Epätavalliset viat kiusasivat PKV:n verkkoaluetta — tehokas työskentely lyhensi katkojen kestoa
Tuulisena päivänä sähköyhtiön jakeluverkko säilyy usein ilman vikoja tai sitten alkaa ilmetä tietynlaisia häiriöitä, jotka aiheuttavat sähkökatkoja. Paneliankosken Voima Oy:ssä kaava rikkoutui rajusti viime lauantaina 3. helmikuuta, kun vain yksi vioista oli tavallinen tuulivahinko ja loput osittain sen sysäämänä kaikkea muuta. Kuuden ihmisen voimin vioista selvittiin nopeasti, vaikka päivä osalla päivystysvuorossa olleista pitkäksi venyikin, Euran ja Eurajoen alueilla toimivasta sähköyhtiöstä kerrotaan.
Vain ensimmäinen sähkökatkos johtui perinteisestä tuulisen sään aiheuttamasta ilmiöstä. Risu oli lentänyt muuntajaerottimeen aamuyhdeksän jälkeen, mikä vei sähköt Kiukaisissa Köylypolven ja Harolan alueilta. Asiakas auttoi vikapaikan paikallistamisessa, joten sähköt saatiin palautettua nopeasti. Pahimmillaan ilman sähköä oli 189 taloutta.
Vika vaikutti myös Paneliaan, sillä vesivoimalaitos meni aamupäivällä pikasulkuun. Kone seisahtui ja puhalsi vedet voimalla jokiuomaan, kun jännite verkossa laski hetkellisesti Köylypolven vian vuoksi. Tästä ei aiheutunut sähkökatkoja, vaan lopputulos oli hetkellinen tulva Rivimyllyn takana, sillä jokiuoma oli jäätynyt lähes umpeen. Tästä ei aiheutunut vahinkoja.
Vielä ennen puoltapäivää Karran alueella oli sähkökatko, joka koski enimmillään 177 asiakasta. Kyseessä oli maasulkuvika, jonka tarkka syy ei ole tiedossa. Maasulun voi muodostaa esimerkiksi johtimen rikkoontunut eriste, avojohdon päälle kaatunut puu tai muu sähköä johtava vierasesine, joka yhdistää maan ja jännitteisen osan.
Tämä vika linkittyi Eurajoella sekä Lapintien kahta käyttöpaikkaa häirinneeseen vikaan että illalla sattuneeseen Ketunpesäntien vikaan.
– Käyttökeskuksen päivystäjä erotti vikaantuneen johdon verkosto, mutta vika heijastui silti myöhemmin yhteen Ketunpesäntien muuntamoista, käyttöpäällikkö Janne Kaitale kertoo.
Eurassa oli myös sulakepalo, joka saatiin korjattua kuuden jälkeen illalla.
Lauantain viat työllistivät käyttökeskuksen vikapäivystystä, kolmea ihmistä Paneliankosken Voimasta ja kahta asentajaa Köyliön-Säkylän Sähköstä. Yhtiöt kuuluvat yhteiseen päivystysrinkiin.