Satakunnan Keskusta nimesi eduskuntavaaliehdokkaaksi Jarkko Karjalaisen Säkylästä
Satakunnan Keskustan piirihallitus nimesi viime kokouksessaan eduskuntavaalien ehdokkaaksi kehittämispäällikkö Jarkko Karjalaisen Säkylästä.
– Olen otettu ja kiitollinen luottamuksesta. Haluan olla rakentamassa Satakunnalle vahvaa ääntä eduskuntaan ja viemässä eteenpäin arjen asioita, jotka koskettavat satakuntalaisia: palveluita, turvallisuutta, osaamista ja elinvoimaa koko maakunnassa, Karjalainen sanoo.
Karjalainen on 48-vuotias ja asuu perheineen Säkylän Pyhäjoen kylässä. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta sekä muutama karvainen lemmikki. Koulutukseltaan hän on tradenomi (YAMK), ja työkseen hän toimii kehittämispäällikkönä Sataedussa.
Karjalainen on toiminut yli kymmenen vuotta kotikylänsä kyläyhdistyksessä. Kiinnostus oman asuinympäristön asioiden edistämiseen on kasvanut sitä kautta. Luottamustehtävissä hän on ollut mukana vuodesta 2022, jolloin hänet valittiin Säkylä-Köyliön seurakunnan kirkkovaltuustoon.
Vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleissa Karjalainen valittiin Säkylän kunnanvaltuustoon ja hän toimii Säkylän sivistyslautakunnan jäsenenä. Aluevaaleissa hän sai varavaltuutetun paikan Satakunnan aluevaltuustoon. Lisäksi hän on aluehallituksen varajäsen, yksilöasioiden jaoston jäsen sekä turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan jäsen.
Vapaa-ajallaan Karjalaiselle tärkeitä ovat urheilu ja liikunta. Jääkiekko on ollut pitkään lähellä sydäntä, ja nykyisin hän toimii valmentaja-isänä tyttärensä jääkiekkoharrastuksen parissa. Karjalainen seuraa yhteiskunnallista keskustelua sekä paikallisella että valtakunnan tasolla ja kuvaa itseään uteliaaksi tutkimaan ja oppimaan uutta.


