Vastuullisuudesta tuli Anniinan intohimo ja työ
Anniina Helkala työskentelee unelma-ammatissaan vastuullisuuspäällikkönä ja haluaa jakaa osaamistaan muille.
Petra Söder
Anniina Helkala on asettunut asumaan vuosi sitten Porin Isojoenrantaan omakotitaloon miehensä ja yksivuotiaan lapsensa kanssa.
– Täällä saa asua luonnon keskellä, mutta kaikki palvelut ovat lähellä, hän kertoo idyllisessä omakotitalossa.
Helkala on kotoisin Ulvilasta, mutta kauppatieteiden maisteriopinnot sekä työt veivät aikoinaan moneksi vuodeksi Vaasaan ja pääkaupunkiseudulle.
– Palasin kaksi vuotta sitten takaisin Satakuntaan ja tämä tuntuu kodilta, hän kertoo tyytyväisenä.
Helkala työskentelee tällä hetkellä unelmatyössään Oras Groupin vastuullisuuspäällikkönä, jossa hän pääsee hyödyntämään aikaisempaa osaamistaan talousalan ja muutosjohtamisen tehtävissä.
– Kaikki aikaisempi osaaminen nivoutuu yhteen nykyisessä työssäni. On tärkeää ymmärtää liiketoiminnan kokonaisuus, kun työskentelee vastuullisuuden parissa, hän kertoo.
Helkalan työ vastuullisuuspäällikkönä on monimuotoista. Tärkeimpänä tehtävänä hänellä on auttaa yritystä tunnistamaan ja hallitsemaan kestävyysteemojen, kuten ilmastonmuutoksen liiketoiminnalle aiheuttamat riskit ja tarttua niistä nouseviin mahdollisuuksiin.
– Asiakkaat, rahoittajat ja lainsäädäntö edellyttävät tätä yhä useammalta yritykseltä, myös pk-sektorilla. Vastuullisuusosaamiselle on yrityksissä tarvetta, Helkala kertoo.
Tavalliselle kuluttajalle vastuullisuusasiat voivat kuulostaa abstrakteilta. Helkala kokee, että yksittäiselle kuluttajalle on asetettu vastuullisuudessa liikaa taakkaa.
– Jokainen pystyy tekemään kestävämpiä valintoja, mutta isoimmat vaikutukset saadaan aikaan yritysten ja yhteisöjen tasolla. Vastuullisuustyöllä on suurempi merkitys kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Täytyisi miettiä isoja linjoja, miten esimerkiksi fossiiliset polttoaineet saataisiin ajettua alas, hän pohtii.
Helkalalle itselleen vastuullisuus on intohimo ja sydämen asia. Hän rakastaa työskennellä vastuullisuuden parissa ja olla konkreettisesti vaikuttamassa asioihin. Omassa elämässä vastuullisuus merkitsee Helkalalle kestäviä ja vastuullisia valintoja.
– Valitsen esimerkiksi kestävän sähkösopimuksen ja koitan käydä suihkussa nopeasti. Yritän välttää hankkimasta asioita, joita en tarvitse ja yritän löytää tavarat käytettyinä, kuten lastenvaatteet, polkupyörän ja kirjat. Lainaamme myös kavereiden kesken tavaroita ja työkaluja. Kaikkea ei tarvitse aina hankkia omaksi, hän painottaa.
Päätyönsä ohella Helkala toimii ensimmäistä kertaa järjestettävän Porin Vastuullisuusfoorumin projektipäällikkönä Porin Nuorkauppakamarista sekä yhtenä tapahtuman puhujista Oras Groupilta.
– Kun on kerryttänyt kokemusta, haluan viedä osaamista eteenpäin. Olen innoissani tapahtumasta ja on tärkeää, että vastuullisuudesta puhutaan. Toivon, että tästä tulee toistuva tapahtuma, Helkala toivoo.
Vastuullisuusfoorumissa on Helkalan lisäksi puhumassa Fiblonin brändi- ja viestintäjohtaja Anne Ekberg sekä SAMKin tutkijalehtori Sanna Lindgren. Tapahtumassa kuullaan myös Porin kaupungin puheenvuoro.
– Tapahtuma järjestetään 24. syyskuuta SAMKissa ja on sidottu yhteen kurssikokonaisuuteen. Oli hienoa huomata, kun opiskelijat varasivat tapahtumaan innolla paikkoja ja aihe kiinnostaa nuoria.
Vastuullisuusfoorumi on loistava paikka yrityksille verkostoitua ja saada konkreettisia esimerkkejä vastuullisuudesta. Tapahtuma on ilmainen ja varattu jo täyteen.
– Tapahtuma on herättänyt positiivista kiinnostusta. Suosittelen tapahtumaa kaikille vastuullisuudesta kiinnostuneille, erityisesti yritysten edustajille, Helkala toteaa.


