Alkon litramyynti laski elokuussa vuoden takaisesta, taustalla myyntirajoitusten purku
Emmi Tilvis / STT
Alkon litramyynti laski elokuussa 4,4 prosenttia vuoden takaisesta. Alko kertoo tiedotteessaan, että myynnillisesti merkittävimmät muutokset näkyvät viineissä.
Viinien myyntilitrat laskivat noin viisi prosenttia ja väkevien kuusi prosenttia. Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä, minkä vuoksi myynnillisesti merkittävimmät muutokset näkyvät tässä tuoteryhmässä.
Myynnin laskun taustalla on uusi alkoholilaki, jonka myötä enintään kahdeksanprosenttiset käymisteitse valmistetut juomat, kuten viinit ja vahvat oluet, tulivat kesäkuussa ruokakauppoihin.
– Kuten odotimmekin, alkoholilain muutos on kohdistunut Alkossa myytävien kaikkien tuoteryhmien myyntiin. Eniten myynninlaskua litroissa on ollut yli 8-prosenttisissa viineissä. Myös yli 8-prosenttisten oluiden myynti on laskenut selvästi, sanoo tiedotteessa Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen.
Kokonaisuudessaan juomasekoitusten, oluiden ja siidereiden litramyynti nousi 1,5 prosenttia ja alkoholittomien juomien kahdeksan prosenttia.
Tammi-elokuun myynti laski 5,6 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
– Alkuvuoden myyntiin vaikutti viinien ja väkevien juomien alkoholiveron korotukset sekä kuluttajien kukkarossa tuntuva talouden epävarma tilanne. Alkoholilain muutos toi tähän vielä oman lisämausteensa, Pennanen sanoo.
Nyt hallitus selvittää enintään 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista Alkon monopolista. Selvityksen on määrä valmistua ennen hallituksen puoliväliriihtä ensi keväänä.
Alko on kokonaan Suomen valtion omistama yhtiö.