Heikki Kauhanen on nähnyt telakan ja jääkiekon huiman kehityksen
Heikki Kauhanen meni Rauma-Repolan telakalle töihin 16-vuotiaana ja jäi sieltä eläkkeelle. Hän ehti nähdä ja kokea laivanrakennuksen rakennemuutoksen.
– 49 vuotta. Sinä aikana firmalla oli seitsemän eri nimeä ja yhdeksän johtajaa, tiivistää Kauhanen työuransa Raumaplussan haastattelussa.
Takavuosikymmeninä telakkatyö oli likaisempaa, raskaampaa ja ennen kaikkea kylmempää duunia kuin tänään.
– Ihmisillä ei ollut pakkasrajaa, vain metallilla ja koneilla oli. Talvella pantiin päälle kaikki, mitä vaatekaapista löytyi, muistelee Kauhanen.
– Mutta oli siellä kuumaakin välillä. Laivan auringon puoleisessa kofferissa lämpötila saattoi nousta 60 asteeseen.
Työasut ja suojavälineet ovat kehittyneet valtavasti. Jalkaan vedettiin turvakenkien sijaan kaikkein kuluneimmat juhlakengät. Kuulosuojainten virkaa toimittivat korviin tungetut pumpulit.
Kovaa touhua, mutta silti monet tekivät telakoilla todella pitkiä uria. Miksi?
– Koimme lievää ylpeyttä tehdyistä laivoista. Silloin oli ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä. Porukasta sata prosenttia oli suomalaisia ja 90 prosenttia raumalaisia. Ihmisiä jäin kaipaamaan, kun telakan portin viimeisen kerran takanani suljin.
Vielä pidemmän uran Kauhanen teki Rauman Lukossa. Alle 10-vuotiaana hän meni ensi kertaa D-junnujen treeneihin Tehtaankentälle. Lukon edustuksen maalivahtina hän oli 1970-luvun alussa.
Jos on varustekehitys ollut huimaa telakalla, niin samaa voi sanoa jääkiekosta. Kauhasella oli alkuun kilpenä nyrkkeilyhanskoihin kiinnitetty kovalevy sekä räpylänä hitsarin kinnas ja pussi. Lisäksi hän vartioi Säpin ja Lukon maalia paljain päin.
– Tai oli mulla brylcreemiä tukassa. Sain peliuralta kymmeniä tikkejä ja tekohampaat.
Kauhanen jatkoi lajin parissa maalivahtivalmentajana. Liigajoukkueessa hän sai kaksi SM-pronssia ja A-nuorissa yhden.
Kauhanen ohjasi muun muassa heitä: Petri Vehanen, Ari Moisanen, Tuomas Tarkki, Jarmo Myllys, Petr Briza ja Boris Rousson. Hersyvimmät tarinat irtoavat Neuvostoliiton punakoneessa MM- ja olympiakultaa voittaneesta Vladimir Myshkinistä. Hän tuli Lukkoon Moskovan Dynamosta.
– Myshkin oli mukava kaveri, jolla oli melkoisia ennakkoluuloja Suomesta. Aluksi hän saattoi ostaa kaksi muovikassillista kananmunia marketista. Selitin, että Suomessa kaupoissa on kaikkea ruokaa joka päivä ja Lukon palkalla niitä voi ostaa normaalihintaankin, kertoo Kauhanen.
Kauhanen seuraa edelleen jääkiekkoa tiiviisti. Hän on pitkään ollut yksi Radio Ramonan kommentaattoreista.
– Olen hiukan huolestunut loukkaantumisista. Kun satakiloiset miehet törmäävät 110 kilometrin tuntinopeudella, vammoja tulee, jos vastustajaa ei kunnioiteta. Lisäksi taklauksia ei osata entiseen tapaan ottaa vastaan laitojen vierellä, sanoo Kauhanen.
Itse hän kävi pitkään jäällä ikämiesvuoroilla, kunnes joutui viimein luovuttamaan. Keuhkosyöpä on vienyt voimia niin, ettei mies kykene enää sienimetsäänkään. Kantarellit ja suppilovahverot jäävät toisten poimittaviksi.
– Harmittaa, mutta ei vaan jaksa.
Risto Leinon ja Janne Rantasen juontamat Raumaplus-podcastit julkaistaan Spotifyssa. Linkki uusimpaan jaksoon tässä.


