Sata-alueelle haetaan kovan tason johtajaa
Maarit Kautto
Uuden Sata-alueen hyvinvointijohtajan valitseminen on aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtosen mukaan iso ja tärkeä asia, jossa ratkaisut tehdään tarkkojen analyysien pohjalta. Lehtonen kertoo Kirsi Varhilan eroratkaisun julkitulon jälkeen saaneensa henkilökohtaisesti yhteydenottoja ja tiedusteluja siitä, onko vapautunut virka jo valmiiksi räätälöity jollekin tietylle taholle.
– Mielenkiintoa tehtävää kohtaan on ollut. Korostan, että peli on täysin auki ja aivan puhtaalta pöydältä lähdemme etsimään Sata-alueelle uutta johtajaa. Toivomme tietenkin mahdollisimman monipuolista ja laajaa hakijajoukkoa.
Hyvinvointijohtajan viran hakuaika päättyy 19. maaliskuuta. Rekrytointiprosessissa on alusta loppuun mukana koko aluehallitus ja tukena toimii MPS Oy.Tavoitteena on, että aluevaltuusto päättää uudesta hyvinvointialuejohtajasta 5. toukokuuta kokouksessaan. Harri Lehtonen pitää tärkeänä, että päätöksen tekee vielä istuva aluevaltuusto.
– Haluamme rauhoittaa vaalien jälkeen alkavan kauden tältä asialta niin, että uusi aluehallitus ja aluevaltuusto pääsevät heti perehtymään moniin muihin edessä oleviin haastaviin päätöksiin. Samoin on hyvä, että uusi hyvinvointijohtaja pääsee asioihin kiinni jo ennen uuden kauden alkamista 1. kesäkuuta.
Lehtonen painottaa, että nyt haetaan kovan tason johtajaa, joka toimii Sata-alueen keulakuvana.
– Vahva johtamisosaaminen ja -kokemus, näyttöä asiantuntija- ja palveluliiketoiminnan johtamisesta sekä riittävää tuntemusta myös sosiaali- ja terveydenhuollosta. Emme etsi talousgurua, mutta ymmärrystä pitää olla myös talousasioista. Eduksi katsotaan myös hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, Lehtonen kiteyttää.