Satakunnan hyvinvointialueen hyvä tuloskehitys ei jatku
Satakunnan hyvinvointialue teki hyvän tuloksen viime vuonna. Hyvä tulos on vain hetken lohtu. Rahoituslaskelman mukaan vuosien 2028–2030 rahoitus ei kasva lainkaan. Sata-alue jää valtakunnallisen keskiarvon alapuolelle. Näin kertoi Sata-alue tiedotteessaan.
Alue teki usean vuoden alijäämää, eikä sitä korjata yhden vuoden hyvällä tuloksella. Sata-alue joutuukin hakemaan lisäaikaa alijäämän kattamiseen vuoden 2029 loppuu asti.
Sata-alueen virkailijoita ei voi syyttää tilanteesta. Kuluja on karsittu kaikin mahdollisin keinoin. Totuus on kuitenkin se, että menot kasvavat. Palkankorotukset tekevät oman osansa, samoin muiden kulujen kasvu.
Väestöltään vanhenevassa maakunnassa myös hoidon ja hoivan tarve kasvaa vuosittain samalla kuin säästöjen tekeminen vaikeutuu. Nyt on otettu niin sanotusti löysät pois. Tuo on merkinnyt ostopalveluiden karsimista ja muun muassa on pyritty vähentämään keikkalääkärien käyttöä. Helposti säästöt eivät kuitenkaan synny, koska hoidon ja sitä kautta lääkärien tarve on kova.
Digitaalisten palveluiden käytön toivotaan alentavan kustannuksia. Ongelma on siinä, että eniten apua tarvitsevat, eli iäkkäät ihmiset, eivät kykene laitteita käyttämään. Noin puolet yli 70-vuotiaista ei osaa käyttää laitteita tai tarvitsee siihen apua. Osalla ei digilaitteita edes ole.
Jotain vaikeasta tilanteesta kertoo sekin, että valtio joutuu säästöistä huolimatta lisäämään sotealueiden rahoitusta miljardeilla. Summa on ministereiden monta kertaa mainitsema neljä miljardia euroa.
Suomalaiset vanhenevat Euroopassa lähes nopeinta tahtia. Se on merkittävin syy palvelutarpeen kasvuun.
Sata-alue ei sentään ole kaikkein vaikeimmassa ryhmässä taloutensa kanssa. Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso ovat joutuneet valtion käsiohjaukseen. Eli valtio määrittelee taloudelliset raamit siihen, miten edetään. Yleensä se tietää kylmää kyytiä eli terveysasemien lakkauttamista reuna-alueilta, yöpäivystysten vähentämistä jne.
Pois suljettu ei ole sekään, että tulevaisuudessa alueita liitetään yhteen. Käytännössä se merkitsee lähipalveluiden edelleen vähenemistä. Vaihtoehtoina ovat palvelutason heikentäminen tai yhä pidempiä matkoja hoitoon tai hoivaan.
Keskustelutta ei jää tulevaisuudessa sekään, keitä kansalaisia hoidetaan ja millä tasolla.
Jos tällaiseen valtion rahapulassa joudutaan, voidaan aiheellisesti herättää kysymys, onko Suomi enää hyvinvointivaltio sen alkuperäisessä tarkoituksessa.
Pauli Uusi-Kilponen
Päätoimittaja


