Pitsiturnauksessa paljon kiinnostuksen kohteita, Raannan esiintymistä odotetaan
Perjantaina suomalainen jääkiekkokausi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla eli Pitsiturnauksella. Mitään muuta harjoituskauden turnausta ei voi siihen verrata.
Pauli Uusi-Kilponen
Lukkoon tulijoista ykköskiinnostus kohdistuu ilman muuta maalivahti Antti Raantaan, 36, joka 13 vuoden jälkeen palaa kotikaupunkiin vuoden sopimuksella.
– Todella innolla odotan, kun päästään tositoimiin. Pitää vain huolehtia siitä, ettei mene yliyrittämiseksi. Tästä onkin jo ehditty puhua Ari Moisasen (maalivahtivalmentaja) kanssa, sanoo Antti Raanta.
Lukon kesäloma ja omaehtoinen harjoittelujakso päättyi tiistaina joukkueen yhteisiin jääharjoituksiin. Omaehtoisella jaksolla Raanta on käynyt valmentajansa kanssa läpi perusjuttuja ja uusvanhoja asioita, kuten Raanta asian ilmaisee.
Ennen perjantain Pitsiturnausta Raanta ehtii käydä läpi kolme yhteistä jääharjoitusta joukkueen kanssa.
– Jokainen kai ymmärtää, ettei peli vielä valmista ole, ei minulla eikä joukkueella, sanoo Raanta ja muistuttaa turnauksen luonteesta.
– Se on jääkiekkokauden avaus ja hieno sellainen etenkin faneille. Halli täyttyy ja tunnelma on katossa..
Pelaajille tilanne on vähän eri, kun on kaksi tai kolme yhteistä jääharjoitusta takana ja hallintäyteinen yleisö odottaa jo kovia suorituksia. Raanta pitää tärkeänä sitä, että yleisö pääsee näkemään seuran uudet vahvistukset, johon hänkin yhtenä kiinnostavimpana kuuluu.
Raanta ei usko, että hänen pitäisi muuttaa merkittävästi sitä tapaa, jolla hän on tähänkin asti peliin osallistunut ja torjunut.
– Tutkimme videoita ja käymme pakkien kanssa läpi, miten missäkin tilanteessa toimitaan.
Raannan mukaan niin hänen kuin koko joukkueen pelin pitäisi kehittyä tasaisesti koko kauden ajan kohti kevään huippukamppailuja.
– Jos nyt olisimme heti parhaimmillamme, tulisi kuntopiikki väärään aikaan kevättä ajatelleen. Sehän on se juttu, hän sanoo ja jatkaa.
– Enää ei tälle seuralle riitä, että pääsemme pudotuspeleihin. Tähtäin pitää olla korkeammalla, ja meillä on kyllä siihen kaikki valmiudet, Raanta laskee.
Viime kauden Raanta pelasi Sveitsissä ja sitä ennen NHL:ssä. Raanta koki loiston hetkiä, ja hänet valittiin jopa kuukauden maalivahdiksi taalaliigassa. Tuli myös loukkaantumisia ja pettymyksiä. Kausia NHL:ssä kertyi kaikkiaan 11 ja otteluita 277. Myös tilipussi lihoi mukavasti. Arvioiden mukaan hän ansaitsi rapakon takana noin 20 miljoonaa euroa.
Rahalla Anttia oli turha Raumalle houkutella. Kohtuullisen palkan hän sentään halua nostaa. Ratkaisevia asioista Raumalle paluuseen oli perhe ja se, että hän halusi lapsille samanmoisen turvallisen elinympäristön kuin hänellä itsellään oli aikoinaan Pyynpäässä.
Lajikohtaisesti suurta merkitystä oli sillä, että Lukolla on kaikki edellytykset menestyä ja Antti sai valmentajakseen Ari Moisasen.
Lukko hankki lähteneiden tilalle kovia pelimiehiä. Kenttäpelaajista sellainen on maajoukkuemies Mikael Ruohomaa, 36, joka on viettänyt viime vuodet ulkomailla. Kiinnostavaa on myös se, miten TPS:sta tulleet Aarne Intonen ja Topias Haapanen lunastavat heihin kohdistuvat odotukset. U20-joukkueessa loistavasti menestyneet Atte Joki ja Leo Tuuva raivasivat tiensä liigarinkiin. Raumalainen kiekkokansa odottaa heiltä läpimurtoa jo alkavana kautena.
Pitsiturnaus
Pelataan Raumalla 1.8.2025. Lukon lisäksi mukana ovat Ässät, TPS, Sport, SaiPa ja Jokerit.