Lasten lauantaissa oppaat saavat varautua yllättäviinkin kysymyksiin
Museot voivat olla houkuttelevia ja kutsuvia kohteita myös lapsille. Rauman museoissa järjestetään Lasten lauantai -tapahtumia.
Tuija Saarinen
Rauman museoissa useamman vuoden ajan järjestetyt Lasten lauantai -tapahtumat ovat houkutelleet museoihin tärkeää yleisöä eli lapsiperheitä. Tapahtumat ovat näyttäneet, että lapset saavat olla lapsia myös museossa.
– Moni voi ajatella, että museo ei ole lasten paikka. Saattaa olla muistikuvia kenties oman lapsuuden tai nuoruuden museokäynneistä, joiden aikana piti olla hiljaa ja kuunnella jotakin ehkä vähän tylsää selitystä. Tarkoitus kuitenkin on, että museot olisivat kaikille houkuttelevia ja kutsuvia paikkoja. Ovathan ne pääosin julkisia rakennuksia, joita pidetään yhteiskunnan varoilla avoinna, toteaa intendentti Hanna-Leena Salminen Rauman museosta.
Salminen on ollut Lasten lauantai -tapahtumissa iloisesti yllättynyt siitä, miten lapset viihtyvät museossa ilman ruutuja.
– Lapset eivät tarvitse museoihin ruutuja tai mitään elämää suurempia keksintöjä. Perinteiset käsin paperille tehtävät jutut kiinnostavat.
Lokakuun ensimmäisenä lauantaina vuorossa oli Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo, jossa lähdettiin amanuenssi Raija Heikolan ja Iiro-ilveksen kanssa tutustumaan kotimuseon eläinaiheiseen taiteeseen. Eläimet ovat taiteessa suosittu aihe, joten niitä löytyikin yllättävän paljon: kierroksen varrella nähtiin muun muassa käpylinnut Ferdinand von Wrightin maalauksessa, posliinikoira ja -lokki takanreunalla, Oscar Kleinehin koirataulu, hirviveistos työhuoneen pöydällä ja pronssinen ilvesveistos.
Lucas, 3, askarteli Lasten lauantain työpajassa koira-aiheista kirjanmerkkiä yhdessä mummunsa kanssa. Kuva: Tuija Saarinen
Lapsille suunnatun museokierroksen opas saa laittaa itsensä toden teolla peliin.
– Lapset ovat innostuneita ja osallistuvat ja kyselevät paljon. Kysymykset voivat olla mitä vaan, naurahtaa Heikola.
”Missä Rafael nukkui?” kysyttiin lauantaisen kierroksen jälkeen. Ei yhtään pöllömpi kysymys, kun ottaa huomioon, että kierroksen lopuksi käytiin kotimuseon yläkerrassa katsomassa, millainen Teresian makuuhuone oli. Heikola kertoo, miten Rafael kuoli paljon aikaisemmin kuin Teresia, joka eli miehensä kuoleman jälkeen vielä yli 40 vuotta.
7-vuotiaat Eliot ja Kaisla ihastelivat kahvisalongin vitriinikaapin posliinieläimiä. Kuva: Tuija Saarinen
Lasten lauantait on haluttu järjestää kesäkauden ulkopuolella, jolloin museoissa on hiljaisempaa.
– Ne ovat tosi kivasti elävöittäneet talviviikonloppuja. Raumalla on neljä museota, jotka vuorollaan järjestävät tapahtuman: Rauman museo, Rauman taidemuseo, Rauman merimuseo ja Lönnströmin taidemuseo, toteaa Hanna-Leena Salminen.
Tämän vuoden viimeinen Lasten lauantai järjestetään Rauman taidemuseossa 28.11. Ohjelmassa on muun muassa lasten työpaja, johon voi osallistua aikuisen kanssa.


