Uusi-Kilponen: Messi on kaikkien aikojen paras
Kuka on maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija? Viimeistään näissä MM-kisoissa on käynyt selväksi, että hän on Argentiinan Lionel Messi, 38. Hän on ampunut 18 maalia MM-kisoissa, eli enemmän kuin kukaan muu häntä ennen. Messi ohitti Miroslav Klosen, jolla on kasassa 16 osumaa.
Messi iski Itävaltaa vastaan kaksi maalia. Kolmaskin oli enemmän kuin lähellä. Supertähti epäonnistui rangaistuspotkussa. Jostain syystä Messin heikkous on rangaistuspotkut. Tämä oli jo kolmas kerta MM-kisoissa, kun hän epäonnistuu rankkareissa. Toisaalta tuo kertoo Messin ylivoimaisuudesta maalintekijänä. Eli hänellä oli varaa menettää rankkareita ja nousta silti MM-maalitilaston ykköseksi!
Messin ansiot eivät rajoitu vain maalitekoon. Hän on ylivertainen syöttelijänä ja pelin rakentajana, Argentiinan pelin sielu lailla vertaa.
Viime kisojen jälkeen pohdittiin vakavissaan, olivatko kisat hänen viimeisensä. Moni koki Messin lähtevän jäähdyttelemään, kun hän siirtyi pelaamaan Yhdysvaltain MLS-liigaan Inter Miamiin. Nyt näyttää siltä, että supertähden esitykset ovat vain parantuneet siirron jälkeen. Paljon kertoo jo sekin, että hän on iskenyt kahdessa ottelussa jo viisi maalia.
Yksi selitys saattaa olla myös se, että pelaaminen Yhdysvalloissa ei ole yhtä rasittavaa kuin Euroopan liigojen parhaissa joukkueissa, koska otteluita tulee vähemmän, kun lasketaan mukaan Euroopan liigojen pelit ja cup-ottelut.
Messi on esiintynyt nyt erittäin energisenä ja tekee paljon töitä pallon kanssa. Puolustusvelvoitetta on toki vähemmän. Valmennusjohto haluaa Messin saadessa pallon, että hän käyttää kaikki tehonsa kuljetuksiin, loistaviin syöttöihin ja viimeistelyihin. Hän poikkeaa siinä suhteessa Norjan Erling Haalandista, että hänellä on vain yksi päämäärä: tehdä maaleja. Siinä hän on yksi maailman valioista.
Haalandin pelaamisessa korostuu se, että hän näyttää vetelehtivän kentällä, kun hänellä ei ole palloa. Jotkut ovat näkevinään tässä taktiikkaa, eli harhautetaan vastustajaa luulemaan, että tänään Norjan tähteä ei huvita mikään, eikä häntä tarvitse ottaa erikoisvartiointiin.
No, palataanpa Lionel Messiin. Hänestä puhuttiin aiemmin, että mies loistaa seurajoukkueissa, mutta maajoukkueessa ei peli suju. Puheet yltyivät, kun hän jäi edellisissä kisoissa maaleitta. Messi on kuitenkin ikämiehenä tehnyt selväksi, että johtopäätökset olivat pahasti ennenaikaisia. Messin ansiosta Argentiina on noussut kovimmaksi mestarisuosikiksi.
Argentiina on jo varmistanut jatkopaikkansa. Se saa pelata vapautuneesti seuraavat pelit ja tarvittaessa antaa Messille huilivuoron. Eri asia on, haluuko hän sitä, koska peli kulkee paremmin kuin koskaan ennen Argentiinan vaaleansiniraidallisessa paidassa.
Pauli Uusi-Kilponen
Päätoimittaja, Eurajoki


