An­ne Sa­lo­mä­ki / STT

Suo­men ran­nik­ko­ve­det ovat pait­si ai­nut­laa­tui­sia myös huo­nos­sa kun­nos­sa. Luon­to­ka­to ete­nee maa­il­man me­ris­sä no­pe­am­min kuin kos­kaan ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa, ja Suo­men ran­nik­ko­ve­sis­sä se il­me­nee lä­hes kai­kis­sa ve­de­na­lai­sis­sa luon­to­tyy­peis­sä ja eli­ö­ryh­mis­sä.

Luon­to­pa­nee­li ha­vait­si per­jan­tai­na jul­kais­tus­sa, tut­ki­mus­tie­dos­ta koos­te­tus­sa Ve­de­na­lai­sen luon­non köyh­ty­mi­nen Suo­men ran­nik­ko­a­lu­eil­la -ra­por­tis­saan, et­tä luon­to­ka­toa esiin­tyy kaik­kien Suo­men me­ri­a­lu­ei­den ran­nik­ko­ve­sis­sä ja yh­teen­sä 45 eri ta­val­la. Ylei­sim­min se nä­kyy la­jin esiin­ty­vyy­den pie­ne­ne­mi­se­nä ja la­jin pai­kal­li­se­na ka­to­a­mi­se­na, ja yleis­tä on myös po­pu­laa­ti­on run­sau­den eli yk­si­lö­mää­rän tai bi­o­mas­san vä­he­ne­mi­nen.

Suo­men vä­hä­suo­lai­sis­sa, ma­ta­lis­sa ja ran­ta­vii­val­taan rik­ko­nai­sis­sa ran­nik­ko­ve­sis­sä sel­kä­ran­gat­to­mien eläin­ten mo­ni­muo­toi­suus on luon­nos­taan mel­ko pien­tä. Ne muo­dos­ta­vat ra­vin­to­verk­ko­jen pe­rus­tan, ja juu­ri sik­si Suo­men ran­nik­ko­e­ko­sys­tee­mit ovat eri­tyi­sen haa­voit­tu­vai­sia.

– Jo yh­den la­jin pai­kal­li­nen hä­vi­ä­mi­nen voi tuot­taa ai­ka iso­ja­kin muu­tok­sia la­jien vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa, sa­noo Luon­to­pa­nee­lin jä­sen, Åbo Aka­de­min apu­laisp­ro­fes­so­ri Chris­tof­fer Bost­röm.

Tekijöillä yhteisvaikutuksia

Eni­ten luon­non köyh­ty­mis­tä ai­heut­taa ra­por­tin mu­kaan re­he­vöi­ty­mi­nen. Sen hai­tat nä­ky­vät kaik­kien Suo­men me­ri­a­lu­ei­den ran­ni­koil­la kai­kis­sa ve­de­na­lai­sis­sa eli­ö­ryh­mis­sä.

Re­he­vöi­ty­mis­tä ai­heut­ta­via ra­vin­tei­ta, eri­tyi­ses­ti typ­peä ja fos­fo­ria, va­pau­tuu var­sin­kin maa- ja met­sä­ta­lou­des­ta sekä pis­te­läh­teis­tä, ku­ten ka­lan­kas­va­tuk­sen ja te­ol­li­suu­den pääs­töis­tä. Itä­me­rel­lä on myös voi­ma­kas­ta si­säis­tä kuor­mi­tus­ta, jota syn­tyy, kun poh­jaan si­tou­tu­nut fos­fo­ri liu­ke­nee ta­kai­sin ve­teen – osin juu­ri re­he­vöi­ty­mi­sen ai­heut­ta­man hap­pi­ka­don vuok­si.

Re­he­vöi­ty­mi­nen ai­heut­taa mo­nen­lais­ta tu­hoa ko­ko­nai­sis­sa eko­sys­tee­meis­sä. Avain­la­je­ja uh­kaa hä­vi­tä, kun taas esi­mer­kik­si no­pe­as­ti kas­va­vat yk­si­vuo­ti­set le­vä­kas­vit run­sas­tu­vat.

Mui­ta ran­nik­ko­luon­toa ku­rit­ta­via te­ki­jöi­tä ovat esi­mer­kik­si il­mas­ton­muu­tos, me­ren­poh­jan me­kaa­ni­set häi­ri­öt, maan­käyt­tö, ra­ken­ta­mi­nen sekä ih­mis­ten mu­ka­na kul­keu­tu­vat hai­tal­li­set vie­ras­la­jit. Bost­röm muis­tut­taa, et­tä mo­nil­la niil­lä on yh­teis­vai­ku­tuk­sia: esi­mer­kik­si il­mas­ton­muu­tos li­sää sa­dan­taa, mikä li­sää ra­vin­tei­den huuh­tou­tu­mis­ta va­lu­ma-alu­eil­ta me­reen, mikä kiih­dyt­tää re­he­vöi­ty­mis­tä.

Oikein mutta hitaasti

Itä­me­ren sur­kea ti­lan­ne ei ole uu­ti­nen. Ran­nik­ko­ve­sien luon­to­ar­vot ovat hei­ken­neet ja la­jis­to yk­si­puo­lis­tu­nut jo pit­kään ih­mi­sen toi­min­nan seu­rauk­se­na, ja ra­por­tin mu­kaan Itä­me­ri on yk­si maa­il­man no­peim­min muut­tu­vis­ta ja läm­pe­ne­vis­tä me­ri­a­lu­eis­ta.

Voi­ko siis sa­noa, et­tä ih­mi­nen pi­laa Itä­mer­ta nyt en­nä­tys­vauh­dil­la? Kyl­lä ja ei, vas­taa Bost­röm.

Ei sik­si, et­tä pal­jon on jo teh­ty ja re­he­vöi­ty­mis­tä ja ym­pä­ris­tö­myrk­ky­jen mää­rää saa­tu ku­riin. Jos näin ei oli­si ta­pah­tu­nut, ti­lan­ne oli­si pal­jon huo­nom­pi.

– Nyt käy­rät ei­vät enää nou­se yh­tä suo­ras­ti kuin en­nen, mut­ta ei­vät ne ole kau­he­as­ti las­kus­sa­kaan. Kaik­ki on teh­ty tä­hän as­ti oi­kein mut­ta to­dis­tet­ta­vas­ti lii­an hi­taas­ti.

Kyl­lä sik­si, et­tä ih­mi­sen toi­mien ai­heut­ta­ma il­mas­ton­muu­tos vauh­dit­taa re­he­vöi­ty­mis­tä, jota vas­taan on tais­tel­tu mon­ta vuot­ta Bost­rö­min mu­kaan "ei hy­väl­lä mut­ta ihan ok me­nes­tyk­sel­lä".

– Nyt ol­laan ris­teyk­ses­sä sen kans­sa, min­ne il­mas­ton­muu­tos mei­tä vie. Kun­ni­an­hi­moi­nen il­mas­to­po­li­tiik­ka aut­taa myös me­riä ja mo­ni­muo­toi­suut­ta.

Kyse ihmistenkin kohtalosta

Ran­nik­ko­ve­siä suo­je­le­mal­la ei suo­jel­la ai­no­as­taan ve­de­na­lais­ta elä­mää, ei­kä ve­de­na­lais­ten eko­sys­tee­mien ro­mah­ta­mi­nen oli­si ka­tast­ro­fi vain niil­le it­sel­leen. Ra­por­tin te­ki­jät muis­tut­ta­vat, et­tä ih­mi­nen on osa luon­toa, jo­ten luon­to­ka­don py­säyt­tä­mi­nen on koh­ta­lon­ky­sy­mys myös ih­mis­la­jil­le.

Ra­por­tis­sa pu­hu­taan esi­mer­kik­si eko­sys­tee­mi­pal­ve­luis­ta, joi­ta luon­non mo­ni­muo­toi­suus ran­nik­ko­ve­sis­sä tuot­taa. Bost­röm sa­noo, et­tä käy­tän­nös­sä kyse on ta­vois­ta, joil­la luon­to toi­mii mut­ta joi­ta ih­mi­set kut­su­vat pal­ve­luik­si. Sel­lai­sia ovat esi­mer­kik­si plank­ton­le­vien ha­pen­tuo­tan­to ja ran­nik­ko­e­ko­sys­tee­mien ra­vin­tei­den ja hii­len si­don­ta.

– Jos ran­nik­ko­e­ko­sys­tee­mi toi­mii, se si­too hui­kei­ta mää­riä ra­vin­tei­ta ai­van il­mai­sek­si. Voi­daan miet­tiä, mi­ten pal­jon sen tu­hou­tu­mi­nen yh­teis­kun­nal­le mak­sai­si, Bost­röm huo­maut­taa.

Li­säk­si hän ko­ros­taa kult­tuu­ri­sia ja yh­teis­kun­nal­li­sia seik­ko­ja.

– Kaik­ki­han ha­lu­a­vat naut­tia puh­taas­ta ran­ta­luon­nos­ta. Sen eteen jou­du­taan pon­nis­te­le­maan ja te­ke­mään uh­rauk­sia.

Lukuisia suosituksia

Luon­to­pa­nee­li lis­taa ra­por­tis­saan lu­kui­sia suo­si­tuk­sia ran­nik­ko­ve­sien mo­ni­muo­toi­suu­den ti­lan pa­ran­ta­mi­sek­si. Se esit­tää muun mu­as­sa met­sä- tai ve­si­lain päi­vi­tyk­siä ha­ja­kuor­mi­tuk­sen pa­ran­ta­mi­sek­si, maa- ja met­sä­ta­lous­tu­kien kyt­ke­mis­tä ym­pä­ris­tön­suo­je­luun sekä ve­de­na­lai­sen me­ri­luon­non huo­mi­oi­mis­ta lupa- ja ar­vi­oin­ti­me­net­te­lyis­sä ny­kyis­tä kat­ta­vam­min.

Li­säk­si pa­nee­li ko­ros­taa li­sä­tut­ki­muk­sen tar­vet­ta ja tut­ki­muk­sen maan­tie­teel­li­sen kat­ta­vuu­den tur­vaa­mis­ta, jot­ta suo­je­lu- ja en­nal­lis­ta­mis­toi­mia voi­daan koh­den­taa oi­kein ja seu­ra­ta. Esil­le nou­see myös kou­lu­tuk­sen ja tie­dot­ta­mi­sen tär­keys.

Suo­mi on si­tou­tu­nut suo­je­le­maan vä­hin­tään 30 pro­sent­tia me­ri­a­lu­eis­ta vuo­teen 2030 men­nes­sä. Luon­to­pa­nee­li suo­sit­te­lee­kin esi­mer­kik­si, et­tä luon­non­suo­je­lu­a­lu­ei­ta li­sä­tään, yli­ka­las­tus es­te­tään ja enem­män avain­luon­to­tyyp­pe­jä li­sä­tään luon­non­suo­je­lu­lain pii­riin.

Vaik­ka kai­kil­la toi­mil­la on kii­re, ra­port­ti pai­not­taa, et­tä en­si­si­jais­ta on puut­tua ra­vin­ne­kuor­mi­tuk­seen. Edel­ly­tyk­set suo­je­lun ja en­nal­lis­ta­mi­sen on­nis­tu­mi­sel­le ovat hei­kot, jos luon­to­ka­don ai­heut­ta­jia ei saa­da ku­riin.