Lääkekorvausten kasvu kiihtyi viime vuonna
STT
Kelan maksamien lääkekorvausten kasvu kiihtyi viime vuonna. Korvauksia kasvattaa esimerkiksi aiempaa kalliimpien lääkkeiden käyttöönotto.
– Lisäksi väestö ikääntyy, jolloin lääkkeitä tyypillisesti käytetään enemmän. Lääkkeiden käyttö lisääntyy myös siksi, että moniin sairauksiin, joita ei ole aiemmin hoidettu lääkkeitä, on nyt saatavilla lääkehoito, sanoo Kelan erikoistutkija Kati Sarnola tiedotteessa.
Kaiken kaikkiaan yli puolet suomalaisista saa vuosittain lääkekorvauksia.
– Tyypillisesti uusien, kalliiden lääkkeiden käyttöä rajataan niistä eniten hyötyville potilaille. Rajoitetusti peruskorvattavien lääkkeiden korvausosuuden kasvu viittaa siihen, että uudet lääkkeet ovat yhä useammin hyvin kalliita ja toisaalta monien rajoitetusti korvattavien lääkkeiden käyttäjämäärät ovat kasvaneet, Sarnola toteaa.
Kela maksoi viime vuonna lääkekorvauksia yhteensä 1,9 miljardia euroa.
Suomessa myytiin lääkkeitä viime vuonna runsaan neljän miljardin edestä.
Syövän hoito näkyy Kelan tilastoissa. Syöpälääkkeistä ja immuunivasteen muuntajista Kela maksoi viime vuonna korvauksia 675 miljoonaa. Tästä ryhmästä eniten korvauksia maksettiin eturauhassyövän hoitoon käytettävästä entsalutamidista.
Selvästi kasvava ryhmä on ADHD-lääkitys. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon käytettävien lääkkeiden käyttö on lähes kolminkertaistunut ja myös korvaukset kolminkertaistuneet viidessä vuodessa. Näin ollen korvauksia saaneiden määrät ovat niin ikään kasvaneet reippaasti. Vuonna 2019 korvauksia sai 41 000 ihmistä ja viime vuonna 115 000.
Hoidossa käytettävistä keskushermostoa stimuloivista lääkkeistä maksettiin viime vuonna korvauksia kaikkiaan 27 miljoonaa.