Työttömien aktivointipalvelut voivat parantaa hyvinvointia, mutta osa turhautuu – yhteistä on huoli toimeentulosta
Tarja Repo / STT
Tuoreen tutkimuksen mukaan pitkäaikaistyöttömien kokemukset aktivointipalveluista jakautuvat: osalle ne tuovat rytmiä arkeen ja itseluottamusta, mutta toisille ne näyttäytyvät turhauttavina.
– Osallistujat kokevat palvelut toisaalta hyvinvointia lisäävinä ja hyödyllisinä. Toisaalta järjestelmä voidaan kokea jopa pelottavana ja ahdistavana, summaa erikoistutkija Sonja Ruottunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:stä.
Hän on tutkinut pitkäaikaistyöttömien näkemyksiä aktivointipalveluista ja niiden vaikutuksesta heidän hyvinvointiinsa. Haastateltavat olivat osallistuneet esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluihin ja valmennuksiin.
Tutkimus perustuu 24 yksilöhaastatteluun ja neljään ryhmähaastatteluun vuosina 2023–2024. Haastateltavien ikä vaihteli 25 vuodesta yli 60 vuoteen.
Tutkimus on osa THL:n Hyvinvointitalous-projektia, jossa on muun muassa kehitetty mittareita päätöksenteon hyvinvointivaikutusten arviointiin. Tutkimus on rahoitettu EU-rahoitteisesta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.
Aktivointipalvelut tarjoavat osallistujille rytmiä arkeen. Useat haastateltavat mainitsivat, että kotona vietetty aika ilman tekemistä on lannistavaa. Pääseminen pois kotoa kohentaa mielialaa sekä itsetuntoa, ja ihminen kokee olevansa osallisena yhteiskunnassa.
Palveluita pidetään kuitenkin hyödyttöminä, jos ne eivät vastaa yksilön tarpeita, osaamistasoa tai jos ne koetaan pakottavina. Esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa kuvailtiin "aikuisten päivähoidoksi", jossa tehtävät eivät tarjonneet tarpeeksi haastetta.
Osallistujille tärkeää oli merkityksellinen tekeminen. Se ei kuitenkaan aina ollut taattua.
– Esimerkiksi kuntouttava työtoiminta on usein suunniteltu heikommin työkykyisille. Ne, joilla on parempi toimintakyky, saattavat kokea, etteivät saa siitä tarpeeksi irti, tutkija arvioi.
Ryhmän tarjoama sosiaalinen vuorovaikutus oli monelle mieluisaa. Ryhmässä toimiminen vähensi yksinäisyyden tunnetta. Osa haastateltavista kertoi myös saaneensa uusia taitoja ja kokemuksia, jotka olivat vahvistaneet itseluottamusta.
Ohjaajien roolit osoittautuivat merkittäviksi. Hyviä ohjaajia kuvattiin innostaviksi ja ohjattavien henkilökohtaiseen kehitykseen tähtääviksi.
Huono ohjaus taas aiheutti turhautumista. Silloin ohjaajat eivät olleet kiinnostuneita työnhakijan hyvinvoinnista ja kehityksestä, ja kommunikointi oli hankalaa. Työkokeiluissa osa jäi kaipaamaan lisää yksilöllistä ohjausta ja tukea.
Aktivointijaksojen lyhyt kesto ja jatkosuunnitelmien puute nousivat esiin haastatteluissa. Jos realistiset jatkopolut olivat epäselviä, ihmiset pelkäsivät jäävänsä tyhjän päälle.
Palveluissa olleiden saama tuki yleensä katkeaa heti, kun he aloittavat uudessa työpaikassa. Ruottunen toivoo, että tukea saisi tarvittaessa myös sen jälkeen. Tästä on saatu hyvää näyttöä mielenterveyspuolella, jossa ihmisen tukiverkosto on ollut auttamassa töissä alkuun.
– Jos takana on pitkä työttömyysjakso ja esimerkiksi fyysisiä tai psyykkisiä haasteita, ei voida aina olettaa, että pelkkä työpaikan saaminen hoitaa kaiken kuntoon. On hyödyllistä, jos tiedossa henkilö, jolle voi tarvittaessa soittaa.
Moni haastateltava koki huolta toimeentulostaan. Aktivointien aikana saaduilla korvauksilla oli vaikea kattaa elinkustannuksia.
Pelko karensseista ja työttömyysturvan menettämisestä kuormitti osallistujia. Työvoimaviranomaisten kanssa asiointi koettiin stressaavana, koska huolena oli etuuden lakkauttaminen syystä tai toisesta. Olotilaa verrattiin jopa pistoolin pitämiseksi ohimolla.
Moni myös koki työttömyysturvajärjestelmän arvaamattomaksi ja byrokraattiseksi.
– Haastattelujen mukaan toimeentulon epävarmuus voi vaikuttaa muuten hyvänkin palvelun koettuihin hyvinvointihyötyihin, kun tukitilanteesta huolehtimiseen menee energiaa ja byrokratia syövyttää yhteiskunnallisen osallisuuden kokemusta, Ruottunen kertoo.
Erään näkemyksen mukaan työttömillä ei saisi olla liian helppoa, jotta he hakisivat aktiivisemmin töitä. Tutkijan mielestä aktivointipalveluja ja niihin sisältyviä keppi ja porkkana -mekanismeja pitäisi kuitenkin arvioida kriittisesti. Tutkimuskirjallisuuden mukaan niillä on työllisyyteen myönteinen yhteys lähinnä silloin, kun kansantalouden käyrä on nouseva.
– Haastatteluiden perusteella harva haluaa ja pystyy elämään pelkillä tuilla, joten puhe omasta halustaan työttömiksi jäävistä on harhaanjohtavaa.
Espoossa toimiva Pakki-valmennus on auttanut jo noin kahtasataa pitkäaikaistyötöntä löytämään uusia suuntia elämäänsä. Koulutuksen kehittäjä ja ohjaaja Minna Mäkinen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta kuvailee ryhmiä monimuotoisiksi.
– Osallistujilla on hyvin erilaisia taustoja. Mukana on ollut niin korkeakoulutettuja kuin peruskoulupohjalta tulevia.
Työttömyys on merkinnyt monelle ammatti-identiteetin hapertumista ja talousongelmia.
– On tärkeää ymmärtää, mistä kukin valmennettava tulee, mitä osaa ja mihin voisi lähteä. Tältä pohjalta voimme yhdessä etsiä vaihtoehtoja, jotka motivoivat.
Pakki-valmennus ei keskity vain osallistujien teknisiin taitoihin, kuten ansioluetteloon. Yhdessä harjoitellaan esimerkiksi työhaastatteluita, joita saatetaan jännittää niin paljon, että se voi olla jopa esteenä työllistymiselle.
Valmennuksiin on tultu Espoon työllisyyspalveluista, mutta nyt kaupunki lopettaa niiden hankkimisen.
Mäkinen toivoo, että koulutus jatkuisi jonkun muun toimijan kautta.
– Työttömien määrä kasvaa samalla, kun palveluita typistetään. Tarvitaan henkilökohtaisia ja ryhmämuotoisia tukimuotoja, jotta ihmiset saavat realistisen mahdollisuuden päästä eteenpäin työllistymisen polulla.
