Paikallisyhdistyksissä ei oteta Leppikorpea avosylin vastaan
Rauman Työväenyhdistyksestä erotettu valtuutettu Kalle Leppikorpi ilmoitti lehtemme haastattelussa, että hän voi hakea toiseen jäsenyhdistykseen (puolueosastoon). SDP:llä on kaikkiaan neljä paikallisyhdistystä. Paikallisyhdistykset toimivat saman arvopohjan mukaan ja kunnioittavat toistensa päätöksiä.
Rauman Demarit Ry:n puheenjohtaja Janne Vainio kertoi omat tuntonsa siitä, otetaanko Kalle Leppikorpi jäseneksi, jos hän sitä hakee.
– Ei missään tapauksessa. Jos kerran on erotettu yhdestä paikallisyhdistyksestä, niin meidän arvoillemme ei sovi, että sitten voidaan valita toiseen. Pitää kunnioittaa kunkin yhdistyksen päätöksiä, hän vakuuttaa.
Vainio ei ole ajatustensa kanssa yksin. Yleinen ajatus muissa yhdistyksissä on, ettei Leppikorven erottamista tehty hetken mielijohteesta, vaan pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen ja että päätöstä tulee kunnioittaa.
Jos yksikään yhdistys ei ota häntä, voi Leppikorpi hakea piirin jäsenyyttä.
Jos kerran jäsenyhdistysten kanta on edellä mainitun mukainen, joutuu Kalle Leppikorven asema valtuustoryhmän puheenjohtajana kyseenalaiseksi. Politiikassa asema perustuu luottamukseen. Jos sitä ei paikallisjärjestöissä ole, niin miten sitä olisi valtuustoryhmässä.
Niin halutessaan valtuustoryhmä voi erottaa hänet ryhmyrin tehtävästä. Kaupunginhallituksen jäsenyydestä erottaminen on paljon vaikeampi asia. Kunnallislain mukaan se vaatisi koko hallituksen erottamista ja uuden valitsemista.
Demarien valtuustoryhmän järjestäytymiskokous on vuodenvaihteen jälkeen. Todennäköisesti Leppikorven ryhmänjohtajuus tulee punnittavaksi silloin.
KH:n jäsenyydestä on sovittu kahden vuoden jaksoissa. Eli demarien mandaatit tulee harkittavaksi ensi toukokuussa.
Leppikorpi on käytöksellään ajanut oman poliittisen uransa pahaan umpikujaan. Se on harmi hänelle itselleen, demareille ja miksei myös Rauman kaupungille. Leppikorven poliittista osaamista ja yhteiskunnallista valveutuneisuutta ei kiistä kukaan. Hän hallitsee asiat, osaa esiintyä ja puhua. Ongelmana on nöyryyden ja kanssaihmisten kunnioittamisen puute politiikassa.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa yhteistyössä. Jos tuo kyky puuttuu, omaakin osaaminen valuu hukkaan.
Pauli Uusi-Kilponen
Päätoimittaja


