Tuplarehtori Mira Ellmen: Keramiikka nyt kuuminta hottia
Rauman kansalaisopistolle täyttää lokakuussa 110 vuotta. Melkoisesti on maailma muuttunut vuodesta 1916, mutta rehtori Mira Ellmenin mielestä opiston ydinajatus on säilynyt samana.
– Itsensä kehittäminen, elinikäinen oppiminen ja yhdessä tekeminen, tiivistää Ellmen opistoaatteen Raumaplussan haastattelussa.
Opiston syyskausi pyörähtää käyntiin ensi viikolla. Rehtori on tyytyväinen, kun kurssit kiinnostavat ihmisiä ja niihin on muistettu myös ilmoittautua.
– Tietyt kurssit täyttyivät taas muutamassa minuutissa. Liikuntaryhmät vetävät vuodesta toiseen. Nyt kuuminta hottia on keramiikka. Käsityöt ovat muutenkin suosittuja. Minusta se kertoo, että ajassa on käsillä tekemisen halua.
Perinteisen kielten opiskelun suosio sen sijaan on laskussa. Ilmiö näkyy ympäri Suomen. Ellmen arvelee suurimmaksi syyksi erilaisia nettisovelluksia.
Vaikka syyskausi vasta alkaa, opistoväki suunnittelee jo kevätkautta ja miettii lähivuosia.
– Opiston täytyy muuttua ajassa. Tavoitteena on palvella kaikkia ikäluokkia laajalla tarjonnalla, sanoo Ellmen.
Pääkäyttäjiä ovat tällä hetkellä 45–70-vuotiaat. Sitä nuoremmista monet elävät niin sanottuja ruuhkavuosia.
Valtionosuuksien tuntuvat leikkaukset aiheuttavat korotuspainetta kurssimaksuihin. Ne halutaan pitää kohtuullisina, jotta mahdollisimman monet voivat osallistua.
Lasten ja nuorten kuvataidekoulu sekä teatterikoulu ovat osa kansalaisopistoa.
Samojen kattojen alla Karin kampuksella toimii myös Rauman musiikkiopisto. Sen hallinto yhdistettiin jokunen vuosi sitten kansalaisopiston kanssa. Musiikkiopistoa johtaneesta Ellmenistä tuli silloin tuplarehtori.
– Kansalaisopistolla ja musiikkiopistolla on ihan eri tehtävät, mutta harrastustoimintaa tietysti kumpikin.
Risto Leinon ja Janne Rantasen juontamat Raumaplus-podcastit ovat kuunneltavissa Spotifyssa.
Linkki jaksoon tässä.


