Unelma omasta kirjasta toteutui – nyt dekkareita on julkaistu jo kolme
Raumalla syntyneen Jussi Simolan, 55, dekkareita on julkaistu nyt jo kolme.
Ari Anteroinen
Dekkaristi Jussi Simola syntyi Raumalla 1971. Vanhemmat ja kaverit asuvat edelleen Raumalla.
– Liian harvoin tulee käytyä, 4-5 kertaa vuodessa. Onhan tämä aina se kotikaupunki, missä tulee rauhallinen fiilis, Simola kuvailee.
Mitä nuori Jussi aikoinaan Raumalla teki ja harrasti?
– Koitin vähän jääkiekkoa ja jalkapalloa. Silloin jo huomasin, että ympärillä oli paljon kovempia kavereita. Siitä jäi kuitenkin se, että minulle on vain yksi ja ainoa joukkue, Rauman Lukko. Tarkkaan seurataan edelleenkin, Simola sanoo.
Joukkuelajien jälkeen Simola pelasi squashia ja tennistä.
– Jonkin aikaa kävin kuvataidekoulua. Olen aina tykännyt piirtää esimerkiksi sarjakuvia. Aina on ollut jokin pieni luova puoli, Simola kuvaa.
Ensimmäisen vinyylilevyn hän osti Musiikkikellarista 7-vuotiaana.
– Se oli serkun suositus Adam & The Ants. Edelleen keräilen vinyylilevyjä. Myös kirjekaverit olivat joskus muotia. Oli hienoa saada kirjeitä ympäri maailmaa.
Sittemmin Simolan tie vei Tampereelle tekniikan opintoihin.
– Se ei ollut sitä, mitä halusin. Halusin olla toimittaja. Hain lukemaan viestintää Tampereen yliopistoon parikin kertaa, mutta en päässyt sisään. Palasin Raumalla SAMK:iin lukemaan kaupallista alaa, kertaa Simola.
Hänelle tuli mahdollisuus lähteä Cambridgeen vuodeksi.
– Jatkoin siellä toisenkin vuoden ja sain tutkinnon. 1997 sain töitä Helsingin Puhelimesta. IT-alalla meni vajaa 15 vuotta. Vuonna 2005 kävin vuoden verran lukemassa Australiassa maisterin paperit ja palasin Helsinkiin, Simola juttelee.
2010 Simola lyhtyi silloisen kumppaninsa kanssa yrittäjäksi.
– Perustimme maahantuontiyrityksen. Edelleen se tuo ihonhoitoteknologoaa ja -tuotteita maahan.
Mistä tuli kipinä kirjoittamiseen?
– Ei se mitenkään yhtäkkiä kolahtanut. Pienestä asti olen tykännyt lukea ja kirjoitellakin. Ehkä sieltä sarjakuvista se on lähtenyt, Simola miettii.
– Kaverini Eero Robles ja minä puhuttiin joskus siellä Englannissa, kun totesimme jonkun markkinoinnin kirjan tylsäksi, että olisi hienoa itse kirjoittaa joskus kirja. Ehkä sieltä se haave sai alkunsa.
Simola aloitti monta kertaa kirjoittamaan kirjaa ilman mitään suunnitelmia.
– Ilman oppia tai ymmärrystä ne jäivät kesken, kun jokin ajatus, punainen lanka ja kaikki tietämys puuttui. Unelma kuitenkin säilyi. Vuonna 2014 päätin kirjoittaa kirjan ja tein suunnitelman, mitä missäkin luvussa tapahtuu, mikä on juoni ja ketkä ovat henkilöt. Aikataulua ei ollut ja siinä meni aikaa muun elämän kanssa. Tapasin muun muassa nykyisen kumppanini. Neljän vuoden jälkeen sain sen valmiiksi. Lähetin sen kustantamoon tietämättä, miten käytäntö toimii. Onneksi en silloin tiennyt, että vain kaksi tuhannesta uusien kirjailijoiden käsikirjoituksesta julkaistaan.
Kirjaa ei julkaistu.
– Olin risteyksessä. Annanko unelman olla, vai jatkanko vielä. Halusin yrittää. Luen paljon dekkareita ja ajattelin, että voisin kirjoittaa sellaisen itsekin. Päätin hakea lisäoppia luovan kirjoittamisen kurssilta, jota kävin työn ohessa pari kertaa viikossa. Siellä aukeni moni asia kirjoittamiseen liittyen, Simola toteaa.
Kurssin jälkeen Simola kirjoitti dekkaria kaksi vuotta.
– Suunnittelin, montako sanaa päivässä pitää kirjoittaa, ettei se veny neljään vuoteen tai pidemmälle.
Kurssilla Simola oppi, että kannattaa käyttää oikolukijaa ja esilukijoita.
– Samalla kurssilla ollut Outi Hongisto oli jo saanut sopimuksen ja hän luki ja kommentoi tekstiäni ja minä hänen, Simola kertoo.
Sitten oli aika lähettää jälleen teksti kustantamoille.
– Sama virsi. Myös Myllylahden palaute oli lyhyt, mutta se totesi, että hyvä ja sujuva teksti, jossa voisi olla aineksia. Siinä soiteltiin ja palloteltiin ja tuli ehdotuksia, mitä kohtia voisi korjailla ja parantaa. Lopulta 2022 syntyi kustannussopimus, avaa Simola.
Keväällä 2023 ilmestyi Haudatut haaveet.
– Sitä ennen oli vielä paljon editointia, kannen ja nimen miettimistä ja muuta. Kaikki kolme julkaistua kirjaani olen lukenut 15 kertaa läpi ennen painamista Simola toteaa.
Ne kaksi seuraavaa olivat Katkerat katseet ja Valitut valheet.
