm­pe­nee it­se­kin, ja huo­maan jo tuu­let­ta­va­ni ko­ti­jouk­ku­een on­nis­tu­mi­sia kuin tyh­jää vaan. Kun po­ri­lais­ten yk­kös­tyk­ki Tiia Pel­to­nen lo­pul­ta pau­kut­taa juok­sua toi­sen pe­rään, on kar­ne­vaa­li kat­so­mos­sa val­mis. Peli päät­tyy ko­ti­voit­toon, ja myös Ah­lais­ten Lam­pis­ta saa­pu­nut Klaus Nord­man on tyy­ty­väi­nen.

– Nyt voi taas pa­la­ta trak­to­rin rat­tiin, kun sai pi­det­tyä täl­lai­sen mu­ka­van hen­gäh­dys­tau­on, huik­kaa kyl­vö­kii­rei­den kes­kel­lä per­heen­sä kans­sa aree­nal­le saa­pu­nut Klaus.

Ylei­sön pois­tu­es­sa nä­kee sen koko kir­jon. Lap­sia on pal­jon, mut­ta niin myös ikäih­mi­siä. On pa­ris­kun­tia, ka­ve­ruk­sia, per­hei­tä ja työ­po­ru­koi­ta. Yk­sin tu­le­vat­kin ovat osa yh­tei­söä.

Pois­sa on ai­no­as­taan alus­sa ol­lut hä­pe­än tun­ne. Sen ti­lal­la on hie­noi­nen yl­peys – vih­doin mi­nä­kin olen pe­sis­kan­saa!