EK:n Kuntaranking: Seinäjoki, Rauma ja Tampere Suomen parhaat seutukunnat
STT
Seinäjoen seutu arvioitiin jälleen Suomen vetovoimaisimmaksi alueeksi yritystoiminnalle, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Kuntarankingista. Rauman seutu säilytti edellisen mittauksen kakkossijansa, mutta Tampereen seutu kipusi ensi kertaa kolmanneksi.
Tulostaan paransivat myös Lahti (5.), Vaasa (8.) ja Lappeenranta (16.).
Peränpitäjinä vertailussa olivat puolestaan Kouvolan seutukunta, Kemi-Tornion seutukunta sekä viimeiseksi sijoittunut Kotka-Haminan seutukunta.
Vertailussa oli mukana 25 seutukuntaa.
Kuntarankingissa keräsivät kiitosta paikalliset yrityspalvelut, mutta kuntayhtiöissä ja julkisissa hankinnoissa nähtiin isoja epäkohtia.
Tämän vuoden tulokset jatkoivat jo edellisessä Kuntarankingissa havaittua positiivista kehityssuuntaa, jossa yritykset arvioivat kuntien toimintaa aiempaa myönteisemmin. Erityisesti oli lisääntynyt tyytyväisyys yrityspalveluihin, joita kunnat ja niiden kehitysyhtiöt tarjoavat.
Vaikka suunta oli oikea, kuntien yrityksiltä saama kokonaisarvosana oli edelleen vain kohtuullinen tai tyydyttävä. Jokaiselta 25 alueelta löytyi sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita.
Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. EK:n tekemässä vertailussa hyödynnetään kahdentyyppistä aineistoa, yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja.
Kyselyyn vastasi tammikuussa yhteensä runsaat 2 500 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Yritykset arvioivat kyselyssä omaa kotikuntaansa, mutta tulokset raportoitiin laajemman seutukunnan tasolla.