Hyvinvointialueilta ohjataan asiakkaita sosiaali- ja terveysjärjestöihin säästöjen vuoksi
Maiju Ylipiessa / STT
Hyvinvointialueilta ohjataan asiakkaita sosiaali- ja terveysjärjestöihin säästöjen tekemiseksi, käy ilmi Suomen sosiaali ja terveys ry Sosten tammikuussa tekemästä Sosiaalibarometri-kyselystä.
Soste on sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö. Kyselyyn vastasi sosiaalityöntekijöitä sekä sosiaali- ja terveysjohtajia kaikilta Suomen hyvinvointialueilta.
Sosiaalityöntekijöistä viidennes kertoi lisänneensä asiakkaiden ohjausta järjestöihin. Syyksi he kertoivat ennen kaikkea sen, ettei hyvinvointialueella ole omia, asiakkaiden tilanteeseen sopivia palveluita.
Muutamat sosiaalityöntekijät kommentoivat, että omalla alueella on kannustettu ohjaamaan asiakkaita järjestöjen toimintaan.
Sosiaalityöntekijöiden avointen vastausten perusteella asiakkaita ohjataan hakemaan tukea järjestöistä useimmin väkivalta- ja kaltoinkohtelutilanteissa.
Kyselyyn vastanneista sosiaali- ja terveysjohtajistmän vastuuta ihmisten hyvinvoinnista.
Hyvinvointialueilla on tehty viime vuosina isoja säästöjä ja käyty mittavia yt-neuvotteluja. Sosten mukaan alueilla on vähennetty niin omia kuin ostopalveluja tai kiristetty palveluihin pääsyn kriteerejä.
Samaan aikaan järjestöjen resurssit auttaa ihmisiä ovat vähenemässä, sanoo Sosten erityisasiantuntija Miia Nahkuri tiedotteessa.
Sosiaalityöntekijät, jotka kertoivat kyselyssä vähentäneensä asiakkaiden ohjaamista järjestöihin, nimesivätkin keskeiseksi syyksi järjestöjen toiminnan supistumisen rahoitusleikkausten vuoksi.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta on leikattu kuluvalla hallituskaudella merkittävästi.
– Yksistään vuoden 2025 leikkausten on arvioitu vähentäneen sote-järjestöistä jopa tuhat työpaikkaa. Onkin syytä kysyä, mistä ihmiset saavat tulevaisuudessa tarvitsemansa avun – vai saavatko he sitä, Nahkuri sanoo tiedotteessa.
Sosten toteuttamaan kyselyyn vastasi tammikuussa yhteensä noin 1 350 vastaajaa hyvinvointialueilta ja Kelasta. Asiakkaiden järjestöihin ohjaamista koskeviin kysymyksiin vastasivat hyvinvointialueilla työskentelevät sosiaalityöntekijät, joita oli noin 570 sekä sosiaali- ja terveysjohtajat, joita oli noin 110.
Tulokset ovat ennakkotietoja Sosiaalibarometri 2025 -tutkimuksesta, joka ilmestyy kesäkuussa.