Jar­mo Vack­lin

Hii­va­nie­men alue on säi­lyt­tä­nyt yleis­piir­teil­tään erä­mai­sen luon­teen­sa ja myös la­jis­to on py­sy­nyt rik­kaa­na.

Hii­va­nie­mi si­jait­see Jout­si­jär­ven itäi­sel­lä reu­nal­la. Ai­koi­naan ve­den ol­les­sa kor­ke­a­mal­la Hii­va­nie­mi on ol­lut saa­ri. Vie­lä­kin Hii­va­nie­men erot­taa man­te­rees­ta ka­pea ve­si­väy­lä, jon­ka yli on ra­ken­net­tu ret­kei­li­jöil­le tu­ke­va sil­ta.

Koko Hii­va­nie­mi on otet­tu suo­je­lun pii­riin. Alu­eel­la ris­tei­le­viä pol­ku­ja pit­kin voi mai­ni­os­ti tu­tus­tua alu­een luon­toon häi­rit­se­mät­tä mo­nia ar­ko­ja eläin­la­je­ja. Hii­va­nie­men lin­tu­la­jis­toon kuu­luu niin jär­vel­li­siä la­je­ja kuin met­sä­la­je­ja­kin.

Hiivaniemen metsien lehtomaisissa osissa kasvillisuus ja puusto ovat rehevimmillään. Lajistoon kuuluvat muun muassa metsälehmus, raita ja haapa. Kuva: Jarmo Vacklin

Hiivaniemen metsien lehtomaisissa osissa kasvillisuus ja puusto ovat rehevimmillään. Lajistoon kuuluvat muun muassa metsälehmus, raita ja haapa. Kuva: Jarmo Vacklin

Hii­va­nie­men kuin ym­pä­ris­tön­kin met­sät ovat enim­mäk­seen eri­lai­sia ta­lous­met­siä, van­ho­ja tai nuo­ria. Tämä ku­vaa koko ete­läi­sen Suo­men ti­lan­net­ta, eli enää ei juu­ri löy­dy hak­kaa­mat­to­mia tai muu­ten ih­mi­sen kult­tuu­ri­toi­min­nal­ta sääs­ty­nei­tä van­ho­ja met­siä.

Suu­rin osa maan suo­je­lu­a­lu­eis­ta si­jait­see Poh­jois-Suo­mes­sa, vaik­ka ete­läi­ses­sä Suo­mes­sa on mo­nin ver­roin suu­rem­pi la­jis­to poh­joi­seen ver­rat­tu­na.

Ete­lä-Suo­mes­sa on run­sas jouk­ko har­vi­nai­si­a­kin la­je­ja, joi­ta ei ole poh­joi­ses­sa, ku­ten lu­kui­sat ete­läi­set kää­pä­la­jit. Jo­ten Hii­va­nie­men kal­tai­set pie­neh­köt­kin suo­je­lu­a­lu­eet ovat tär­kei­tä mo­nien vä­hen­ty­nei­den la­jien suo­jaa­mi­sek­si.

Vaik­ka Po­rin taa­ja­maan ei ole pit­kä mat­ka, Hii­va­nie­mes­sä luon­to elää rau­hal­lis­ta elä­mää. Rau­hal­li­suut­ta li­sää se, et­tei moot­to­ri­ve­nei­ly ole sal­lit­tua alu­eel­la. Tämä on tär­ke­ää mo­nien ar­ko­jen lin­tu­la­jien pe­sin­näl­le. Muun mu­as­sa kuik­ka ja kaak­ku­ri hyl­kää­vät erit­täin hel­pos­ti pe­sän­sä häi­ri­ön ta­kia. Jo kau­kaa nä­ky­vä ih­mi­nen ajaa lin­nut pois pe­säl­tään.

Kui­kan ko­me­at kui­iik-ko, kui­ik-ko -huu­dot kii­ri­vät kes­ki­ke­säl­lä pit­kin Jout­si­jär­ven sel­kä­ve­siä. Kui­kat pe­si­vät niin Hii­va­nie­men ka­ruh­koil­la ran­noil­la kuin jär­ven lu­kui­sis­sa saa­ris­sa, jois­ta osa on myös suo­jel­tu.

Mui­ta ve­si­lin­tu­ja ovat muun mu­as­sa tavi, telk­kä, si­ni­sor­sa ja iso­kos­ke­lo. Myös tii­ro­jen ja lok­kien kai­lo­tus kan­tau­tuu ke­säl­lä mo­nil­ta saa­ril­ta.

Aikoinaan kun vedenpinta on ollut Joutsijärvessä korkeammalla Hiivaniemi on ollut todennäköisesti saari. Yhä vielä Hiivaniemen länsipäässä kulkee kapea vesinoro, jonka ylittää tukeva, retkipolulle rakennettu siltä. Kuva: Jarmo Vacklin

Aikoinaan kun vedenpinta on ollut Joutsijärvessä korkeammalla Hiivaniemi on ollut todennäköisesti saari. Yhä vielä Hiivaniemen länsipäässä kulkee kapea vesinoro, jonka ylittää tukeva, retkipolulle rakennettu siltä. Kuva: Jarmo Vacklin

Met­sien lin­tu­la­jis­toon kuu­lu­vat kaik­ki met­sä­ti­ai­set eli hö­mö­ti­ai­nen, töyh­tö­ti­ai­nen ja kuu­si­ti­ai­nen. Tik­ko­ja on use­am­pi laji ja tä­män vuok­si on myös ko­lo­lin­tu­ja, ku­ten lep­pä­lin­tu ja kir­jo­siep­po.

Mo­net ve­si­lin­nut ja pöl­löt pe­si­vät van­hois­sa pa­lo­kär­jen ko­lois­sa. Ny­kyi­sin pa­lo­kär­ki jou­tuu usein pe­si­mään use­am­man vuo­den sa­mas­sa­kin ko­los­sa, kos­ka laji ei tah­do löy­tää ny­kyi­sin tar­peek­si pak­su­ja pui­ta pe­sä­ko­lon ko­ver­ta­mi­seen. Ai­kai­sem­min pa­lo­kär­ki ko­ver­si joka ke­vät uu­den pe­sä­ko­lon.

Myös mo­net ve­si­lin­nut käyt­tä­vät tik­ko­jen ko­lo­ja pe­si­mi­seen, ku­ten iso­kos­ke­lo.

Hii­va­nie­mes­sä viih­ty­vät myös mo­net ni­säk­käät, ku­ten hir­vet. Hir­vet löy­tä­vät Hii­va­nie­mes­tä ja myös Jout­si­jär­ven saa­ris­ta rau­haa va­so­mi­sen ajak­si. Sen jäl­keen hir­vet ui­vat saa­ris­ta pa­rem­mil­la ruo­kai­lu­mail­le ke­sä­kuun al­ku­puo­lel­la. Hir­vien elä­män seu­raa­mis­ta han­ka­loit­taa se, et­tä laji liik­kuu mie­lel­lään ke­sän hä­mä­ri­nä tun­tei­na.

Mui­ta hir­ven ko­ko­luo­kan ni­säk­käi­tä ei Hii­va­nie­mes­sä näe, mut­ta ai­koi­naan alu­eel­la, ku­ten muu­al­la­kin ete­läi­ses­sä Suo­mes­sa, va­el­si­vat met­sis­sä met­sä­peu­rat. On sel­vin­nyt, et­tä alu­een met­sä­peu­rat al­koi­vat hu­ve­ta 1700-lu­vun lo­pul­la, vaik­ka tuol­loin oli vie­lä muun mu­as­sa Kes­ki-Suo­mes­sa ti­he­ät kan­nat. Met­sä­peu­ran ole­mas­sa­o­los­ta ker­to­vat yhä mo­net peu­ran ni­mel­lä al­ka­vat pai­kan­ni­met muun mu­as­sa Tu­run seu­dul­la.

Hiivaniemen itäpäässä sijaitsee muun muassa laavu ja nuotiopaikka, jossa voi vaikkapa paistella makkarat. Kuva: Jarmo Vacklin

Hiivaniemen itäpäässä sijaitsee muun muassa laavu ja nuotiopaikka, jossa voi vaikkapa paistella makkarat. Kuva: Jarmo Vacklin

Hii­va­nie­men kas­vis­to on mo­ni­la­jis­ta ja mie­len­kiin­tois­ta. Nie­men län­si­pää on kui­vem­paa kan­gas­met­sää ja la­jis­to on niu­kem­paa. Itä­reu­nal­ta löy­tyy enem­män re­he­vyyt­tä ja kas­vis­to on mo­ni­la­ji­sem­paa. Ha­vu­pui­den li­säk­si löy­tyy leh­to­mais­ta se­ka­met­sää ja pie­niä koi­vi­koi­ta. Haa­po­jen lat­vois­sa voi näh­dä haa­pa­per­hos­ten par­vei­le­van. Vä­lil­lä per­ho­set las­keu­tu­vat alas ra­vin­non, eli me­den, ha­kuun ku­kil­ta.

Hii­va­nie­men suo­je­lu­a­lu­ee­seen voi tu­tus­tua ret­ki­pol­kua myö­ten. Po­lun pääs­sä on muun mu­as­sa lai­tu­ri, laa­vu ja tu­len­te­ko­paik­ka, mis­sä pais­taa mak­ka­rat ja kei­tel­lä kah­vit.

Alu­eel­la riit­tää näh­tä­vää läpi vuo­den. Koh­dal­le voi osua ka­lo­ja saa­lis­ta­va ka­la­sääk­si. Alu­een ko­mein lin­tu ra­ken­taa usein pe­sän­sä kal­li­o­luo­to­jen ja pie­nien saa­rien käk­kä­rä­män­nyil­le. Sääk­sien ri­su­lin­nat kas­vat­ta­vat ko­koa vuo­si vuo­del­ta pa­ris­kun­nan kor­ja­tes­sa sitä.